
Ajankohtaista
Kiinnostavimmat kuntatrendit, ajankohtaisimmat avaukset ja uusimmat uutiset löytyvät tältä sivulta. KAKS julkaisee säännöllisesti tutkijoiden blogitekstejä, galluptuloksia ja asiantuntevia artikkeleita kuntakentältä.
-
Kaksi kolmesta pitää kiusaamista yleisenä Suomessa
-
Kuntien ja kuntalaisten oltava päättämässä alueensa turvallisuudesta
-
Kuntapäättäjien arvosana omalle johtamiselle on 7 ½ – Huoli kuntatalouden kiristymisestä ja soten kasvavasta palvelutarpeesta puolittui
-
Maakuntapuntari 2018 julkaistu – 18 maakunnan ihmisten näkemyksiä ajakohtaisiin asioihin
-
Ehdota Arjen turvaaja -palkinnon saajaa 19.10. mennessä
-
Kaksi viidestä valtuutetusta pitää valmiuksia sote- ja maakuntauudistuksen toteutukseen hyvinä
-
Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja
-
Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa
-
Hyvätuloiset, kaupunkilaiset ja yrittäjät pärjäävät tulevaisuudessa
-
Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa
-
Hallitus kohtasi opposition Suomi Areenassa: Ei kannatusta blokkivaaleille – eduskuntavaaleihin käydään kuten ennenkin
-
Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita












