uutiset / 02.03.2015

Kuka on Suomen kestävyysvajeen selättäjä ja kansantalouden pelastaja?

Suomessa kuntiin liittyviä lakeja kirjoittavat muutamat asiantuntijat. Valmistelu- ja päätösprosessit tökkivät. Miksi on näin?

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti
 Myös lainsäädännön valmistelua voi joukkoistaa eli antaa kansalaisten ja kuntalaisten valmisteltavaksi. Lopullinen päätöksenteko on kuitenkin aina kansanvaltaista, valtioneuvoston ja eduskunnan käsissä.

Järjestämme KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön sivuilla joukkoistamisen ja kansanvallan hengessä kilpailun. Tehtävänä on luoda ts. kirjoittaa Suomeen lainsäädännön muodon saava kunta- ja palvelujärjestelmämalli, jossa on ratkaistu sekä palvelujen järjestäminen, että tuottaminen.

Teksti on konkreettinen esitys siitä, miten kuntien vastuulla olevat palvelut (sosiaali-, terveys-, koulutus-, jne.) tulisi Suomessa a) järjestää ja b) tuottaa. Esitys voi olla suoraan lakitekstiksi kirjoitettu tai muutoin yksityiskohtaisesti perusteltu esitys, joka on siirrettävissä lainsäädännön muotoon.

Vapaamuotoiset esitykset voi lähettää sähköpostiin. Säätiöstä ne toimitetaan suoraan ja kiertelemättä kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteereille hallitusohjelman, ja sen toteuttamissuunnitelman pohjaksi 19.4.2015 mennessä. Tuo on myös kilpailuesitysten jättämisen takaraja.

Voittaja on aikanaan se, joka kehittää sisällöltään lähimmäksi päätöksiin johtaneen ja lainsäädännöksi muuttuneen kunta- ja palvelujärjestelmämallin. Tämä ratkeaa ao. lainsäädännön hyväksymisen jälkeen vuosien 2015-2019 kuluessa. Mahdolliset tulkinnat tekee oikeusoppineiden raati.

Ei erillisiä lisätietoja.

Luovaan ja innokkaaseen lakikirjailuun kannustaen!

 

 

Jaa

 

#kansantalous #kestävyysvaje #kilpailu #palvelujärjestelmämalli

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.