Vuorovaikutuksen lisäämiseen kannustaa myös kuntalaki. Organisaatio- ja instituutiokunnasta on vielä matkaa aidosti yhteisölliseen kuntaan, mutta sillä tiellä Suomi on.
– Nämä kysymykset ovat alkaneet kuntapuolella kovasti kiinnostaa, Isotalus on huomannut.
Tampereen yliopiston puheviestinnän professorin ominta tutkimusaluetta on muun muassa poliittinen viestintä ja ammatillinen ja teknologiavälitteinen vuorovaikutus.
– Viime aikoina on ruvettu paljon puhumaan kaupungeista ja kaupunkien merkityksestä, ja siihen kytkeytyy ajatus kuntalaisten sitouttamisesta ja osallistamisesta. Toki jonkinlaista vuorovaikutusta on aina ollut, mutta uudenlaisia, hyödyntämättömiä mahdollisuuksia on runsaasti. Näyttää siltä, että herääminen on oikeastaan vasta tapahtumassa.
Sosiaalinen media jyllää kansalaisten näppäimillä ja näytöillä, mutta julkisyhteisö tarvitsee myös tutun verkkosivuston.
Kustannustehokkaalla tiedonvälityskanavalla, kansan suussa kotisivuilla, voi kertoa toiminnasta, palveluista ja päätöksenteosta, siellä voi tarjota sähköistä asiointia.
Nettisivuja täytyy pitää kunnossa ja ajan tasalla, ne ovat kelpo käyntikortti. Kun Kunnallisalan kehittämissäätiön assistenttina toiminut FM Jasmin Penttinen kävi läpi suomalaiskuntien sivustot (Arvio kuntien kotisivuista, KAKS 2018), jyvät erottuivat akanoista.
– Kaiken kuntalaisen tarvitseman tiedon täytyy olla internetistä saatavissa ja helposti löydettävissä. Perusedellytys on, että sivut toimivat hyvin myös mobiilisti. Nykyään internetiä käytetään jo enemmän mobiililaitteilla kuin tietokoneen ääressä, Isotalus muistuttaa.
Penttinen huomasi kaikissa näissä perusasioissa ongelmia ja kangertelua, kunnan koosta riippumatta.
– Monien yritysten verkkosivustolla on nykyään esimerkiksi chat-mahdollisuus, ja ihmiset ovat tottuneet käyttämään palvelua. Sellainen sopisi kunnallekin, Pekka Isotalus ehdottaa.
Vanhan tavan mukaan kunta on tiedottanut yksisuuntaisesti asukkailleen, esitellyt toimintaansa ja palveluitaan, julkaissut esityslistoja, päätöksiä ja pöytäkirjoja.
Nykypäivää on kaksisuuntainen, monenkeskinen ja parhaimmillaan reaaliaikainen viestintä. Siihen modernit välineet ja ympäristöt tuovat vaikka millaisia vaihtoehtoja.
– Kun uutta viestintäteknologiaa hyödyntäen on lähdetty kehittämään alustoja ja sovelluksia, asioista päästään keskustelemaan laajemmalla joukolla. Myös kansalaisilla on entistä voimakkaampi tarve päästä osallistumaan ja vaikuttamaan. Enää ei tyydytä siihen, että asiat ratkaistaan jossakin, vaan halutaan olla itse mukana.
Helsinkiläisen Isotaluksen mielestä osallistaminen on vielä lapsenkengissä.
– Helsinki on sentään ollut edelläkävijä, mutta todellisia keskustelu- ja vaikuttamismahdollisuuksia täälläkin vasta käynnistellään.
Suomalaiset ovat erittäin innokkaita sosiaalisen median käyttäjiä. He ottavat mielellään kantaa kotikulmiaan koskeviin pieniin ja isoihin aiheisiin, mutta muualla kuin kunnan virallisilla foorumeilla tai sen kanssa.
Kaupunkeihin ja kaupunginosiin on syntynyt Fb-ryhmiä, joissa käydään vilkasta ja välillä aivan mielekästä keskustelua.
– Varmasti monessa paikassa ympäri maailmaa mietitään parhaillaan, millaisia olisivat julkisyhteisölle soveltuvat alustat ja ympäristöt, joissa oikeasti voisi osallistaa asukkaita. Niitä kehitetään ja kokeillaan, mutta valmiita ja varmasti toimivia ”tee näin” -ratkaisuja ei vielä ole.
Kunta on yhtä aikaa sekä instituutio ja juridinen toimija, asiantuntijaorganisaatio että paikallisyhteisö. Sosiaalisessa mediassa on helppo luoda, ylläpitää ja vahvistaa paikallista identiteettiä.
Kuntaväki on kuitenkin syttynyt melko varovaisesti somettamiseen. Laaja muutos tapahtuu hitaasti.
Kuntien välillä on myös suuria eroja. Jotkut ovat edistyksellisiä, jotkut viestivät perinteisellä tavalla. Vaikka useimmilla on nykyään Fb-sivu, Twitter- ja YouTube-tilit, niitä saatetaan käyttää tiedotuksellisella toimintamallilla, ei somen periaatteiden mukaisesti vuorovaikutuksellisesti.
Onko syynä osaamattomuus vai haluttomuus käyttää uusia välineitä ja kanavia?
