Tutkimus kartoittaa, miksi ihmiset lopulta asettuivat tai eivät asettuneet ehdolle kuntavaaleissa.

Ikääntyvä väestö, globaali pandemia, maakuntauudistus ja kuntatalouden vaikeat näkymät.

Siinä neljä tekijää, jotka tekevät valtuutettujen työstä erityisen haastavaa.

Miten puolueet löytävät kuntavaaliehdokkaita ja miten ehdokkaat itse motivoituvat ehdokkuuteen ja kampanjointiin?

Uusi tutkimus vastaa näihin kysymyksiin.

Tampereen yliopiston tenure track -professori Elina Kestilä-Kekkosen johtamassa tutkimushankkeessa toteutetaan laaja kysely kevään kuntavaaliehdokkaille. Kysely on osa tänä keväänä alkanutta tutkimusta tulevaisuuden kuntapäättäjistä.

Tutkimus tarkastelee sekä puolueiden rekrytointia että syitä, miksi ihmiset asettuvat ehdolle. Tärkeä näkökulma on kuntien ja ihmisryhmien välinen vertailu. Kestilä-Kekkosen lisäksi hankkeessa työskentelevät tutkija Josefina Sipinen ja yliopistonlehtori, dosentti Sami Borg Tampereen yliopistosta sekä professori Åsa von Schoultz Helsingin yliopistosta.

Kuntavaaliehdokkaita ei ole ihan helppoa löytää. Puolueet joutuvat tekemään hartiavoimin töitä yltääkseen ehdokaslistatavoitteisiinsa.

KAKSin kysely tammikuulta 2021 tosin paljasti, että potentiaalisesti kiinnostuneita ehdokkaita olisi jopa 680 000.

Gallupeissa ilmaistu kiinnostus ja tosielämän ehdokasrekrytointi ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Puolueet ovat myös ilmaisseet pyrkivänsä hankkimaan ennätysmäärän ehdokkaita.

Tutkijoiden mielestä tämä on kiinnostava kysymys.

– Ehdokkaat on yleensä rekrytoitu kasvokkain, motivoiden ja suostutellen. Tällä kertaa koko vaaleja edeltävä vuosi eletään poikkeusoloissa. Uskoakseni on aika haastavaa asettaa tavoitteeksi ehdokasmäärän kasvattaminen, pohtii hankkeen tutkija Josefina Sipinen.

Tutkimus kartoittaa, miksi ihmiset lopulta asettuivat tai eivät asettuneet ehdolle. Niitä ihmisiä, jotka eivät lähde kuntavaaliehdokkaiksi, on tutkittu suhteellisen vähän: gallupit toki selvittävät, harkitsiko ihminen ehdokkuutta vai ei, mutta Kestilä-Kekkosen ja Sipisen tutkimus kartoittaa myös syitä, miksi näin on.

– Meitä kiinnostavat esimerkiksi ne ihmiset, jotka eivät edes voisi harkita ehdokkuutta. Onko kyseessä yleinen politiikkakielteisyys vai se, ettei kukaan ole edes kysynyt ehdolle? Vai ajatteleeko ihminen, että omat taidot eivät riittäisi vai pidetäänkö valtuustotyötä ammatin puolesta epäsopivana tai muuten epäkiitollisena, kertoo Kestilä-Kekkonen.

Tutkimus tulee paljastamaan myös, onko näissä motivaatiotekijöissä eroa sukupuolten tai ikäryhmien välillä.

Sipisen mukaan tekijöitä voivat olla myös käytettävissä oleva aika ja se, paljonko ihmistä on ylipäätään kannustettu.

Kuntavaaliehdokkuus on iso päätös

Tutkimusdata kerätään KAKSin kanssa yhteistyössä tehtävänä kansalaiskyselynä, sitä seuraavana ehdokaskyselynä, puoluehaastatteluina sekä paneelitutkimuksena valituksi tulleiden kanssa.

Ehdokaskysely selvittää ehdolle asettumisen syitä. Viime vaalien alla tehtiin vastaava kysely, joten tämä osio mahdollistaa ajallisen vertailun.

Puoluehaastatteluissa kysellään puolueiden näkemystä ehdokasrekrytoinnista poikkeusajassa.

Josefina Sipinen tutki tänä keväänä valmistuvassa väitöskirjassaan ulkomaalaistaustaisia kuntavaaliehdokkaita. Sen pohjalta Sipinen sanoo, että ehdokasrekrytoinnissa on eroja suurten kaupunkien ja pienten kuntien välillä.

– Pienissä kunnissa se pohjautuu tuttuuteen. Ihmiset tietävät ehdokkaiden henkilöhistorian. Suurissa kaupungeissa taas rekrytoidaan tuntemattomia ja tiedonhankintamenetelmät ovat toisenlaisia. Ehdokkaaksi suostuttelukin on erilaista, kun suostutellaan mukaan tuntemattomia ihmisiä ja kartoitetaan heidän ajatusmaailmaansa.

Tutkijoita kiinnostavat myös kuntien väliset erot.

Onko kiinnostus kuntavaaliehdokkuutta kohtaan erilaista tiukan taloudenpidon kunnissa ja niissä, joissa jaettavaa on enemmän? Entä, jos kunnan päätöksenteko näyttäytyy ulospäin riitaisana? Vaikuttaako se halukkuuteen asettua ehdolle?

Kaikkia tutkimuskysymyksiä ei ole tätä kirjoitettaessa lyöty lukkoon. Pandemia ja muun muassa pitkälti somessa tehtävä kampanjointi ovat kiinnostavia kysymyksiä, samoin tuleva maakuntauudistus.

