uutiset / 14.12.2018

KAKS teki päätökset vuoden 2018 toisesta hausta

Kunnallisalan kehittämissäätiön vuoden 2018 toisessa haussa tuli yhteensä 102 hakemusta. Rahoitusta myönnettiin kolmelle hankkeelle ja kaksitoista tutkijaa sai apurahan.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kunnallisalan kehittämissäätiön päätökset 13.12.2018

Vates-säätiö, Helsinki, ”Kuntien työllistämispalvelut kasvupalvelujen puristuksessa” – tutkimushanke, 40 000 euroa.

Oulun yliopisto, ”Omaishoitajien turvallisuus ja hyvinvointi” – tutkimushanke, 50 000 euroa.

Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Mikkeli, ”Digitaalisen alustatalouden toimintaperiaatteet ja kuntien elinvoimapolitiikka” – tutkimushanke, 70 000 euroa.

YTL Jenni Mäki, Lapin yliopisto, ”Suomalaisten nuorten pitkäaikaisasunnottomuus” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa.

HM ja YTM Liisa Jurmu, Tampereen yliopisto, ”Millaisella asiantuntijuudella tulevaisuuden kunta rakennetaan?” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa.

KT Taina Peltonen, ”Koulutusvienti – kunnan uusi palvelumuoto?” – post doc -työ, yksivuotinen tutkija-apuraha 10 000 euroa.

LitT Elina Hasanen, ”Tiedolla liikenteeseen? Tietotarpeet ja tiedolla johtaminen kuntien pyöräilyn edistämisen politiikkaprosessissa” – post doc -työ, yksivuotinen tutkija-apuraha 10 000 euroa.

FT Heikki Saxén, ”Terveydenhuollon priorisoinnin päätösmekanismit” – post doc -tutkimuksen tekeminen Harvardin yliopiston bioetiikkakeskuksessa Bostonissa, Yhdysvalloissa vuonna 2019, matka-apuraha 2 500 euroa.

VTM Heidi Muurinen, tutkijavaihto Melbournen yliopistossa Australiassa toukokuussa 2019. Matka liittyy väitöskirjatyöhön. Matka-apuraha 1 500 euroa.

VTM Nanne Isokuortti, tutkijavaihto Melbournen yliopistossa Australiassa toukokuussa 2019. Matka liittyy väitöskirjatyöhön. Matka-apuraha 1 500 euroa.

VTM Janne Kaltiainen,19th Congress of European Association for Work and Organizational Psychology, Torino, Italia 29.5.-1.6.2019, matka-apuraha 1 300 euroa.

VTM Riina Karjalainen, Turun yliopisto, ”Lapsuuden perheväkivaltakokemukset ja niistä selviytyminen aikuisten kertomana” – lisensiaattityö, Hallintososionomien rahastosta apuraha 3 000 euroa.

YTK Mikko Vesterinen, Tampereen yliopisto, ”Kitkaa vai kasvua? Poliittisten puolueiden vaikutus Helsingin kaupunkisuunnitteluun” – pro gradu -työ, Jalo Lahdensuon rahastosta apuraha 1 500 euroa.

HTK Aleksi Koivisto, Vaasan yliopisto, ”Osallisuus ja demokratia perustettavissa maakunnissa” – pro gradu -työ, Paavo Pekkasen rahastosta apuraha 1 500 euroa.

LuK Mira Mäenpää, Turun yliopisto, ”Korkea rakentaminen Suomessa ja sen vaikutukset kaupunki-imagoihin” – pro gradu -työ, Artturi Hiidenheimon rahastosta apuraha 1 500 euroa.

Rahoituksen saaneita pyydetään ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Seuraava apurahahaku päättyy 28. helmikuuta. Katso hakuohjeet: http://kaks.fi/tutkimusrahoitus/

Lisätietoja: tutkimusasiamies Veli Pelkonen, 040 081 5527

 

#apuraha #Apurahat #päätös #tutkijat #tutkimusrahoitus

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.