Polemiikki / 03.06.2021

Auttajan häpeä heijastuu kauas

Nöyryyttäminen on pahimmillaan vallankäytön väline työyhteisössä.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Rovaniemeläinen Ella Nygård päätyi mutkikasta reittiä pitkin tutkimaan auttajien häpeää.

– Ajatus siitä, että terveydenhuollossa häpeä valuu ylhäältä alas potilaisiin asti, on kiehtova ja kamala, hän sanoo.

Alun perin Ella Nygård opiskeli matkailututkimusta Lapin yliopistossa. Gradunsa hän teki netin ja sosiaalisen median muuttamasta markkinoinnista.

Samoihin aikoihin äiti sairastui aggressiiviseen ALS:iin.

Valmistumisensa jälkeen Nygård työskenteli mainostoimistossa sisällöntuottajana. Tuota aikaa sävytti äidin saattohoito, diagnoosista kuolemaan kesti puolitoista vuotta. Tyttären mielessä pyöri suuria, syvällisiä kysymyksiä.

– Tajusin olevani väärällä alalla, ja tunsin, että minun täytyy lähteä opiskelemaan vielä jotakin muuta.

 

Päiväkirjamerkintä viitoitti tietä

Vaihtovuotenaan Kanadassa Ella Nygård oli tutustunut häpeätutkimuksiin, jotka tuntuivat heti mielenkiintoisilta. Läheisen sairastaminen antoi tuoreelle yhteiskuntatieteiden maisterille monenlaista ajateltavaa.

– Mietin esimerkiksi äidin käyttäytymistä, kun ALS vei suuren osan ihmisyydestä. Mitä ovat oma päätösvalta ja kehon liikkeet, kun kaikki tavallaan loppuu, ja samaan aikaan ymmärrys pysyy päässä. Miten hoitohenkilöstö pystyy ottamaan potilaan empaattisesti ja inhimillisesti vastaan? Toki luotin heidän ammattitaitoonsa, mutta omasta kiinnostuksesta aloin yhä enemmän lueskella terveydenhuoltoa koskevia tutkimuksia.

– Yleensä en kirjoita kovin paljon päiväkirjaa, mutta vuodelta 2017 on merkintä ”haluaisin poistaa hoitajien häpeän”. Jotenkin olin käsittänyt, että jos yläorganisaatiossa on sellaista pahan olon kulttuuria, että häpeän tuottamisella rangaistaan, sitä aletaan tavalla tai toisella tiputtaa alas. Joskus se purkautuu niihin asti, joista ollaan vastuussa ja joihin on valtaa. Siis potilaisiin.

Nygårdille syttyi idea.

– Lapin yliopiston tutkijakouluun lähti viesti, pääsisinkö tekemään väitöskirjaa toiselle tieteenalalle.

Oman päiväkirjamerkintänsä viitoittamalla tiellä hän on parhaillaan, hallintotieteiden tohtoriohjelmassa. Jatko-opiskelija on äärimmäisen innostunut.

Nygård aikoo luoda teorian, mistä häpeä terveysalan organisaatioissa syntyy. Tavoitteena on auttaa ymmärtämään näitä tilanteita ja yhteyksiä sekä tapoja käsitellä vaikeaa tunnetta.

 

Syyllisyys on eri asia

Tieteellinen keskustelu häpeästä työyhteisöissä on sivuutettu lähes kokonaan, vaikka vaietun ilmiön haitallisuus tiedetään.

Kansainvälisiä tutkimustuloksia on jonkin verran, meillä maaperä on neitseellinen. Terveyspuolella Ella Nygård tekee uraauurtavaa työtä.

Hänen mielestään Suomessa on melko myönteinen asenne häpeään. Ajatellaan, että liika on huonoa, mutta sopiva määrä hyväksi.

– Nykyaikana tutkimus ei kyllä tue tällaista käsitystä, sillä koetulla häpeällä on suuri negatiivinen vaikutus psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Kun puhutaan hyvästä ja huonosta häpeästä, puhutaan usein häpeästä ja syyllisyydestä. Kun ihminen kokee häpeää, hän tuntee olevansa vääränlainen.

Syyllisyys taas liittyy käyttäytymiseen: tein väärän teon. Hierarkkisissa organisaatioissa jo asetelma ruokkii vuorovaikutusta, joka ei ole vastavuoroista. Keskustelua ei käydä tasa-arvoisesti. Työntekijä voi virheestään saada tiukkaa sapiskaa itseään ylempänä olevalta.

