uutiset / 25.11.2021

Tutkija Tomi Venho: Kunnallista puoluetukea kierretään puolueveroina ja valtuustotukina

Suora kunnallinen puoluetuki on Suomessa yleisen tulkinnan mukaan kielletty. Tätä kierretään jakamalla tuki puolueveroina ja valtuustotukena. Lisäksi erilaiset puoluetaustaiset kansalaisjärjestöt saavat reilusti avustuksia, kertoo puoluerahoitusta tutkiva Tomi Venho Polemiikki-lehden ensi viikolla ilmestyvässä numerossa.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Venhon mukaan kunnallista puoluetukea maksetaan noin viisitoista miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa tästä on puolueveroa eli luottamushenkilöiden palkkioista perittyjä osuuksia puolueille.

Lisäksi isoissa kaupungeissa maksetaan valtuustoryhmien tukea sekä muun muassa tukea puolueiden nuorisojärjestöille. Valtuustoryhmien tukeminen tuli mahdolliseksi vuoden 2006 kuntalaissa.

– Suurissa kaupungeissa tuki on muhkeaa, ja sillä politiikkaa tehdään ammattimaisesti. Pienissä kunnissa tuki on monta mittaa vähäisempää. Puolueista suurimman tilin tekee SDP, kertoo Venho.

Suomessa toimii parhaillaan hallitusohjelman mukaisesti asetettu Parlamentaarinen vaalityöryhmä. Venhon tietojen mukaan työryhmä ei ole ottamassa kantaa näihin avoimuuden kannalta ongelmallisimpiin kohtiin.

Tomi Venho on profiloitunut suomalaisen puoluerahoituksen lähes ainoana systemaattisena tutkijana. Hän kävi läpi valmisteilla olevaa KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tukemaa tutkimusta varten 295 kunnan tilinpäätökset vuosilta 2018–2019 haarukoiden niissä ilmoitetut puolueverot ja tuet eri valtuustoryhmille. Tutkimus valmistuu lähiaikoina.

Kuntien puoluetuki on hajanaista ja vaikeasti hahmotettavaa

Tutkija, VTT Tomi Venhon mukaan tukea jaetaan ainakin neljällä tavalla: puolueverona, tukena valtuustoryhmille ja oheisjärjestöille sekä muina tukimuotoina.

Rahoitus vaihtelee suuresti kunnittain ja kokonaiskuvaa tuesta ei ole, mikä tekee järjestelmästä vaikeasti seurattavan ja läpinäkymättömän.

Venhoa kiinnosti, kuinka yleisesti tukimuodot ovat kunnissa käytössä, paljonko rahaa jaetaan vuositasolla. Myös se, millaisille järjestöille tuki ohjautuu ja miten käytännöt poikkeavat kunnittain kiinnosti tutkijaa.

Venhon mukaan tutkimuksen teko oli mahdollista yksinomaan kiitos vuoden 2015 lakiuudistuksen, joka edellytti kuntia laittamaan tilinpäätöksensä nettiin.

– Jollei tätä säädöstä olisi tehty, en olisi pystynyt tekemään tätä tutkimusta. Helposti saatavaksi tietoa ei edelleenkään voi kehua.

Tutkija joutui keräämään jokaisesta kunnasta tiedot erikseen.

Lisäksi noin viitisen prosenttia kunnista, erityisesti pienemmät, olivat laiminlyöneet velvoitettaan, kertoa puolueveroista ja osa kunnista ei ollut käyttänyt sääntöjen mukaista ilmoitusformaattia. Kaikki kunnat olivat kuitenkin saaneet ainakin tuoreimman tilinpäätöksensä nähtäville kotisivuilleen.

Kirjavat käytännöt

Tomi Venhon mukaan kunnallista puoluetukea maksetaan noin viisitoista miljoonaa euroa vuodessa. Suurin osa tästä on puolueveroa eli luottamushenkilöiden palkkioista perittyjä osuuksia puolueille.

Lisäksi isoissa kaupungeissa maksetaan valtuustoryhmien tukea sekä muun muassa tukea puolueiden nuorisojärjestöille.

Venho kuitenkin korostaa, että käytännöt ovat niin kirjavia, että hänen tutkimuksella selville saamansa luvut ovat arvioita eikä esimerkiksi puolueyhteisöjen kuntien kanssa tehtävää myynti- ja sijoitustoimintaa ole laskettu kokonaisuuteen.

Miksi tukikokonaisuus on niin hajanainen ja läpinäkymätön? Venhon mukaan kyseessä on rakenteellinen ongelma.

– 1960-1970 -lukujen taitteessa pohdittiin, voiko kunta tukea puoluejärjestöä. Vakiintunut käsitys oli, että ei voi. Siten suora tuki korvattiin laajenevalla puolueverojen käytöllä ja erilaisilla oheisjärjestöjen avustuksilla.

Toisin sanoen Suomeen on muodostunut järjestelmä, jossa valtio jakaa merkittäviä summia suoraa puoluetukea, minkä lisäksi tukea saa suuri määrä puolueille läheisiä järjestöjä sekä suoraan valtiolta vaikkapa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n ja Veikkauksen kautta.

