Kevään 2021 kuntavaaleihin käydään edelleen koronaviruksen varjossa. Todennäköisesti yhä useampi ehdokas pyrkii tekemään itseään äänestäjille tutuksi sosiaalisessa mediassa ja moni äänestäjä etsii sieltä ehdokastaan.
Polemiikki pyysi Tampereen yliopiston puheviestinnän professoria Pekka Isotalusta ja viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajaa Mikael Jungneria valottamaan sosiaalisen median toimintaympäristöä ja pelisääntöjä.
Sosiaalisessa mediassa vaalikampanjaa voi käydä monella tavalla. Nyt on nähty sekin, että vielä vaalien jälkeenkin.
”I WON THIS ELECTIONS, BY A LOT!”, tviittasi Yhdysvaltain istuva presidentti Donald Trump marraskuun presidentinvaalien jälkeen vaalituloksen käännyttyä demokraattien Joe Bidenin hyväksi miljoonien äänien erolla.
Isoja kirjaimia käyttäessään Trump HUUTAA. Ja hänen tviittiensä jälkeen on huutanut moni muukin.
Väitteet varastetuista vaaleista ja petoksesta leviävät, eikä jakautunut ole pelkästään Yhdysvaltain kansa. Kiivasta väittelyä aiheesta on käyty suomalaistenkin kesken ja välillä on vaikuttanut siltä, että presidentinvaalit olisi käyty Suomessa.
Puhumattomiksi luonnehditut suomalaiset ovat viime vuosina puhjenneet keskusteluihin, jollaisia ei olisi voinut kuvitella vuosikymmen sitten: tahallista väärinymmärtämistä, pilkkaamista ja uhkailua, maalittamistakin. Myös valehtelua ja trollaamista. Aivan kuin kaikki koulukiusaajat olisivat muuttaneet sosiaaliseen mediaan.
Kuumia aiheita on riittänyt. Kuluneena vuonna esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen koronatoimet, maskit ja matkustusrajoitukset sekä EU-koronatalouspaketti. Ikuisaiheena maahanmuutto, ja ylipäätään vähemmistöryhmät.
Lisäksi some-keskusteluun on nostettu rajatumpia aiheita kuten vaikkapa pääministerin habitus Trendi-lehden haastattelun kuvissa tai taistelu kaurajuoman ja maidon asemasta suomalaisessa ruokapöydässä. Kommentointi on saattanut olla todella karkeaa.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus sosiaalisesta mediasta. Ei lainkaan, vakuuttaa professori Pekka Isotalus.
Hänen mukaansa sosiaalinen media on mainettaan parempi.
– Asiallista keskustelua on huomattavasti enemmän kuin huutelua, mutta huutelu nousee esille.
Isotalus arvioi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Sen kanssa on opittava elämään. Meille tärkeistä asioista puhutaan, ja toisinaan huudetaan.
Miksi se näyttäytyy niin usein vain loanheiton foorumina?
Pekka Isotaluksen mukaan perinteinen media nostaa kohuja esiin. Niistä syntyy luettuja uutisia.
– Kohut ovat kiinnostavia, niihin liittyy tunteita. Kohut nousevat mediassa enemmän kuin asiallinen keskustelu, Isotalus sanoo.
Ja sen lisäksi: näitä uutisia klikataan paljon verkossa. Mitä enemmän klikkauksia, sitä enemmän mainostajia median verkkosivuilla.
Ministerin tai kansanedustajan tviitistä voi syntyä uutinen, jota ruotivat kaikki keskeiset mediat. Otsikoihin ovat nousseet kuntapoliitikkojenkin some-älähdykset. Julkista valtaa käyttävien some-kannanotot kiinnostavat mediaakin.
Pekka Isotalus muistuttaa, että sosiaalinen media on suhteellisen nuori foorumi. Vanhimmallakin alustalla – Facebookilla – on ikää viitisentoista vuotta.
– Sosiaalinen media elää jatkuvassa muutoksessa ja uusia ihmisiä tulee käyttämään jotakin itselleen uutta alustaa. Vie aikansa oppia ja löytää uomansa keskustelulle uudella foorumilla, Isotalus sanoo ja jatkaa:
– Uomat löytyvät usein ylilyöntien kautta. Ihmisten taito ymmärtää sosiaalisen median luonnetta ja toimintaympäristöä kasvaa kokemuksen kautta.