 

Pienet, näkymättömät, pahat

Lääkäreitä saatetaan nöyryyttää niin, että aletaan syrjiä, kyseenalaistaa ammattitaito tai nostaa virheet näyttävästi esille.

Joskus häpeä hiipii yhteisöön ulkopuolelta, esimerkiksi mediasta.

Kansainväliset tutkimukset ovat saaneet Ella Nygårdin miettimään, jäävätkö tietyt arkiset tilanteet liian vähälle, kun keskitytään isoihin, häpeää tuottaviin rangaistuksiin.

Nöyryyttäminen voi nimittäin olla myös melko huomaamatonta. Pienet asiat, joita ei ehkä pidetä nöyryyttämisenä, ovat vaarallisia, koska ne ylläpitävät häpeän kulttuuria.

Jos lääkäri kierroksellaan kritisoi voimakkaasti hoitajaa potilaan kuullen, hän ei välttämättä tajua tai huomaa, kuinka häpäisevä ja kiusallinen tilanne on toiselle.

Häpeä leviää myös saman ammattikunnan keskuudessa, esimerkiksi eri-ikäisten hoitajien kesken. Kun usean aikakauden toimijoita on yhtä aikaa töissä, eri kulttuurien kohdatessa syntyy törmäyksiä.

Muutama vuosikymmen sitten työntekijän oikaiseminen saattoi tapahtua jopa nykyistä rankemmin, ja osa kokeneimmista hoitajista suosii yhä entisiä tapoja.

– Uudelle hoitajalle saatetaan sanoa rumasti. Ei neuvota, vaan tokaistaan, että sinun pitäisi osata tämä. Ihmiselle jää häpeän tunne, että olen riittämätön, vääränlainen, sopimaton alalle, liian heikko tai herkkä.

Häpeää osataan käyttää myös kontrollin keinona. Työntekijöille opetetaan säännöt ja standardit, joihin täytyy yltää. Ellei näin käy, seuraa jonkinlainen häpeää tuottava tilanne, esimerkiksi juuri arvostelu muiden kuullen.

– Siitä syntyy näkymätöntä häpeää, joka alkaa ohjata työntekoa. Työntekijä yrittää puikkelehtia niin, että säästyisi häpeän tuntemiselta. Silloin ei ainakaan mokaa tai tee väärin, jos häpeän pelossa jättää asioita kokonaan tekemättä.

Eikö moinen toimintamalli ole omiaan tappamaan luovuuden ja estämään innovaatiot?

– Kyllä! Kun yritämme luoda tai kehittää uutta, sehän tarkoittaa jatkuvaa epäonnistumista alussa. Jos opin, että yhdestäkin virheestä minua nöyryytetään, pelkkä itsesuojeluvaisto saa aikaan sen, etten halua edes yrittää.

 

Empatia rapisee

Joku saa kaikki ruksit kohdalleen toimimalla sääntöjen ja tavoitteiden mukaan. Henkilö välttää häpeän ja saa hyvän työntekijän maineen – organisaation ehdoilla.

– Terveysalalle tällainen ajattelu sopii mielestäni huonosti, koska ympäristö on niin herkkä ja ennakoimaton. Auttaja työskentelee aina haavoittuvaisten ihmisten kanssa, Ella Nygård sanoo.

Vähitellen häpeä rapistaa empatiaa asiakkaita kohtaan.

Brittitutkimukset puhuvat puolustavasta hoitotyöstä, jossa työntekijä suojelee itseään häpeän kivuliaalta kokemukselta myötätuntoisen hoitotyön kustannuksella. Ketjun loppupäässä potilas voi kohdata myötätunnottoman auttajan.

Moraalisessa kriisissä työn vaatimukset ovat loitontuneet kauas alkuperäisestä tarkoituksesta. Taloudelliset seikat sanelevat, että työ täytyy saada tietyssä ajassa tehtyä. Ammattilainen tuntee, ettei enää pysty auttamaan ihmisiä niin kuin osaisi ja haluaisi.

Ristiriitaisissa tunnelmissa työntekijä saattaa näyttäytyä julman oloisena, välinpitämättömänä tai joustamattomana.

– Yksi häpeää synnyttävä osa-alue on, kun auttaja pohtii, olenko nyt paha tai huono ihminen. Varmasti se tekee työn raskaaksi. Moraalisessa stressissä häpeän käsittely olisi hyödyllistä, koska hoitajalla on auttajan identiteetti. Elleivät organisaation puitteet mahdollista auttamista, on vaarana, että hoitaja alkaa syytellä itseään.