– Osaksi on vielä osaamattomuutta, mutta koko ajan opitaan lisää. Kehitystä tapahtuu ja kovasti nyt kiritään. Eri puolilta Suomea ilmaantuu kuntajohtajia, jotka ovat varsin aktiivisia jollakin somen foorumilla, ja he käyttävät sitä taitavaksi hyväksi. Joukko selvästi laajenee, kiittelee Pekka Isotalus.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on ollut julkisella puolella uranuurtajia. Hänen myötään huomattiin, että Twitter sopii kaupungin johtamiseen erinomaisesti.
– Saurin tapa toimia on luonut aivan uudenlaista keskustelun kulttuuria koko kaupungissa, Isotalus sanoo ja poimii nopeasti muitakin:
Moni kuntajohtaja pitää sosiaalista mediaa vieraana, arvaamattomana ja vaikeasti hallittavana ympäristönä. Hiljakkoin Lapin yliopiston tutkimus paljasti, että tosi harva on ottanut sen työvälineekseen (Sosiaalinen media kuntajohtamisessa, KAKS 2016).
Esimerkiksi lainsäädännölliset rajat hämmentävät. Yksi ja toinen kokee, ettei tiedä tarpeeksi tarkkaan, mitä saa ja voi julkaista.
– Se on normaali ja aika yleinen pelko, professori Isotalus tietää.
Hän poimii vertailevan esimerkin yritysmaailmasta. Muutama vuosi sitten Osuuspankissa mietittiin, voiko asioista kertoa somessa, säännelläänhän rahoitusalaa tarkkaan, on pankkisalaisuudet ja muut.
Yritys rohkaistui kuitenkin somettamiseen, osaltaan päätöstä vauhditti pääjohtaja Reijo Karhisen esimerkki ahkerana Twitterin käyttäjänä.
Miksi kunnan avainhenkilöiden sitten kannattaa pyöriä suositussa yhteisöpalvelussa?
– Twitter on kaikille avoin foorumi. Siellä käydään paljon yhteiskunnallista keskustelua, ja siinä mielessä se sopii kunnan viestintään. Jos tätä kautta saadaan kuntalaisia olemaan vuorovaikutuksessa, sehän on mielekästä ja hyväksi kuntademokratialle. Twitterissä monenlaisia asioita saa laajaan tietoisuuteen, Pekka Isotalus sanoo.
Oivaltava esimerkki tulee Kouvolasta, missä kuntalaiset on osallistettu mukaan maineenrakentamiseen. #betonihelvetti-hashtagilla he kertovat eri foorumeilla positiivisia asioita Kouvolasta, ja muokkaavat näin mielikuvaa kotikaupungistaan.
Pitääkö työaikaa käyttää nyt vielä sosiaaliseen mediaan, kun kädet ovat muutenkin täynnä työtä? Mitä jätän tekemättä, kun kaikkeen ei ehdi?
Harmistunutta, asenteellista jupinaa on helppo kuulla.
Isotaluksen mielestä pitää ajatella, että jos on työminänä somessa, se on silloin osa työtä, eikä mikään ylimääräinen puuha siihen päälle.
– Sitä paitsi viestintä ja omasta työstä kertominen kuuluvat nykyään useimpien työnkuvaan.
Käyn paljon puhumassa erilaisille ryhmille vuorovaikutuksesta sosiaalisessa mediassa, ja joka kerta törmään kysymykseen ”no mistä se aika tähän löytyy”. On ymmärrettävää, että ellei käyttö ole rutiinia, opettelu vaatii vähän aikaa ja vaivaa. Toisaalta, kun vertaan, kuinka paljon monilla kuluu aikaa sähköpostiin ja monet asiat siellä tuntuvat kovin turhauttavilta, siihen nähden some on kevyt siivu.
Sosiaalinen media on luonteeltaan henkilösidonnainen. Siellä kunnanjohtaja pärjää paremmin kuin kunta instituutiona.
Facebookissa ihmiset postaavat innokkaasti niin syömisiään kuin harrastuksiaan, ja siksi moni luulee, että työprofiilissa täytyisi samalla lailla avautua henkilökohtaisista asioista.
– Eihän se sitä tarkoita, sanoo Isotalus. Vaikka kertoo työasioista henkilökohtaisesta näkökulmasta ja ottaa oman persoonansa jotenkin mukaan, ei silti tarvitse paljastaa yksityiselämäänsä tai henkilökohtaisia asioitaan.
Pekka Isotalus sanoo, että rajan pystyy itse vetämään. Sama koskee laillisuuspuolta eli ei kannata julkaista asioita, joissa liikutaan laillisuuden rajamailla. Terve maalaisjärki auttaa jo pitkälle.
Viestintätyylikin on koulutuksissa vakioaihe.
– Kuvaan aina, että someen sopii sellainen tyyli, jossa on ihmisen hajua ja makua. Paperilta maistuvat esityslistat, pöytäkirjat ja katsaukset eivät täällä kiinnosta, vaan ne ohitetaan.
Koko viestintäympäristö on radikaalisti muuttunut, ja rakenneuudistuksen myötä kunnat ovat historiallisen murroksen edessä.
– Kuntien tehtävät muuttuvat, ja kun asioita joudutaan miettimään perusteellisesti, samalla kannattaa tarkistaa viestintäajattelu. Sekä kunnalla että kuntalaisilla on kasvava tarve saada keskustelu toimivaksi. Nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten juuri meillä varmistetaan se, että kuntalaisten halukkuus osallistua asioihin kanavoidaan oikein, kuntaa parhaiten palvelevalla ja rakentavalla tavalla.
Kommentit