Kukaan tai mikään ei pakota kunnanjohtajia ja kuntapoliitikkoja sosiaaliseen mediaan.
Pekka Isotalus kuitenkin tähdentää, että sieltä pois jättäytyminen tarjoaa muille tilaa keskustella kunnan asioista ilman että kunnan toimijat itse osallistuisivat keskusteluun.
Isotalus arvioi kuntavaikuttajien näkyvän sosiaalisessa mediassa nykyään kuitenkin kohtuullisen hyvin.
Millainen foorumi sosiaalinen media on kuntapäättäjille?
Isotaluksen mukaan se voi olla kelpo foorumi kertoa näkemyksistään, kuunnella kuntalaisten näkemyksiä ja käydä keskustelua kuntalaisten kanssa.
– Se tiedetään, että vaaleissa some-kampanjoinnista näyttäisi olevan etua. Siellä ei tietenkään ole pakko olla, mutta siitä on etua.
Jos ehdokas käy vaalikampanjaansa sosiaalisessa mediassa, pitääkö hänen brändätä itsensä jotenkin?
– Niin tapahtuu väistämättä joka tapauksessa. Puhuisin kuitenkin mieluummin imagosta. Sosiaalisessa mediassa jokainen käyttäjä rakentaa itsestään jonkinlaista imagoa viestiessään siellä, Isotalus sanoo.
Isotaluksen mukaan imago syntyy tietoisesti tai tiedostamatta.
Professori kannustaa kuntavaaliehdokkaita miettimään, missä omat rajat menevät. Tärkeää olisi, että välittyisi tunne siitä, että ihminen on mukana hajuineen, makuineen ja mielipiteineen.
Isotalus painottaa, että yksityiselämästä ei tarvitse kertoa. Jokainen voi vetää rajansa ja ne kannattaa pohtia hyvissä ajoin etukäteen.
– Jos ehdokas profiloituu näkyvästi perheenisänä tai -äitinä, kannattaa miettiä myös se, jakaako perheenjäsenten kuvia sosiaalisessa mediassa. Jos myöhemmin tulee jotakin ongelmaa, lapsia ei enää saa komeroon piiloon.
Isotaluksen mukaan some-maailmassa on syytä muistaa, että siellä käytetään usein suoraa ja värikästä kieltä. Kaikesta ei kannata loukkaantua.
Silti: huumori, erityisesti sarkasmi, on vaikea laji ja Isotaluksen mukaan se on usein myös mitä oivallisin tapa loukata toista.
Isotalus on perehtynyt erityisesti Twitteriin. Siellä hän käy keskusteluja itsekin. Professorilla on yli 6 100 seuraajaa ja hän seuraa itse noin 1 500 Twitterin käyttäjää. Keskustelu hänen ”kuplassaan” on asiallista ja kannustavaa, jopa iloista ja kohteliasta.
Pekka Isotalus uskoo, että on paljon asioita, joista kuntalaiset olisivat kiinnostuneita, jos kuntapäättäjät heidän kanssaan niistä haluaisivat keskustella ilman kapulakieltä.
– Sosiaalinen media on nopeampi kuin perinteinen media ja päättäjä saa äänensä kuuluviin omine perusteluineen.
Usein sanotaan, että sosiaalinen media ainoastaan kärjistää yhteiskunnallista keskustelua. Pekka Isotalus pohtii, voisiko olla myös niin, että yhteiskunnallinen keskustelu itsessään on kärjistynyt ja se näkyy sosiaalisen mediankin kautta.
Sosiaalisessa mediassa syvien päätyjen viha- ja trollihuuteluista huolimatta Isotalus haluaa nostaa keskusteluun positiivisen merkityksen.
– Meillä ei ennen sosiaalista mediaa ole ollut sellaista paikkaa, jossa eri puolilla Suomea tai maailmaa asuvat toisilleen tuntemattomat ihmiset voisivat keskustella keskenään.
Isotalus korostaa, että sosiaalinen media voi nostaa sellaisen henkilön mielipidevaikuttajaksi, jolla ei asemansa tai varallisuutensa puolesta olisi muutoin koskaan pääsyä vaikuttajafoorumeille.
Sosiaalinen media mahdollistaa paljon arvokasta: olemme esimerkiksi voineet saada tietoa Valko-Venäjän nykytilanteesta. Twitterissä tavallisten kansalaisten julkaisemat videot välittävät kuvaa laajojen ihmisjoukkojen mielenosoituksista ja niiden jälkeisistä tapahtumista, joista tuskin tietäisimme muutoin. Näemme, kuinka poliisi kantaa kansalaisia autoon, joka suuntaa kohteeseen, josta emme tiedä.
Pekka Isotalus muistuttaa, että ensimmäisen kerran sosiaalisen median kautta välitettiin vastaavanlaista tietoa arabikevään kansannousuista vuonna 2011. Se oli uutta.
Professori rohkaisee tutkijoita mukaan sosiaalisen median keskusteluihin. Esimerkiksi koronasta käytävässä keskustelussa on tilausta tutkitulle tiedolle.
– Jos tutkijat pysyvät poissa näiltä foorumeilta, joku muu ottaa kyllä tietäjän roolin, Isotalus muistuttaa.
Sosiaalisessa mediassa esitetyn virheellisen tiedon valvonta on vaikeaa. Faktantarkistajat eivät ehdi kaikkialle. Isotalus toivoo, että vastuulliset some-käyttäjät ottaisivat vastuuta virheellisen tiedon korjaamisesta. Valvontavastuu kuuluu meille kaikille.
Kun perinteinen media uutisoi poliittisista kriiseistä – esimerkkinä vuosi sitten julkisuuteen noussut Posti-gate – sosiaalisessa mediassa nopeasti räjähtävä keskustelu ei anna poliitikoille paljoakaan aikaa selittää toimintaansa.
Isotaluksen mukaan kriisiviestintä on taitolaji, joka kuntienkin pitäisi hallita. Sosiaalinen media on nopea keino jakaa oikeaa ja ajantasaista tietoa.
– Paperinmakuisella viestinnällä siellä ei kuitenkaan pärjää, Isotalus sanoo.
Entä mitä miettii sosiaalisesta mediasta viestinnän, politiikan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen konkari?
Toimitusjohtaja Mikael Jungner tunnetaan aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä.
Jungner muistuttaa, että sosiaalinen media on amerikkalaisten palvelujen varaan luotu keskustelupaikka, jossa käytännössä perinteiset suomalaiset keskustelusäännöt eivät toimi.
– Se varmaankin ahdistaa monia keskustelijoita, kun sieltä ei ole löytynyt portinvartijaa, joka olisi kontrolloinut keskustelua.
Jungnerin mukaan pientä parannusta on kuitenkin ollut näkyvissä. Yhdysvaltain tarpeesta on ryhdytty kehittämään jonkinasteista kontrollia. Esimerkiksi Twitter on presidentti Trumpin lukuisien tviittien perässä kyseenalaistanut hänen väitteensä.
Jungner muistuttaa, että erilaiset some-alustat palvelevat erilaisia tarpeita.
– Facebook on hyvä alusta pidemmille puheenvuoroille ja Twitter lyhyemmille, Instagram kuvalliselle viestinnälle, YouTube tietenkin videoille – ja nuoriso käyttää nykyään paljon TikTokia sekä Snapchatia, Jungner tiivistää.
Eri some-alustojen käyttämisessä näkyy alueellisiakin eroja. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla käytetään paljon Instagramia, monissa maakunnissa Facebook on edelleen alusta, joka tavoittaa paikallisen väestön parhaiten.
– Jos kuntavaaliehdokas haluaa tavoittaa paikallista väestöä, alusta kannattaa valita huolella.
Mikael Jungnerin mukaan valtamedia tuntuu käyttävän eniten Twitteriä ja jakavan sisältöjään erityisesti siellä.
Puhutaan siis hetki Twitteristä. Mitä käyttäjän tulee siitä tietää?
Julkisessa keskustelussa on puhuttu paljon ”kuplista”, joissa elämme ja keskustelemme itsemme kaltaisten kanssa ymmärtämättä toisenlaisissa olosuhteissa elävien ja toisin ajattelevien todellisuutta. On ”mun kupla” ja ”sun kupla”.
– Merkittävää on se, ketä ryhdyt seuraamaan. Twitter toimii siten, että keitä seuraat, juuri sen sieltä saat. Jokaisen käyttäjän Twitter on erilainen, ei siis ole kahta samanlaista, Jungner selvittää.
Näin siis ”kuplat” muodostuvat.
Tutkijat voivat seurustella keskenään ja jakaa mielenkiintoisia pohdintoja toisilleen.