 

Yhteiskunta lataa paineita

Ella Nygårdin väitöskirjaprojekti on vielä alkupuolellaan.

Neljästä artikkelista ensimmäinen käsittelee häpeää organisaatiotutkimuksessa, ja se on lähdössä vertaisarviokierrokselle. Toinen on työn alla, kolmannesta suunnitelma valmis ja neljäs pohdinnassa.

Takana on kymmenen lääkärien ja hoitajien syvähaastattelua, edessä ehkä saman verran.

Jo tähänastiset keskustelut ovat Nygårdin mukaan  antaneet paljon. Auttajat kertovat kokemuksistaan varsin avoimesti. He myös määrittelevät häpeän eri tavoin, joku tunnistaa sen toista paremmin.

– Hoitajien kesken ilmenee vuorovaikutuksessa syntyvää häpeää. Kollegaa arvostellaan aika ankaralla tavalla, lytätään tai yritetään saada toiselle vähän sellaista alemmuuden oloa. Hoitajat ovat myös kertoneet tapauksista, joissa lääkäri on korjannut toimintaa nöyryyttävältä tuntuvalla tavalla.

Nygårdin käsityksen mukaan lääkärien työ on itsenäisempää kuin hoitajien, mutta hierarkkisuus sävyttää lääkärikunnan arkea. Ei ole lainkaan tavatonta, että ylilääkäri ripittää rumasti uutta, nuorta kollegaansa.

– Vastuun ottaminen voi olla yksinäistä, ja lääkäri saattaa ajatella, että hänen pitää tehdä täydellistä työtä.

Tavallaan yhteiskuntakin luo kovia paineita. Oletamme ja odotamme terveydenhuollon ammattilaisten olevan pelastajia ja ihmisten korjaajia, mikä tietysti on inhimillistä. Lääkäreille on koulutuksesta asti saatettu luoda pelkoa, ettei saa tehdä virheitä.

– Ehkä joskus on ajateltu, että virheestä koetusta häpeästä oppii ja se on hyväkin juttu. Enemmän häpeän tunne kuitenkin halvauttaa, Nygård uskoo.

– Jos pelkää mahdollista rangaistusta, haluaa peitellä asiaa ja jättää kertomatta virheestä, hän jatkaa.

 

Purkamista molemmissa päissä

Hoitoväellä on selvästi tarve päästä puhumaan kipeästä aiheesta, häpeätutkija Ella Nygård on huomannut.

– Työnohjauksessa, esimiestyössä ja kollegojen kesken saatetaan kyllä keskustella, mutta välttämättä ei tulkita puhuttavan häpeästä. Uskon, että jos opimme tunnistamaan asioita ihan oikeilla käsitteillä, se vaikuttaa merkittävästi ihmisten työhön.

Jos terveydenhuollossa tapahtuu iso erhe, jonka vuoksi potilas kuolee, muun muassa tämän tapaisten asioiden jälkihoitoon on tärkeät ryhmänsä.

Pienemmillekin kannattaisi olla, sillä pikkupuroista syntyy vuolas virta.

– Jotkut haastateltavani ovat sanoneet, että virheistä, jotka eivät ole hengenvaarallisia tai katastrofaalisia, saattaa saada yllättävän rajua kritiikkiä. Sellaisen käsittelyyn ei tunnu olevan mitään väylää ainakaan organisaation puolella. Vaarana on, että joku sitten purkaa häpeänsä toiseen ihmiseen, vaikka kollegaan tai uuteen työntekijään. Hoitoalan kiusaamiskulttuuri voi syntyä siitä, kun aletaan rangaista häpeällä ja nöyryyttämisellä.

Moni tunnistaa työpaikaltaan ilkeän tyypin, joka mielellään arvostelee, syyttelee ja kurmuuttaa muita.

– Tutkimukseni alusta asti olen sanonut, että häpeän tunne pitää purkaa myös sieltä päästä, missä käyttäydytään huonosti. Pitää ymmärtää, millainen on systeemi, jossa tällainen henkilö työskentelee, ja millaiset ovat hänen kokemuksensa. Häpeä on yksi iso tekijä, joka saa käyttäytymään huonosti, aggressiivisesti tai loukkaavasti. Jos haluamme tuottaa heille häpeää sellaisesta käytöksestä, joka todennäköisesti aiheutuu häpeästä, systeemi on todella toimimaton.

