
Ajankohtaista
Kiinnostavimmat kuntatrendit, ajankohtaisimmat avaukset ja uusimmat uutiset löytyvät tältä sivulta. KAKS julkaisee säännöllisesti tutkijoiden blogitekstejä, galluptuloksia ja asiantuntevia artikkeleita kuntakentältä.
-
Itsehallinnon ihanuus ja kurjuus
-
Tulevaisuuden kielitarve: Englantia, suomea ja venäjää tulisi oppia nykyistä paremmin
-
Enemmistö suomalaisista toiveikas asuinkunnan elinolojen kehitykseen – varauksellinen kunnan talousnäkymien ja asukkaiden mielialojen muuttumiseen
-
KAKSin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Merja Taponen – edeltäjä Petri Honkonen tiede- ja kulttuuriministeriksi
-
Suomalaiset arvostavat korkeimmalle terveyspalveluita ja lähiympäristön turvallisuutta
-
Luottamus oman maakunnan päättäjiin on lisääntynyt – alle puolet antoi kiitosta maan hallitukselle
-
Puolet suomalaisista vastustaa hyvinvointialueiden verotusoikeutta ja koulutustehtävien siirtämistä kunnilta hyvinvointialueille
-
Professori Arto Haveri: Pormestarimallin riskinä on vallan keskittyminen harvoille – toimii paremmin suurissa kaupungeissa kuin muissa kunnissa
-
Aluevaaleissa kolme neljästä äänesti puolueuskollisesti – joka toinen äänestäjä halusi asuinkuntansa ehdokkaan aluevaltuustoon
-
Aluevaaleissa puolue valittiin sen arvojen ja ehdokas luotettavuuden perusteella
-
Kaksi viidestä arvioi olevansa hyvin tietoinen hyvinvointialueiden tehtävistä – palvelut arvioivat lähes kaikki itselleen tärkeäksi
-
Sami Borg: ”Korona madalsi viime kuntavaalien äänestysprosenttia välillisesti – jatkossa pelkän puolueen äänestäminen pitäisi tehdä mahdolliseksi