Toisaalla Twitterissä saatetaan jakaa videoita, joissa kyseenalaistetaan voimallisin sanakääntein koko poliittinen päätöksentekojärjestelmämme. Poliitikkoja saatetaan nimittää ”retardeiksi”. Retardi on halventava ilmaisu, jolla viitataan ”jälkeenjääneeseen” tai ”vajaaälyiseen”.
Sosiaalisessa mediassa jokainen julkaisee, mitä julkaisee. Sana on vapaa, mutta se ei tarkoita, että some-ympäristössä tarvitsisi sietää mitä tahansa.
Olemme nähneet useita oikeudenkäyntejä, joissa on käsitelty syytteitä kunnianloukkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Mikael Jungner haluaa sosiaalisen median käyttäjien ymmärtävän tämän:
– Kun menet kommentoimaan toisen päivitystä, se on vähän kuin menisit toisen olohuoneeseen. Jos sinne menee huutelemaan ja kuseskelemaan seinille, aivan varmasti sinut ohjataan ulos, hän sanoo ja avaa näin niitä syitä, miksi moni ”blokkaa” sivuiltaan huutelijat ulos.
Jungnerilla on Twitterissä yli 128 000 seuraajaa. Itse hän seuraa vähän yli 2 800 henkilöä.
– Yhteisöjä ja virallisia medioita en seuraa. Seuraamani henkilöt jakavat kylläkin mielenkiintoisia sisältöjä myös mediasta. Ne luovat maailmankuvaa, joka on yllättävänkin tarkka. Noin 60 prosenttia seuraamistani on suomalaisia, loput maailmalta.
Mikael Jungnerilla on selitys sille, miksi some-kommentteja nostetaan perinteisen median uutisiksi.
– Perinteinen media ei mitenkään kykene itse tuottamaan kaikkea sisältöä omin voimin. Näillä some-uutisilla ja tiedotteilla media siis täyttää printtiään ja verkkoaan.
Entä voiko sosiaalisessa mediassa hallita mainettaan?
– Voi. Kyllä siellä pystyy rakentamaan hyvän brändin, Jungner sanoo.
Olennaista hänen mukaansa on miettiä, mitä itsestään haluaa kertoa ja miten sen tekee.
Ja millaisia keskustelunaiheita nostaa – ja mihin ottaa kantaa.
– Haluaako provosoida vai olla asiallinen; ja paljonko omaa yksityisyyttään on valmis avaamaan. On hyvä miettiä, aikooko kertoa perheestään tai terveydestään. Sen voi itse päättää.
Vaarallista ei ole sekään, jos joskus ”mokaa”. Jungnerin mukaan yksittäiset ”mokat” ja ”aivopierut” unohtuvat nopeasti. Ylihuomenna niitä ei muista kukaan, koska ruodinnassa ovat jo uudet aiheet.
Jungner korostaa, että politiikkaan lähtevän kannattaa tiedostaa tämä:
– Äänestäjä voi sanoa eri asioita kuin kuntavaaliehdokas. Ministerille ”sallittu” on vielä rajatumpaa. Sallittu käy sitä rajatummaksi, mitä syvemmälle julkisen vallankäytön ytimiin edetään.
Jungner kertoo miettineensä oman some-julkisuutensa siten, että jokainen teko ja päivitys kestää tarkastelun myöhemminkin. Hän sanoo silti olevansa sosiaalisessa mediassa avoimesti oma itsensä.
– Olen kertonut myös yksityiselämästäni oleellisimpia tapahtumia, eikä niissä ole mitään hävettävää.
Niille, jotka eivät ole aikoinaan päivityksiään julkaistessaan miettineet lähtevänsä ehdolle vaaleihin, Jungnerilla on neuvo:
– Käy läpi sosiaalisen median alustat, joilla toimit. Arvioi, minkä haluat edelleen pitää julkisena, haluatko pitää perhekuvasi kaikkien katseltavana. Ja jos joku aiemmin jakamasi julkaisu tai kommentti ei tunnu enää omalta, poista se. On aivan oikein siivota omaa profiiliaan, siinä ei ole mitään väärää.
Sosiaalisen median pimeää päätyäkään ei tarvitse pelätä.
– Jokainen voi itse valita, miltä somessa näyttää ja mitä sanoo, missä on mukana, keitä seuraa ja keitä päästää seuraajikseen, Jungner sanoo.
