Elisa Pendersin Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää aluelautakuntien alueilla asuvien ihmisten mahdollisuuksia lisätä ja kehittää lähipalveluita yhteistyössä kunnan sekä aluelautakuntien kesken. Työ valmistuu Lapin yliopistosta tulevana syksynä.
Aluelautakuntien tutkimus on nyt erityisen ajankohtaista, koska kuntalaki ja sen myötä lähidemokratian mallit uudistuvat. Keskimääräinen kuntakoko kasvaa lähivuosina ja reuna-alueille jäävät asukkaat ovat huolissaan päätösvallan häipymisestä uusiin keskuksiin.
Rovaniemellä hyväksi havaittu malli laajenee
Rovaniemen Yläkemijoen aluelautakunta on päättänyt itse jo vuodesta 1993 alkaen suuresta osasta alueensa peruspalveluista. Lautakunnalla on oma budjetti perusopetukselle, kulttuuripalveluille, liikuntapalveluille, nuorisopalveluille, päivähoidolle, kotihoidolle sekä alueen kehittämiselle.
Rovaniemen tulevilla aluelautakunnilla ei ole poliittista mandaattia, sillä kaikille avoimet kyläkokoukset valitsevat edustajan lautakuntaan.
– Se on osallisuuden kannalta loistavaa – ei voi olla matalampaa kynnystä toteuttaa lähidemokratiaa, Elisa Penders kehuu.
Malli leviää Rovaniemellä kokeiluna viidelle uudelle alueelle vuoteen 2016 mennessä. Aluelautakuntien budjetit määräytyvät pitkälti sen mukaan, millaisia palvelukokonaisuuksia kukin palvelukyläalue itselleen valitsee. Rovaniemen kaupunki arvioi vuonna 2016, tehdäänkö kokeilusta pysyvää vai pohditaanko sittenkin uusia osallisuuden ja vaikuttamisen foorumeja.
Hallinnollisesti kyse on Rovaniemen kaupungin tilaajalautakunnista, jotka koostuvat palvelukylien edustajista. Palvelukyläalue on kyläkokonaisuus, jota aluelautakunta edustaa päätöksenteossa ja myös suhteessa kaupunginvaltuustoon. Palvelukyläalueet kuuluvat Rovaniemen kaupunkiin, mutta sijaitsevat keskustan ulkopuolella.
Lähipalvelut kasvavat ja sortuvat yhdessä
Elisa Pendersin tutkielma kertoo kahden alueen – Ala-Ounasjoen ja Ranuan suunnan – asukkaiden toiveista.
– Tavoitteenani on ollut löytää konkreettisia kehitysideoita, ja toisaalta löytää palveluiden kehittämisen kohteet. Tutkimusmenetelmäni on narratiivisuus eli kertomusten – tarinoiden, elämäkertojen, juttujen, anekdoottien, muistelmien – tutkimus, Penders kertoo.
Penders jakoi kyselylomakkeita paikallisissa kirjastoissa ja teki syvähaastatteluja. Tulokset olivat varsin odotettuja. Ihmiset kertoivat tarinoita esimerkiksi siitä, kuinka helposti tai hankalasti lääkäriin pääsee, jos on sairastunut.
Teiden kunto nousi esille, ja se, kuinka hankala on päästä töihin, jos tie on huonossa kunnossa. Ihmiset määrittelivät lähipalveluikseen mm. postinjakelun, kaupan ja bensa-aseman. Kunta tai aluelautakunta ei voi vaikuttaa niihin suoraan, mutta välillisesti monillakin päätöksillä. Jos kunta hoksaa kaavoittaa kylille asuntotontteja ja tiet ovat kunnossa, saattavat kauppa ja koulu säilyä hengissä.
Kaavoitustoiveiden lisäksi kyläläiset toivoivat mm. kiertäviä terveysautoja, joissa voisi mittauttaa verenpainetta tai -sokeria.
Odotusten ja pelkojen ristipaineessa
Toisaalta tarinoissa kuuluu asukkaiden epäilys: ”Palveluja karsitaan joka tapauksessa.”
Elisa Penders uskoo kuitenkin, että lautakunnat voivat vaikuttaa kyliensä elinvoimaan erilaisten hankkeiden avulla.
– Tutkimukseni avaa paitsi alueen ihmisten ymmärrystä lähipalveluista myös mahdollisuuksia niiden kehittämiseen yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa. Tässä kehittämistyössä aluelautakunnat ovat merkittävässä roolissa.
– On myös tärkeää, että kunnan poliittiset päättäjät osallistetaan ja että he kuuntelevat aidosti asukkaiden ääntä. Ei pidä tarjota valmiita ratkaisuja koko kunnan alueelle.
Penders tekee esille tulleista ideoista tiivistelmät ja luovuttaa ne kummallekin aluelautakunnalle.
– Lautakuntien pitää olla innokkaita. Niihin on ladattu paljon odotuksia.
Kommentit