Tämä raportti käsittelee kolmen kunnallisen vaikuttamiselimen vaikutusvaltaa. Raportissa tarkastellaan nuorisovaltuustojen, vanhus- ja vammaisneuvostojen jäsenten sekä poliitikkojen käsityksiä vaikutusvallasta kyselytutkimuksen avulla.
Tuloksista havaitaan, että nuorisovaltuustojen jäsenet kokivat eniten sekä sisäistä että ulkoista vaikutusvaltaa. Nuorisovaltuustoilla on myös vahvin rooli kunnallisissa päätöksentekoelimissä verrattuna muihin neuvostoihin. Poliitikot suhtautuvat neuvostoihin positiivisesti ja ovat niiden vaikutusvallan kasvattamisen kannalla ainakin silloin, kun se ei vaadi lisäresursseja.
Mikäli neuvostojen jäsenten vaikutusvallan kokemusta ja todellista vaikutusvaltaa halutaan kasvattaa, tulee niiden asemaa ja edustusta kunnallisissa päätöksentekoelimissä vahvistaa.
Työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien järjestettäviksi – Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan kuntien muuttuvaa roolia lähes 200 kunnassa
www.uef.fi / 10.08.2023Puolet suomalaisista arvioi tekoälyn heikentävän yksityisyydensuojaa
yle.fi / 07.08.2023Presidentinvaaliin puoli vuotta, mutta ehdokkaita odotellaan yhä – Tutkija pitää huolestuttavana, jos vaalikeskusteluille ei jää aikaa
yle.fi / 27.07.2023Pertti Vuola 1935-2023
www.hs.fi / 12.07.2023Posteriesitys kansainvälisessä konferenssissa – aloittelijan opas
terveyttatieteesta.blogspot.com / 15.06.2023Kunnat hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen
04.09.2023 / Eero LaesteräKansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2022
14.08.2023 / KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiöHyvinvointialueiden seuraava askel
10.05.2023 / Olli-Pekka Ryynänen & Erkki VauramoRakenteet kuntoon - Ehdotuksia julkisen hallinnnon remonttiin
20.03.2023 / Raimo Ikonen, Timo Kietäväinen, Markku Lehto ja Rauno Läm...Kestävä kuntatalous: raportoinnista kestävyyden johtamiseen
13.03.2023 / Lotta-Maria Sinervo, Meri Pulkkinen, Katri Yrjölä ja Harri...Kuntien maankäytön suunnittelu ja elinvoimahankkeet
27.02.2023 / Hanna Kosunen, Sari Hirvonen-Kantola ja Helka-Liisa HentiläAluevaalitutkimus 2022. Tutkimus Suomen ensimmäisistä aluevaaleista
07.02.2023 / Sami BorgMikä maksaa ja kuka maksaa? Ikääntyneiden hoidon kustannukset ja rahoitus -pilottitutkimus
23.01.2023 / Leena, Forma, Mari Aaltonen, Pia Teräväinen ja Jutta Pulkk...Taseen roinasta strategiaksi: Strateginen omistajuus kunnissa
31.12.2022 / Marita Rautiainen ja Suvi Konsti-LaaksoKunnalliset vaikuttamiselimet ja vaikutusvallan monet puolet - tutkimus nuorisovaltuustojen, vanhusneuvostojen ja vammaisneuvostojen vaikutusvallasta
16.12.2022 / Linnéa Henriksson ja Janette HuttunenTyöllisyyspalvelut siirtyvät kuntien järjestettäviksi – Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan kuntien muuttuvaa roolia lähes 200 kunnassa
www.uef.fi / 10.08.2023Puolet suomalaisista arvioi tekoälyn heikentävän yksityisyydensuojaa
yle.fi / 07.08.2023Presidentinvaaliin puoli vuotta, mutta ehdokkaita odotellaan yhä – Tutkija pitää huolestuttavana, jos vaalikeskusteluille ei jää aikaa
yle.fi / 27.07.2023Pertti Vuola 1935-2023
www.hs.fi / 12.07.2023Posteriesitys kansainvälisessä konferenssissa – aloittelijan opas
terveyttatieteesta.blogspot.com / 15.06.2023
Kommentit