Aina asiat eivät suju suunnitelmien mukaan. Julkiseen päätöksentekoon mukaan lähtevien on hyvä tiedostaa, että kaikkea ei voi hallinnoida. Jokainen tekee virheitä, se on inhimillistä ja joskus harkitsemattomat sanomiset, teot tai tekemättä jättämiset kääntyvät itseä vastaan.
Kun kohu mediassa käynnistyy, aikaa korjaustoimiin ei ole paljon.
– Kohun keskellä on yksi ainoa mahdollisuus korjata tilanne, mutta usein juuri silloin kohun kohde on tunnemyrskyn keskellä ja siinä tilanteessa viestintä usein epäonnistuu, Jungner sanoo.
Hänen mukaansa kohun selättämiseksi aikaa on joitakin tunteja. Ei vuorokausia.
– Silloin pitää pysähtyä ja miettiä. Kriisiviestinnässä on kyse vähän samanlaisesta tilanteesta kuin revolverissasi olisi yksi hopealuoti sutta varten ja osua pitäisi kerralla, Jungner kuvailee.
Hän suosittaa ulkopuoliseen apuun turvautumista. Välttämättä tilanteeseen ei tarvita kriisiviestinnän konsulttia. Hyvän harkintakyvyn omaava luotettava ihminen voi riittää.
Olennaista Jungnerin mukaan on pyytää aidosti anteeksi.
– Jos anteeksipyyntö on aito ja se tulee riittävän nopeasti, se otetaan hyvin vastaan.
Jungner sanoo, että kohuissa media on dynamiitti ja sosiaalinen media sen sytytyslanka.
– Jos sytytyslanka palaa jo eli sosiaalinen media käy kuumana, kovin vähän siinä vaiheessa on enää mitään tehtävissä.
Jungner uskoo, että sosiaalisessa mediassa monilta ikävyyksiltä säästyisi sisäistämällä yhden kultaisen ohjeen.
– Ole empaattinen, hän kiteyttää.
Mikael Jungner kuvailee Facebookin ja Twitterin ensimmäisiä vuosia hienoiksi. Hän arvelee, että ehkä hienoimmat some-keskustelut käytiin silloin.
– Ankeuttajat ja koulukiusaajat tulivat some-alustoille paljon myöhemmin.
Vielä jäljellä on yksi kysymys. Se koskee perinteisen median ja toimittajien roolia tilanteessa, jossa sosiaalisen median näkyvyys on kasvanut.
Poliitikot ja muut vaikuttajat voivat jakaa näkemyksensä sosiaalisessa mediassa valitsemillaan alustoilla sellaisina kuin haluavat.
Mitä tämä tarkoittaa perinteisen median ja toimittajien työn kannalta?
Mikael Jungnerin vastaus on lyhyt.
– Toimittajilta on kadonnut portinvartijan rooli ja perinteiseltä medialta ansaintalogiikka, hän sanoo.
Myös Pekka Isotalus näkee perinteisen median vaikeudet sosiaalisen median invaasion edessä.
– Perinteinen media on joutunut etsimään uusia toimintatapoja, koska sosiaalinen media on tehokas tiedonvälityksessä.
Perinteisen median voima on nimenomaan journalistisessa työssä: uutisen luotettavuus tarkistetaan ja uutisaihetta kyetään taustoittamaan.
Isotalus muistuttaa tutkimuksesta, jonka mukaan viime eduskuntavaaleissa sosiaalisesta mediasta oli kampanjassa selvästi apua.
Näkyvät lehti-ilmoitukset maksavat maltaita, sen sijaan taitava sosiaalisen median käyttäminen ei.
Perinteisen median tulevaisuus on avoin, mutta niin on monen muunkin toimijan. Mediatutkijat puhuvat nykyään hybridimediasta.
– Sosiaalisessa mediassa jaetaan paljon perinteisen median sisältöjä ja perinteinen media uutisoi sosiaalisessa mediassa kerrotusta, Isotalus toteaa.
Yksi toivomus viestinnän professorilla on toimittajillekin.
– Perinteiset mediat voisivat nostaa sosiaalisesta mediasta uutisiinsa asiallistakin keskustelua eikä pelkästään kohuja, Isotalus sanoo ja toistaa vielä, että sosiaalisessa mediassa käydään verrattomasti parempaakin keskustelua kuin se, josta media uutisoi.
Kommentit