Minusta ei koskaan pitänyt tulla tutkijaa. En tiedä, pitikö minusta tulla ministeriäkään. Elämä vaan joskus jotenkin vie.
Sisäministeri, yhteiskuntatieteiden tohtori Maria Ohisalo hymähtää hänen urastaan kysyttäessä. Köyhyystutkijana profiloitunut vihreä poliitikko ponnahti eduskuntaan lähes 11 800 äänellä huhtikuun 2019 vaaleissa ja nousi suoraan ministeriksi.
Tilavan työhuoneen tyylikkäillä kangassohvilla istuttaessa on vaikea kuvitella, että ministerin ura pyöri vuosikaudet suomalaisen köyhyyden ympärillä. Artikkeliväitöskirja ”Murusia hyvinvointivaltion pohjalla: leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus” valmistui 2017.
Sosiaalipolitiikka oli kuitenkin Ohisalon kiinnostuksen aihe jo varhain, ja sen hän valitsi myös pääaineekseen Helsingin yliopistossa. Opinnoissa ja kesätöissä mm. lastensuojeluun ja nuorten syrjäytymiseen liittyvien palveluiden tutkimuksen parissa Ohisalo perehtyi marginaalissa olevien ihmisten elämään. Gradunsa Ohisalo teki Euroopan Unionin sosiaalipolitiikasta.
Suomi on leipäjonojen maa
Graduprosessin aikana Ohisalo tutustui professori Juho Saareen, mikä teki hänestä köyhyys- ja leipäjonotutkijan. Ohisalo työskenteli tuolloin vastavalmistuneena maisterina sosiaalialan osaamiskeskus Soccassa Helsingissä. Siellä alettiin puhua leipäjonoista ja ruoka-avusta ja todettiin, että aiheesta ei ollut kattavasti tutkimustietoa.
– Juho Saari oli jo tuolloin tehnyt kyselyhankkeen, jossa haastateltiin kolmeasataa kuopiolaista leipäjonojen asiakasta. Koska tunsin Juho Saaren, pyysin häntä kollegani kanssa puhumaan Soccaan.
Vierailun seurauksena Ohisalo tuli mukaan Saaren tutkimushankkeeseen, jossa haastateltiin 400:aa leipäjonon asiakasta Helsingissä. Tutkimus alkoi vähitellen laajeta: mukaan tuli enemmän ja enemmän kuntia, sosiaalialan osaamiskeskuksia muistakin kaupungeista sekä mm. oppilaitoksia.
Lopulta aineistoa kertyi 3 500 vastauksen verran. Tutkimus ”Kuka seisoo leipäjonossa?” ilmestyi KAKSin rahoittamana vuonna 2014. Sen jälkeen Ohisalo ja Juho Saari saivat Suomen Akatemialta strategista tutkimusrahaa osana suurta ”Tackling Inequalities in Times of Austerity” -hanketta.
– Väitöskirjani sopi hyvin siihen kokonaisuuteen. Näillä rahoituksilla sain tehtyä sen loppuun, Ohisalo kertoo.
Suurin oivallus väitöskirjaprosessissa koski Ohisalon mukaan huono-osaisuuden kokonaisvaltaisuutta. Huono-osaisuuden kysymykset liittyvät ilmastonmuutoksesta lähtien kaikkeen. Yksi ratkaisu on sosiaaliturvaetuuksien korottaminen, mutta haastattelumme kertoivat, että huono-osaisuus on yhtä aikaa taloudellista, sosiaalista ja terveydellistä.
Sisäministeri Ohisalo on nähnyt köyhyyden läheltä ja tutkinut sitä vuosia. Miltä näyttää suomalainen köyhyys?
Suuri kuva on ilman muuta se, että suurimmalla osalla suomalaisista menee paremmin kuin koskaan. Huono-osaisuus kasautuu niille, jotka eivät pääse mukaan. Parempituloinen pärjää lämpenevässä ilmastossa paremmin kuin huonompituloinen.
– Köyhyyden ja eriarvoisuuden torjunta ei työnä ole koskaan valmista.
Tutkijasta päättäjäksi – mitä samaa, mitä yhteistä?
Maria Ohisalo ei ajatellut, että hänestä tulisi tutkija. Niin kuitenkin kävi. Millaisen ammatillisen identiteetin tutkijuus rakensi? Onko ministerillä tutkijan sielu?