 

Katse johtamiseen

Haastateltavat ovat nostaneet esiin myös asian, jota Ella Nygård nimittää välilliseksi häpeäksi. Sitä voi tuntea vaikka työkaverin käyttäytymisestä.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa lääkäri kierroksellaan on vähän tyly potilasta kohtaan. Hoitaja vieressä tuntee häpeää ja rupeaa miettimään, pitääkö potilas nyt minuakin yhtä kylmänä. Hän alkaa vältellä potilaan kohtaamista.

– Useampi auttaja on kertonut, kuinka jonkun toisen käytös on saanut pohtimaan, olenkohan minä tuollainen. Tai yhdistääkö potilas töykeyden nyt minuunkin.

Katse kääntyy vääjäämättä johtamistyöhön.

– Ylätasolla täytyy ymmärtää, kuinka herkkä liipaisin valta on tuottamaan nöyryytystä. Tietoa tarvitaan lisää, ja se on osattava yhdistää omaan toimintaan. Häpeän käsittely johtamiskulttuurissa on välttämätöntä, jos työyhteisöjen hyvinvointia ja inhimillistä auttamistyötä halutaan syvällisesti tukea. Työnteon tulisi perustua enemmän empaattisiin arvoihin kuin nöyryyttäviin toimenpiteisiin, Nygård painottaa.

Ella Nygårdin mukaan aiheen käsittelyssä pitää muistaa, että häpeä ja nöyryytys ovat monille hyvin arkoja asioita. Siksi niitä tulisi aina käsitellä kunnioittavasti ja myötätuntoisesti.

Väitöstutkimuksellaan Nygård haluaa tarjota vaihtoehtoja vuorovaikutukselle ja toimintatavoille organisaatioissa. Auttajien on ensin osattava tunnistaa häpeänsä, ja työyhteisöjä on muokattava sellaisiksi, etteivät ne tuota työntekijöille häpeää.

– Kaikki asiat eivät ole omassa hallinnassa, koska organisaatiotkin elävät tietyssä systeemissä. Yläpuolella voivat olla poliittiset päätökset, joilla vaikka alan budjettia kiristetään. Sieltä voi tulla raakojakin pyrkimyksiä ja vaatimuksia.

Päättäjien täytyisi miettiä mahdollisia seurauksia: suunnitellaanko esimerkiksi terveydenhoitoalalle järjestelmä, jossa asetetut tavoitteet yritetään saavuttaa höykyttämällä työntekijöitä häpeän kautta.

 

Hierarkia ruokkii

Ella Nygårdin suurennuslasin alla on terveydenhoito, mutta riivaavatko samat häpeälliset ongelmat kaikkia työyhteisöjä? Ovatko tietyt alat toisia herkempiä?

– Nimenomaan kontekstinsa takia sote-ala on jo lähtökohtaisesti altis häpeän esiintymiselle, koska siellä on paljon erilaisia stigmoja, ja siellä on aina kyse herkistä asioista, kuten sairauksista, mielenterveysongelmista, köyhyydestä, päihdeongelmista.

Nygård paikantaa häpeän esiintymisen ennen muuta organisaatioihin, jotka toimivat jonkinlaisen hierarkian alla. Se tarkoittaa myös yliopistomaailmaa, jossa tutkija itse työskentelee.

– Aiemmin olin töissä luovalla mainosalalla, eikä sekään ole häpeästä vapaa. Pärjätäkseen joutuu koko ajan olemaan haavoittuvainen, kun esittelee omia ideoitaan. Myös asiakas voi nöyryyttää.

 

Ella Nygård. Kuva: Simo Vilhunen

KUKA?

Ella Nygård

Ikä: 33

Asuu: Rovaniemellä, kotoisin Kokkolasta

Työ: Häpeätutkija Lapin yliopistossa

Koulutus: Hallintotieteiden tohtorikoulutettava, yhteiskuntatieteiden maisteri

Perhe: Puoliso, ”meillä on elokuussa häät”. Isä Kokkolassa, sisko perheineen Kangasalla, anoppila Rovaniemellä.

Harrastukset: Viime aikoina tutkiminen on ollut sekä työ että harrastus. Lumilautailu. ”Elämämme liittyy vahvasti lumeen, koska mieheni on lumilautailija.” Musiikki ja laulaminen. Koiran kanssa liikkuminen.

 

Juttu julkaistaan 3.6. ilmestyvässä 2/2021 Polemiikissa. 

#auttaminen #häpeä #sote #terveydenhuolto #työhyvinvointi #työyhteisö #vallankäyttö

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.

Lisää aiheesta auttaminen

Lisää aiheesta häpeä

Lisää aiheesta työyhteisö

Lisää aiheesta vallankäyttö