
Ajankohtaista
Kiinnostavimmat kuntatrendit, ajankohtaisimmat avaukset ja uusimmat uutiset löytyvät tältä sivulta. KAKS julkaisee säännöllisesti tutkijoiden blogitekstejä, galluptuloksia ja asiantuntevia artikkeleita kuntakentältä.
-
Valtuutettujen mielestä STT ja Yle ovat luotettavimmat uutisoijat
-
Kolme viidestä valtuutetusta kannattaa hallituksen sote-uudistusta ja sen rahoitusmallia
-
Kuntavaalit: Perussuomalaiset valtuutetut innokkaimpia jatkamaan – eniten nihkeyttä ehdokkuuteen keskustan ja kristillisdemokraattien valtuutetuilla
-
Alle puolet suomalaisista kokee, että heillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon työpaikoilla
-
Kansalaisten mielestä hyvinvointi hiipuu, eriarvioisuus lisääntyy ja ristiriidat kärjistyvät
-
Suuryrityksillä ja EU:lla on monien mielestä liikaa vaikutusvaltaa talous- ja työllisyysasioissa
-
Kansalaiset koronauutisoinnista: Tiedotusvälineet toimivat vastuullisesti, mutta jahtaavat turhan paljon sensaatioita
-
Suomalaisten enemmistö: Kontrolli ja valvonta eivät ole lisääntyneet huolestuttavasti – päättäjien mahdollisuuksia rajoittaa oikeuksia ja vapauksia ei ole syytä suitsia
-
Tutkimus: Omaishoitajat hyötyisivät työnohjauksesta, lyhytterapiasta ja vertaistuesta voimavarojen tukena
-
Niinistö, Marin ja THL saavat koronaviestinnästä puhtaat paperit
-
Koulukiusaaminen loppuu harvoin – oikeusjärjestelmästä ei apua
-
Suurten ikäluokkien tulevia hoidon kustannuksia on arvioitu yläkanttiin – parhaimmillaan vuonna 2040 selvitään lähes nykykustannuksin












