Julkisten palvelujen yhteistuotanto kuulostaa mutkattomalta. Otetaan vain asukkaat tai asiakkaat mukaan kehitystyöhön ja siinä se? Mikä siis käytännöissä muuttuu, ja ovatko prosessit ammattilaisille oikeasti niin helppoja?
Yksinkertaisuuden illuusio karisi, oppimista on vielä paljon, kertoo aiheesta toukokuun lopulla väittelevä Sanna Tuurnas muutamaa viikkoa ennen väitöshetkeä.
– Yhteistuotantoajattelu on kunnissa vahvaa. Erilaisia pilotteja ja kehittämishankkeita rakennetaan nyt ympäri Suomea, myös muualla Euroopassa.
Tieteellisessä tutkimuksessa ammattilaisten näkökulma on aiemmin jäänyt vähälle huomiolle.
– Usein on todettu vain, kuinka heidän roolinsa muuttuu.
Väitöskirjassaan The Professional Side of Co-Production (Tampereen yliopisto, 2016) Tuurnas syventyi aiheeseen esimerkkitapausten avulla. Yksi aineisto käsitteli nuorten sosiaali- ja terveyspalveluja, toinen sovittelua.
– Sovittelu on vakiintunut yhteistuotannon toimintatapa. Suomalainen malli on kiinnostava, koska siinä vapaaehtoiset tekevät yhteistyötä ammattilaisten kanssa.
Kolmantena aineistona oli lähiön kehittämishanke Tampereella. Alueen ammattilaiset saivat vapaasti suunnitella palveluita uusiksi, luoda kumppanuuksia ja yhteisöllisyyttä.
– Tarkastelen käytäntöjä alhaalta ylöspäin, mutta samalla palvelujärjestelmää kokonaisuutena. Joka tasolla täytyy ymmärtää, mitä uudistus merkitsee, reflektointi ja oppiminen ovat koko organisaatiota leikkaava ilmiö. Pallo ei ole vain ruohonjuuritasolla työskentelevillä ammattilaisilla.
Prosessit osoittautuivat monitahoisiksi.
– Vuorovaikutusta on asiakkaan tai asukkaan ja ammattilaisten välillä. Ammattilaiset toimivat laajoissa moniammatillisissa verkostosuhteissa, ja kolmantena on vielä ammattilaisten ja johdon välinen, vertikaalinen rajapinta. Kaikki nämä on hankkeita suunniteltaessa otettava huomioon.
Yhteistuotanto kyseenalaistaa professiolähtöisen toimintakulttuurin, ja tuo siksi kosolti haasteita. Se muuttaa johtamista, kulttuuria, palvelujen organisointia ja prosesseja.
Hyvä kysymys on myös, osataanko asukkailta tai asiakkailta tuleva toisenlainen tieto ottaa vastaan.
– Kumppanuuksissa toteutettavat toiminnot eivät välttämättä perustu muodollisiin sopimuksiin, esimerkiksi lähiötä voidaan kehittää melko epäformaalisti. Miten silloin ratkaistaan tilivelvollisuussuhteet, koska mukana on kuitenkin julkisia toimijoita?
Jos yhteistuotanto mielletään yleisesti laajaksi toimintatavaksi, Tuurnaksen mielestä se tarkoittaa myös ideologista valintaa. Asiakaslähtöisten ja kumppanuutta tavoittelevien toimintamallien seurauksena muun muassa tasa-arvon ajatus joutuu koetukselle.
– Ei voida ajatella, että tarjoamme yhä yksilöllisempiä, tietyn asiakkaan lähtökohdista parhaita julkisia palveluja, ja samaan aikaan sanomme, että palvelut ovat tasa-arvoisia ja tuotamme saman kaikille.
Kommentit