uutiset / 22.10.2016

Kansalaiset: Maakuntavaalit tärkein vaikutuskanava

Maakuntavaalit ovat tärkein kansalaisten vaikutuskanava uusissa maakunnissa. Kolme neljästä (75 %) pitää vaaleja vähintään melko tärkeinä, käy ilmi KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Uuden johtajan nimekkeeksi halutaan maakuntajohtaja (61 %) ja hänet haluttaisiin valita suoralla vaalilla (52 %).

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Mahdollisuus osallistua maakunnissa asukasraateihin (palautteen antaminen maakuntaa koskevissa asioissa) ja keskustelutilaisuuksiin kiinnostaa myös enemmistöä suomalaisista (67 %). Aloiteoikeus maakunnan kansanäänestyksen järjestämiseksi kiinnostaa noin puolta vastaajista (49 %). Tulokset ilmentävät osaltaan sitä, että kansanäänestyksissä ei koeta olevan enää samaa vetovoimaa kuin joitakin vuosia aiemmin.

Vastaajille esitettiin myös kysymys maakunnan ylimmän johtavan virkahenkilön nimikkeestä. Eniten kannatusta neljästä tarjotusta vaihtoehdosta sai maakuntajohtaja (61 %). Muille vaihtoehdoille jäi vain rippeitä. Toiselle sijalla virkanimikerankingissa tuli maaherra (16 %). Kuvernööri (5 %) ja ylijohtaja (1 %) tuntuvat suomalaisista vierailta. Väestöryhmittäiset erot suhtautumisessa ovat asiallisesti mitättömiä.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen teki TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 24.-29.9 2016. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.082. Vastaajat edustavat maamme 18 – 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087.

Maakuntavaalit ja maakuntajohtaja -tutkimusosio

maakuntavaalit

#demokratia #gallup #maakunta #maakuntajohtaja #maakuntavaalit #paikallishallinto

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.