Tulevaisuuden kuntajohtaminen

Kirjoittanut: Arto Haveri
Julkaisu: 04.06.2020

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö päätti tehdä yhdessä Suomen Kuntajohtajat ry:n kanssa kyselytutkimuksen kuntajohtamisen tulevaisuudesta. Kysely kohdistui ensi sijassa kuntiin. Siinä selvitettiin näkemyksiä eri tahojen vaikutusvallasta kunnan johtamiseen, tulevaisuuden kunnan johtamismallista, kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista, suurimmista johtamisen haasteista, hyvän kuntajohtajan ominaisuuksista sekä kuntien tulevista tehtävistä. Osa kysymyksistä oli samoja kuin säätiön vuoden 1999 tutkimuksessa Sinä kunnanjohtaja.

Lataa julkaisu

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.