– Juuri äsken ministeriön johtoryhmässä kävimme läpi henkilöstön työhyvinvointikyselyä. Kyselin erilaisista mittareista ja siitä, mikä on lähtötaso, mikä tavoitetaso ja mitä kulloinkin mitataan. Huomaan kyseleväni tällaisia kysymyksiä jatkuvasti. Siinä mielessä minulla on tutkijan mieli.
Julkisuudessa on ollut esillä se, että Ohisalon oma perhetaustassa ja elämässä on kokemuksia köyhyydestä. Vaikuttiko oma lapsuus aikanaan aiheen valintaan?
– Kun luin pääsykoekirjaa, törmäsin inkluusio-ekskluusio -sanapariin (mukaan ottaminen – ulos joutuminen, syrjäytyminen, toim.huom.), joka oli mielestäni hieno. Aloin silloin miettiä sitä, kuka on yhteiskunnassa mukana. Ajatus marginaaleista ja ytimistä ja niiden välillä liikkumisesta on mielenkiintoinen.
– Sosiaalipolitiikka ja sosiologia ovat avanneet minulle asioita, jotka olen tunnistanut omasta elämästä ja lähipiiristä, tehden niistä yhteiskuntapoliittisia ja tieteellisiä.
Noista kokemuksista voi ammentaa myös sisäministerin työssä.
Esimerkiksi keskustelut poliisien ja pelastusviranomaisten kanssa liittyvät usein siihen, että onnettomuuksia sattuu enemmän siellä, missä käytetään päihteitä. Tai rikosten uhriksi joutuu paljon enemmän valmiiksi heikoilla olevia ihmisiä.
Haastattelupäivää edeltävänä päivänä kuopiolaisessa ammattikoulussa tapahtui traaginen väkivallanteko. Ministeri oli noussut varhain aamulla kommentoimaan asiaa tiedotusvälineille.
– Menemättä sen tapauksen yksityiskohtiin muistuttaisin, että myös Keskusrikospoliisi sanoo, että mitä enemmän ihmisiä jää reunalle, sitä isompi turvallisuusriski se on. Kyse ei ole vain siitä, onko meillä täällä tarpeeksi poliiseja vaan myös siitä, oliko meillä jo neuvolassa henkilökuntaa, joka voisi nähdä ongelmat. Tai koulutoimessa ihmisiä, jotka voisivat ottaa koppia niistä lapsista, jotka sitä tarvitsevat.
– Meillä on kaikki maailman tutkimukset, jotka osoittavat huono-osaisuuden periytyvän ja kasautuvan. Sille pitäisi tehdä enemmän.
Vaikka tutkijan taustasta on selvästi hyötyä myös päivänpolitiikassa, kahden maailman erot ovat myös suuret. Ohisalon mukaan eräs merkittävä ero liittyy elämisen rytmiin.
Ministeri ei kuitenkaan myönnä kaipaavansa tutkijan leppoisampaa rytmiä.
– Nautin tosi paljon tästäkin työstä. Koskaan ei tiedä millainen työpäivä on edessä.
Tiedemaailman epävarmuudesta puhutaan paljon. Mitä ministeri sanoisi nuorelle ihmiselle, joka haaveilee väitöskirjan teosta?
– Täytyy löytää aihe, jolle todella palaa. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan. Suosittelen väitöskirjaa jokaiselle, vaikka hetkellisesti se voi olla taloudellinen riski. Toki rahoittajat ja ylipistot ymmärtävät, että kannattaa rahoittaa niitä tutkijoita, jotka ovat jo hyvässä vauhdissa.
– Politiikan tasolla haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että yliopistoilla riittää tutkimusrahoitusta, sillä nimenomaan tutkimus tuottaa meille tietoa, jota ilman ei voida näihin uusiin uhkiin ja riskeihin reagoida.
Samat hiekkalaatikot, samat koulut
Maria Ohisalo on viides naispuolinen sisäministeri ja Paula Risikon jälkeen toinen tohtoriksi väitellyt. Millaisena sisäministerinä hän haluaa jäädä historiaan?
– Sellaisena, joka pystyi kuuntelemaan alaa ja pystyi tuomaan arjen turvallisuuden rakentajien työtä näkyväksi. Lisäksi haluaisin pystyä puhumaan turvallisuudesta laajasti. Suomi ei ole maa, jossa pitää rakentaa muureja rikkaiden ympärille. Suomi on maa, jossa ihmiset voivat tavata samoilla hiekkalaatikoilla ja käydä samoja kouluja. Toivon että tutkimus, ja eriarvoisuusteeman ymmärrys näkyy myös täällä.
Maria Ohisalo on ollut päätutkijana menestystutkimuksessa Kuka seisoo leipäjonossa.
Kommentit