
Julkaisut
Säätiöllä on kolme julkaisusarjaa, joista osa on kuntien toimintaa tukevia tutkimuksia ja osa kirjoittajiensa kannanottoja tärkeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Julkaisusarjojen teokset ovat saatavilla avoimesti ja maksutta säätiön kotisivuilta. Lähitulevaisuudessa teoksia voi ostaa painettuna verkkokirjakaupasta.
Lisätietoja KAKSin julkaisuista ja julkaisuprosesseista: sami.borg@kaks.fi
Tietoa julkaisusarjoista
Säätiön julkaisusarjat poikkeavat toisistaan. Tutustu julkaisusarjojen yleiskuvauksiin.
Gallup-aineistot
KAKS on teettänyt yhteiskunnallisia mielipidemittauksia jo 1990-luvulta alkaen. Erillinen gallupsivusto kokoaa säätiön teettämien kansalaiskyselyjen aineistoja 2010-luvulta nykypäivään.
-
Kansalaisjärjestöjen asemaa työllistäjinä tulisi vahvistaa
”Työttömän näkökulmasta palvelu- ja sosiaaliturvajärjestelmämme on edelleen byrokraattinen. Kansalaisjärjestöt voivat olla merkittäviä sosiaalisia työantajia työllistäessään ja kuntouttaessaan työttömiä.” Näin toteaa yhteiskuntatieteiden tohtori Anita Mattila Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta. Mattila on selvittänyt ”Kansalaisjärjestöt työllistäjänä yhteisötaloudessa” – tutkimuksessaan järjestöjen sosiaalista työllisyystoimintaa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös kansalaisjärjestöjen arvioita tukityöllistettyjen henkilöiden työmarkkinatilanteesta.
Julkaisu:
-
Mikä estää kuntien uudistumista?
Mistä kunnat hankkivat uudistumisessa tarvitsemansa tiedon ja keiden kanssa ne tekevät yhteistyötä? Mikä estää kuntien uudistumista? Mihin kuntien uudistustyö kohdistuu? Onko kunnilla niiden uudistumista tukevaa innovaatiojärjestelmää? Kuntarakenteesta, kuntien ylisuuresta tehtävätaakasta ja paikallisen demokratian tulevaisuudesta on keskusteltu Suomessa paljon. Vähemmän on kuitenkin keskusteltu siitä, millaisia kykyjä kunnilla on uudistua ennen ongelmien ilmenemistä. Jospa kuntien suurin ongelma…
Julkaisu:
-
Kunnasta houkutteleva työpaikka?
Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan palkitsemiseen panostamisella voidaan saavuttaa myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi työntekijöiden saatavuudessa ja kannustamisessa. Usein nämä myönteiset vaikutukset jäävät kuitenkin liian vähäisiksi. Onnistumisen salaisuudeksi paljastuu rohkea palkitsemisen kehittäminen oman organisaation tavoitteiden mukaisesti, esimiesten vahva palkitsemisosaaminen ja aineettomien palkitsemistapojen hyödyntäminen. Raportti on tarkoitettu palkitsemisasioista päättäville ja niiden kehittämisestä kiinnostuneille kuntatoimijoille. Raporttiin on koottu tutkimustietoa ja kokemuksia…
Julkaisu:
-
Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2011–2012
Kenellä on valta kunnassa? Millainen on kiinnostus kunnallisiin luottamustehtäviin? Entä innostaako järjestötyö? Onko hinkua ehdokkaaksi vaaleihin? Mitkä puolueet ajavat kuntalaisten asiaa? Kunnallisalan kehittämissäätiön järjestyksessä 20. kyselytutkimukseen perustuva raportti, Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2011–2012, kiteyttää valtuutettujen ja kansalaisten näkemyksiä tulevista haasteista. Tutkimuksen on säätiön toimeksiannosta tehnyt TNS Gallup Oy.
Julkaisu:
-
Kuntakirja – Uudistusajatuksia
Millainen on tulevaisuuden kunta tai maakunta? Tarvitaanko pakkoliitoksia? Mikä on eurooppalainen kuntamalli? Miten palvelut tulisi järjestää? Kuinka kuntademokratiaa kehitetään? Näihin kysymyksiin vastauksia kirjoittavat Suomen kuntakentän eturivin vaikuttajat.
Julkaisu:
-
Köyhä byrokratian rattaissa
Vuosi 2010 oli Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomessa kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut eriarvoisuuden lisääntyminen on ollut poikkeuksellista myös kansainvälisesti. Tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt. Köyhyys kuntatyön haasteena -hankkeessa köyhyyttä ja asiointia palvelujärjestelmässä lähestyttiin kuntalaisten kokemuksena. Tutkimusta varten haastateltiin yksinhuoltajanaisia, yksin eläviä miehiä ja vanhuksia sekä sosiaalialan ja -työn ammattilaisia.…
Julkaisu:
-
Mielekäs elämä, mielekäs yhteiskunta
Mikä saa sinut onnelliseksi? Pitäisikö tavoitella onnea vai elämän mielekkyyttä? Oletko joskus elämässäsi löytänyt sellaista, mitä et edes etsi, aivan sattumalta, tuurilla? Ja miten tämä kaikki liittyy yhteiskunnan päätöksiin? Pastori, filosofi Terho Pursiainen avaa uusimmassa Polemia-sarjan kirjassaan mielen ovia mielekkääseen elämään ja yhteiskuntaan.
Julkaisu:
-
Kunnat verouudistuksen maksajina?
Työryhmä kannustaa kuntia paikkaamaan verotulojen menetyksiä kiinteistöverotusta kiristämällä. Tavoitteena on kiinteistöveron tuoton kasvattaminen 50 prosentilla eli noin 600 miljoonalla eurolla. Ryhmän mielestä valtion tulisi kompensoida yhteisöveron kuntaosuuden poiston kunnille aiheuttamat verotulomenetykset valtionosuuksia lisäämällä. Tämä lisäisi kuntien tulojen riippuvuutta valtion päätöksistä. Koska työryhmän ehdotusten kunnallistaloudelliset vaikutukset poikkeavat huomattavasti eri kunnissa, olisi pohdittava mallia, jolla verotulojen menetykset…
Julkaisu:
-
Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2010-2011
Mitkä ovat tärkeimmät hyvinvointipalvelut? Kenen ne pitäisi järjestää – kuntien, maakuntien vai valtakunnallisen organisaation? Millainen on hyvä eduskuntavaaliehdokas? Mihin asioihin uuden eduskunnan tulisi tarttua? Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2010-2011 pureutuu ajankohtaisiin kunta-asioihin ja eduskuntavaaliteemoihin. Tutkimuksen on KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta toteuttanut TNS Gallup Oy. Polemia 79.pdf
Julkaisu:
-
Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus?
Kuka Suomessa todella käyttää julkista rahavaltaa eli päättää kuntien ja eduskunnan budjetista? Mitä on virkamiesten ja valmistelijoiden rooli? Ovatko valtuutetut ja kansanedustajat kumileimasimia? Millä tavoin eri tahot käyttävät valtaa? Miten budjettivaltaa pitäisi uudistaa? Näitä kysymyksiä valottavat ja vastauksia niihin etsivät politiikan tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Anne Luomala ja kansanedustaja, yhteiskuntatieteiden maisteri Tuomo Puumala tässä Polemia-sarjan kirjassa.
Julkaisu: