uutiset / 03.08.2015

Vain neljännes uskoo, että hallitus hajoaa ennen aikojaan

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Enemmistö (55 %) suomalaisista torjuu ajatuksen, että uusi hallitus hajoaa ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Neljännes (24 %) on epäuskoinen ja arvioi hallituksen hajoavan, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta (vastaukset taustamuuttujittain liitteessä).

Vuoteen 2011 verrattuna tulokset ovat muuttuneet. Neljä vuotta sitten kesällä kaksi viidestä (42 %) uskoi, että nimitetty Kataisen hallitus hajoaa ennen aikojaan. Kataisen hallituksen hajoamiseen uskovia oli tuolloin enemmän kuin hallituksen toimintakykyyn luottavia. Sipilän hallitus arvioidaan aloittaessaan taivalta toimintakykyisemmäksi kuin Kataisen hallitus neljä vuotta aiemmin.

Valtaosa keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista luottaa siihen, että hallitus on toimintakykyinen koko neljän vuoden ajan. Oppositiopuolueiden arviot hajoavat. Noin kolmannes uskoo
hallituksen hajoamiseen. Saman suuruinen joukko arvioi hallituksen istuvan koko vaalikauden ajan.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 5.-11.6 2015. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.001. Vastaajat edustavat maamme 18 – 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087

 

Jaa

 

#gallup #kansalaiset

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.