uutiset / 17.06.2019

Resepti Suomen kehittäjille: Kopioi ja erottaudu – Maakuntien vetovoimaa vahvistavia ideoita

Helsingin pitäisi lahjoittaa Lontoolle järvi. Porvoosta tulisi tehdä Suomen makeispääkaupunki. Entä jos tomaatit maistuisivat tomaateilta ja niitä syötäisiin tuplasti? Maakuntien kannattaa erottautua toisistaan, tarkkailla muiden menestymistä ja rakentaa brändiään oman erikoisalueensa ympärille. Väljillä vesillä vailla kilpailua on helpompi menestyä, toteaa Jan Erola tuoreessa KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisussa ”Uusien ideoiden Suomi”.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Erola rohkaisee törmäyttämään eri alojen osaajia ja verkottumaan sekä ottamaan mallia ruotsalaisista, jotka auttavat toimialaan katsomatta toisiaan maailmalla.

Kirjan kantava ajatus on, että parhaat ideat ovat lähes poikkeuksetta muilta kopioituja. Erola kehottaa ottamaan häpeilemättä vaikutteita jo menestyneistä hankkeista ja soveltamaan niitä uudella tavalla.

Kirjassa tuodaan esiin suomalaisia menestystarinoita ja annetaan esimerkkejä siitä, miten Suomen 18+1 maakuntaa voisivat korostaa vahvuuksiaan ja vilkastuttaa elinkeinoelämäänsä. Ideoita ja ehdotuksia annetaan kunkin maakunnan osalta yksilöllisesti. Ne vaativat vaihtelevasti panostusta kuntapäättäjien hyväksynnästä miljardirahoitukseen.

Jan Erolan kirja on ajatuksia ruokkiva ideapankki. Kirjan taustana toimivat maakuntaohjelmat ja -strategiat, raportit ja lehtiartikkelit sekä maakuntajohtajien, päättäjien, asiantuntijoiden, yritysjohtajien ja yrittäjien kanssa käydyt keskustelut. Ideointi jatkuu osoitteessa www.kaks.fi.

Julkaisu luettavissa tästä.

Julkaisussa esiteltyjen ideoiden tiivistelmä maakunnittain luettavissa tästä.

Lisätietoja: Jan Erola, puh. 040 506 4612

 

#elinkeinot #kilpailu #maakunnat #yritykset

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.