Esimerkiksi puolueiden eläkeläisjärjestöt ovat erittäin vireitä ja aktiivisia – ja hyvin rahoitettuja.

Kukaan ei kuitenkaan sano suoraan, että puolueet elävät täysin veronmaksajien tuella. Miksi näin? Venhon mukaan takana on ”mahdoton paradoksi.”

– Jos tukea nyt uudistettaisiin ja ajatuksena olisi luoda suora julkinen kunnallinen puoluetukijärjestelmä, sitä tuskin kannatettaisiin. Nyt meillä on sitten sirpaleinen ja läpinäkymätön ja kunnittain vaihteleva järjestelmä, Venho sanoo.

Tuki muuttui mahdollisesta systemaattiseksi

Valtuustoryhmien tukeminen tuli mahdolliseksi vuoden 2006 kuntalaissa. Sen jälkeen tuki on yleistynyt ja muuttunut systemaattiseksi erityisesti suurissa kunnissa.
Tomi Venhon tutkimus osoittaa, että keskisuurissa kaupungeissa tuki on satunnaisempaa ja pienissä kunnissa sitä ei juuri jaeta.

Sen sijaan puolueveroa, käytännössä luottamushenkilöiden maksamia osuuksia kokous- ja muista palkkioistaan eri toimielimien, laitosten, säätiöiden ja yhtiöiden hallituksissa maksetaan kaikkialla. Kaksi kolmasosaa kunnallisesta puoluetuesta on tätä puolueveroa.

Venhon mielestä kiinnostava löydös oli se, miten paljon kuntien tuki puolueille vaihtelee.

– Suurissa kaupungeissa tuki on muhkeaa, ja sillä politiikkaa tehdään ammattimaisesti. Pienissä kunnissa tuki on monta mittaa vähäisempää.

Suurimmat kaupungit ja kunnat jakavat tukea pitkälti kuntavaalien tulosten perusteella. Tätä kautta suurimmille puolueille syntyy positiivinen kierre: vaalimenestys takaa rahoitusta puoluetoimintaan, mikä taas helpottaa vaalityötä ja sitä kautta menestystä – ja lisää rahaa kunnilta.

Perinteiset valtapuolueet osaavat tämän hyvin.

– Suurimman tilin tekee SDP, kertoo Venho.

Tämä juontaa myös historiaan: demarit kasvoivat sata vuotta sitten joukkovoiman avulla, syntyi paljon järjestöjä ja nämä järjestöt saavat tukea.

Toisaalta myös Kokoomuksen kaltainen, yksilöllisempää toimintatapaa korostava puolue on yhtä lailla oppinut nauttimaan julkisia puoluetukia.

Järjestelmä on syvällä rakenteissa, ja häviäjiä ovat korkeintaan uudemmat ja pienemmät puolueet.

Luottamushenkilöt pitävät järjestelmää riittävän avoimena

Juttua varten haastatellut kaupunkien luottamushenkilöt eivät näe ongelmaa puoluetuissa.

Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kokoomuksen Juha Hänninen ei ole tietoinen muusta tuesta kuin luottamushenkilömaksuista.

– Mielestäni järjestelmä on läpinäkyvä. Saamme pieniä kokouspalkkioita ja niistä menee osa puolueelle, Hänninen toteaa.

Hänninen ei ole muun tyyppisestä puoluetuesta perillä eikä näe asiassa olevan Suomessa läpinäkyvyysongelmaa.

Oulu onkin kymmenestä suuresta kaupungista ainoa, jossa ei makseta suoraa tukea valtuustoryhmille vaan noin 200 000 euron tuki puolueille on kokonaan luottamushenkilömaksuja.

Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, SDP:n Mika Maaskola kertoo, että Turussa tuki on suoraa, valtuutettujen määrään suhteutettua tukea.

– Tieto tästä on kaikkien saatavilla kysyttäessä. Ennen kuin päätös tuesta otettiin käyttöön, oli painetta nostaa luottamushenkilöiltä perittäviä maksuja. Lisäksi luottamustoimipaikat ovat vähentyneet erilaisten uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Koemme, että systeemi toimii ihan hyvin.

Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Reijo Viitala (vas.) kertoo, että tukea on kolmenlaista: luottamushenkilöiden palkkioista maksettavien osuuden lisäksi käytössä on valtuustoryhmän toimintatuki, yhteensä enimmillään 30 000 euroa vuodessa sekä järjestötuki, jota ollaan nyt uusimassa enemmän vastikkeelliseksi.

– Sanalla ”poliittinen tuki” tietysti voidaan suunnata keskustelua tietynlaiseen suuntaan. Tieto esimerkiksi valtuustoryhmän toimintatuesta perusteineen löytyy Kemin kaupungin sivuilta.

Viitala pohtii, että puoluekentän pirstaloituessa nousee uudenlaisia kysymyksiä.

– Valtuustossa voi toimia itsenäinen ryhmä, jolla ei ole organisaatiota, jolle näitä osuuksia luottamushenkilöiden palkkioista voi ohjata. Näistäkin ryhmistä usein muodostuu jonkinlaisia puoluejärjestöjä, osittain juuri rahoituskysymysten vuoksi.

