teksti: Matti Välimäki kuva: iStockphoto
Työllisyys ja elinkeinopalvelut siirtyivät valtiolle kunnille vuoden 2025 alussa. Uudistus tehtiin toisin kuin yleensä on tapana.
– Uudistus siirsi merkittäviä tehtäviä valtiolta kunnille päin. Se pyrki tuomaan keskittämisen sijaan palveluja lähemmäksi asiakkaita ja perustui aidosti kokeiluihin, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina kuvailee.
Reina ja Kuntaliiton kehittämispäällikkö Erja Lindberg osallistuivat uudistuksen valmisteluun pitkään eri rooleissa. Nyt he ovat koonneet hankkeen värikkäät vaiheet Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa julkaistuun teokseen Lohen sukua – työllisyyspalvelujen tie kuntiin. Nimeen sisältyy ajatus juurikin vastavirtaan uimisesta.
Kypsyminen kokeilujen kautta
Työllisyys- ja elinkeinopalvelujen siirrolla kuntiin on pitkät juuret: sitä edelsivät muun muassa useat kokeilut maan eri hallitusten kausilla.
– Aluksi osa kunnista suhtautui hankkeeseen epäilevästi. Kokeilujen myötä ne kuitenkin huomasivat, että TE-palvelut kuuluvat ja sopivat itse asiassa mainiosti kunnille, Lindberg kertoo. Hän toimi aikoinaan muun muassa ensimmäisen kuntakokeilun projektipäällikkönä.
Uudistukseen lähdettiin, koska oli havaittu, että valtion johtamat työllisyyspalvelut eivät tavoittaneet asiakkaita riittävän hyvin. Keskeisenä ideana oli myös kytkeä TE-palvelut kuntien muihin tehtäviin, kuten koulutukseen, ja saada kuntaekosysteemin kautta lisäarvoa työllisyyden edistämiseen.
Kirjassa muistutetaan siitäkin, että kunnat eivät olleet työllisyyden kanssa ensimmäistä kertaa asialla. Työllisyyden edistäminen oli kuntien vastuulla vuoteen 1961, jolloin tehtävät siirrettiin valtiolle. Tuolloisen suuren massatyöttömyyden aikana luotettiin keskusjohtoisen järjestelmän tehoon. Kunnat ovat huolehtineet toki sittemminkin työllisyydestä muun muassa alueensa yritystoimintaa ja elinvoimaa kehittämällä.
Hanke säästyi poliittisilta intohimoilta
Reinan ja Lindbergin mukaan suurta hanketta pystyttiin edistämään jokaisella vaalikaudella, koska se ei missään vaiheessa politisoitunut eivätkä puolueet ryhmittyneet juupas-eipäs -väittelyyn.
Tilanteeseen saattoi vaikuttaa sekin, että kaikki kokivat työllisyyden edistämisen hyväksi asiaksi. Toisaalta poliitikkojen ei ollut ehkä aina helppoa hahmottaa työllisyyden edistämisen suurta kokonaisuutta ja sen lukuisia yksityiskohtia.
Reina, joka toimi Sanna Marinin hallituksen aikana myös valtiosihteerin roolissa, kertoo, että hallitusohjelmien kirjaukset antoivat hankkeelle vain raamit. Lopulliset linjaukset olivat monien muuttujien, intressien ja sattumienkin summa.
– Sipilän hallituskaudella oli lähellä, että työllisyyspalvelut olisivat siirtyneet maakunnille, hän mainitsee.
Reina vakuuttui hankkeen toteutumisesta lopullisesti vasta siinä vaiheessa, kun valtionvarainministeriö arvioi sen tuovan kustannussäästöjä.
Sote vei huomion
TE-uudistukselta vei huomiota myös samaan aikaan valmistelussa ollut sote-uudistus. Voisiko tapahtunutta siis luonnehtia hieman karrikoiden niin, että kun kaikki katsoivat sotea, TE-uudistus livahti salaa portista?
– Ei ehkä ihan noin. Mutta varmasti TE-uudistus olisi saanut ilman sotea enemmän huomiota, Reina muotoilee.
Lindberg miettii, että kun sosiaali- ja terveyspalvelut lähtivät kunnilta, niin kunnille siirtyneet TE-palvelut täyttivät vajetta.
– Kunnat voivat nyt miettiä TE-palvelujenkin kautta, mikä oikein on uusi kunta ja mitkä ovat sen tehtävät.
Hyvä muutos, mutta säätämällä parempi
Kuntien TE-malli on ollut käytössä puolitoista vuotta. Uuteen toimintakulttuuriin sopeutuminen vie aikansa, mutta Reinan ja Lindbergin korvin kantautunut palaute kuntakentältä on ollut pääosin positiivista.
Yleinen näkemys tuntuu olevan, että perusratkaisu toimii, mutta tarvetta on joidenkin yksityiskohtien hiomiselle.
– Kuntaliitto on esimerkiksi esittänyt, että jos työtä hakeva henkilö siirtyy työllisyyskoulutukseen, kunta ei joutuisi maksamaan hänen työttömyydestään sakkomaksuja, Reina mainitsee.
Järjestelmän rahoitusmalli keppeineen ja porkkanoineen luotiin tilanteessa, jolloin Suomessa oli 100 000 työtöntä vähemmän kuin nykyään. Kaikki ymmärtävät, että suurtyöttömyys ei ole kuntien vika, mutta nykyinen rahoitusmalli ei huomioi suhdanteita.
Myös kuntien työllisyyspalvelujen lainsäädäntöä pitäisi väljentää.
– Kuntien pitäisi voida päättää työllisyyspalvelujensa tarkemmasta sisällöstä nykyistä vapaammin. Kunnat ovat erilaisia, niin myös kunnissa olevat työnhakijat sekä työnantajat ja näiden tarpeet, Lindberg huomauttaa.
Kirja herättelee myös tutkijoita
Lindberg ja Reina herättelevät Lohen sukua -teoksessa myös tutkijoita monipuolisen aiheen pariin.
– Mielenkiintoisia osa-alueita ovat esimerkiksi rahoitusmalli, muutosprosessin johtaminen, palvelujen vaikuttavuuden kehittäminen sekä järjestelmän aluepoliittiset ja -taloudelliset ulottuvuudet. Uudistus sopisi hyvin monitieteellisen tutkimushankkeen kohteeksi, Reina summaa.
Linkki julkaisuun: https://kaks.fi/julkaisut/lohen-sukua-tyollisyyspalvelujen-tie-kuntiin/