Mitä jälkimmäiseen tulee, tilanne oli toki neljä vuotta sitten sama: oletus oli, että maakuntauudistus toteutuu ja kunnan taloudesta suuri osa lohkaistaan pois.

– Hankkeen fokus ovat tulevaisuuden kuntapäättäjät. Pitkällä tähtäimellä haluamme kerätä kokemuksia valtuustotyöskentelystä ennen ja jälkeen soten ja siitä, vaikuttaako uudistus valtuustotyön mielekkyyteen ja ehdokkaiden uudelleen ehdolle asettumiseen, Elina Kestilä-Kekkonen pohtii.

Laajempi tavoite on tuottaa tietoa siitä, millaista on valtuustotyö ja ehdokkuus keskellä yhteiskunnallista murrosta.

Ehdolle asettumisen motivaatiosta on olemassa tietoa aiempien tutkimusten pohjalta.

Josefina Sipisen mukaan viime kuntavaalien aikaan tehty tutkimus osoitti, että kannustuksen merkitys on keskeinen. Puolet ehdokkaista sanoi asettuvansa ehdolle, jos joku toinen kannusti. Ensikertalaisista luku oli 70 prosenttia, ja naiset tarvitsivat kannustusta miehiä enemmän.

– Kuntavaaliehdokkuus on iso päätös, sillä ihminen joutuu pyrkimään julkisuuden henkilöksi. Usein tarvitaan puoluetta kertomaan, että ihminen saa tukea. Meitä kiinnostaa, miten tällainen tehdään etäyhteyksin ja miten yhteishenkeä ja kampanjahenkeä luodaan, pohtii Josefina Sipinen.

Moneen kertaan todettu fakta on myös se, että sähköiset välineet mahdollistavat ehdokkaiden häirinnän helpommin ja kasvottomammin kuin turuilla ja toreilla tapahtuva kampanjointi. Myös tässä tutkimuksessa kysytään, ovatko ehdokkaat kokeneet häirintää tai negatiivista palautetta.

Ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita vielä vähän

Ehdokaskyselyn otos on noin 9 000. Tavoitteena on saada kokonaisotos myös ruotsinkielisistä ja vieraskielisistä ehdokkaista.

Josefina Sipinen keräsi vuoden 2017 vaalien alla tietoa ulkomaalaistaustaisista ehdokkaista, ja nyt heistä on mahdollista saada seurantatietoa.

– Toivomme, että mahdollisimman moni ehdokas vastaisi kyselyyn, jotta saisimme riittävän suuren aineiston.

Eräs kysymys tulevaisuuden kuntapäättäjistä liittyy juuri ulkomaalaistaustaiseen väestöön. Tällä hetkellä he ovat vielä selvästi suhteellisesti aliedustettuina kunnanvaltuustoissa.

Josefina Sipinen tutki väitöskirjassaan, mikä sai puolueet rekrytoimaan etnisiin vähemmistöihin lukeutuvia ehdokkaita ja miten heitä houkuteltiin ja motivoitiin mukaan.

Sipinen havaitsi, että kampanjoinnin ja resurssien erot ulkomaalaistaustaisten ja kantaväestöön kuuluvien ehdokkaiden välillä eivät olleet suuria.

Ulkomaalaistaustaisilla ehdokkailla tosin oli hieman useammin tukiryhmiä. Toisaalta Sipinen huomauttaa, että koska Suomeen toisesta maasta muuttaneiden ehdokkuuskynnys on korkeampi, tällaiset ehdokkaat saattavat olla lähtökohtaisesti poikkeusyksilöitä.

– Suomessa kuntavaaliehdokkuus ei vaadi paksua lompakkoa. Toki läpipääsy varsinkin isoissa kaupungeissa vaatii näkyvyyttä, mikä saattaa maksaa, Sipinen pohtii.

Puolueiden motivaatio kosiskella ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita on selkeä. Näiden ehdokkaiden kautta puolueet tavoittavat äänestäjiä niistä ryhmistä, joita ne eivät muuten tavoittaisi. Monikieliseen viestintään ei ole usein kohdennettu rahaa, ja tietyt hyvin verkostoituneet ulkomaalaistaustaiset ehdokkaat saattavat tavoittaa useita maahanmuuttajaryhmiä. Toisaalta ehdokas ei välttämättä halua profiloitua ”maahanmuuttajaehdokkaaksi”.

– Harmittavan usein heidät typistetään yhden asian tai ryhmän edustajiksi, vaikka moni pyrkii politiikkaan edistääkseen ihan muita asioita kuin pelkästään etnisten vähemmistön asiaa, Josefina Sipinen pohtii.

Puolueilla on kuitenkin selkeä ajatus siitä, että mitä isompi osa suomalaisista on muualta muuttaneita, sitä paremmin sen tulisi näkyä ehdokaslistoissa. Menestyäkseen vaaleissa puolueiden on tarjottava samaistuttava ehdokas kaikille äänioikeutetuille kunnassa.

– Ei tämä aina niin systemaattista ja ammattimaista ole, eikä aina voi ajatella, että tietyt ryhmät tulisivat täydellisesti edustetuiksi valtuustoissa. Olisi toki toivottavaa, että väestön monimuotoistuminen näkyisi myös kuntavaaliehdokkaissa, Sipinen sanoo.

Sipisen tutkimuksen eräs keskeinen tulos oli kuitenkin, että puolueiden omat verkostot eivät tällä hetkellä kata vähemmistöryhmiä, jolloin ihmisiä tavoitetaan heikosti ja kynnys asettua ehdolle kasvaa.

Juttu ilmestyy 25.2. 1/2021 Polemiikissa.