Läpinäkyvyydestä kysyttäessä Viitala toteaa, että kaupungin sivuilla voisi erikseen laittaa osioon ”luottamushenkilötoiminta ja siihen liittyvät palkkiot”, jossa nämä kolme tukimuotoa päätöksineen avattaisiin.

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra (vihr.) on samaa mieltä: läpinäkyvyyttä voisi tehokkaimmin parantaa tarkentamalla kuntien tilinpäätöstietoja.

Diarra toteaa sähköpostitse, että tukemisen sirpaleisuus ja kuntien väliset erot johtuvat pohjimmiltaan kuntien itsehallinnosta ja siitä, että päätökset tehdään kussakin kunnassa erikseen.

Lainsäädäntö mahdollistaa Diarran mukaan tuen, mutta ei velvoita siihen, ja vahvasta itsehallinnon periaatteesta on hyvä pitää kiinni.

Diarra, kuten Kemin Viitalakin, korostaa, että puolueveroksi kutsuttu luottamushenkilömaksu ei ole ylimääräistä kunnan kassasta otettavaa rahaa vaan lähtee luottamushenkilölle hallintosäännön mukaan kuuluvasta palkkiosta.

– Jos luottamushenkilömaksua ei kerättäisi, rahoitus pitäisi hankkia muuten, ja edessä olisi enemmän sidonnaisuuksiin liittyviä kysymyksiä, Diarra muistuttaa.

Puoluerahoitusta ei juuri tutkita Suomessa

Puoluerahoitus on säännöllisin väliajoin noussut otsikoihin – yleensä skandaalien kautta.

Onkin hämmästyttävää, miten vähän sitä tutkitaan ja seurataan. Puoluerahoituksen avoimuus on kuitenkin pitkälti kiinni siitä, miten kansalaiset sitä osaavat vaatia.

Esimerkiksi kaikkien poliittisten rahoitusskandaalien äiti, vuoden 2008 vaalirahaskandaali, tuli esiin ainoastaan median ansiosta.

Tomi Venhon mukaan poliittisen rahoituksen avoimuuden lisäämiseen tarvitaan aina mediaa: tutkijoiden ja poliittisten toimijoiden vaatimukset kaikuvat kuuroille korville.

– Onko suurin syy median passiivisuuteen se, että tiedon hankkiminen puolue- ja vaalirahoituksesta on erittäin työlästä? Sitä ei ole saatavilla yhtenäisesti missään rekisterissä, Venho pohtii.

Puoluerahoituksen kokonaisuudesta ei ole tehty yhtään kattavaa selvitystä.

Venho pohtiikin vielä yhden suuremman tutkimuksen tekemistä. Sitä ennen edessä on vielä yksi ponnistus, aluevaalit.

– Niiden yhteydessä kunnilta siirtyy miljardien resurssi pois, ja ensi vuoden vaalit ovat ainoat itsenäisinä järjestettävät aluevaalit, jatkossa ne ovat kuntavaalien yhteydessä.

Aluevaalien rahoituksen tutkiminen olisikin monella tavalla ainutlaatuinen työ. Venho muistuttaa myös, että vaikka puoluerahoitus on Suomessa monella tavalla hämärän peitossa, tilanne on parantunut vuosien mittaan paljon.

– Avoimuus on lisääntynyt valtavasti niistä ajoita, kun tein graduni välillisistä puoluetuista 1990-luvulla. Nykyisen kaltainen avoimuus oli silloin täysin mahdoton ajatus. Julkisuuslaki ja julkisuusperiaate ovat kehittyneet paljon, Venho tähdentää.

Samalla hän muistuttaa, että joka ainoan puoluerahoituksen osa-alueen tulisi olla julkinen.

– Siihen ei tietenkään koskaan päästä, koska kyse on politiikasta ja porsaanreikiä löytyy aina. On kuitenkin tärkeä muistaa, että kunnat ovat suurimpia korruption riskialueita Suomessa. Kuntien puoluerahoitus vaikuttaa myös eduskuntavaaleihin sitä kautta, kun ehdokkaat saavat kunnallisjärjestöiltä rahoitusta. Tämän pitäisi olla läpinäkyvämpää.

Tomi Venhon mukaan meillä on nyt kymmenen vuotta kokemusta vaalirahaskandaalin jälkeisestä uudesta julkisemmasta ajasta. On hyvä hetki pysähtyä katsomaan, miten julkista vaali- ja puolueraha oikeastaan on.

Suomessa toimii parhaillaan hallitusohjelman mukaisesti asetettu Parlamentaarinen vaalityöryhmä, jonka tehtävin kuuluu myös puolue- ja vaalirahoitusjärjestelmän arvioiminen ja kehittäminen.

Venhon tietojen mukaan työryhmä ei ole ottamassa kantaa näihin avoimuuden kannalta ongelmallisimpiin kohtiin.

#kunnat #polemiikki #puolueet #puoluetuki #tutkimus

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.