uutiset / 14.08.2016

Kunnilla halutaan säilyttää tehtäviä

Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (74%), nuorisotyön (72%) ja liikunnan (72%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Selvä enemmistö kansasta vierittää vastuun yksittäiselle kunnalle myös kirjastoista (67%), kulttuurista (61%), kansalaisopistoista (59%), rakennusvalvonnasta (57%), lukiokoulutuksesta (57%), jätehuollosta (56%).

Maakunnan vastuulle halutaan selvimmin maakuntakaavoitus (61%), erikoissairaanhoito (57%), ammatillinen koulutus (51%), ammattikorkeakoulut (48%) ja kehitysvammaisten laitoshoito (45%). Valtiolle ei haluta siirtää mitään kuntien nyt järjestysvastuulla olevista tehtävistä.

Puoluekanta ei suuresti selitä suhtautumista palveluiden järjestämisvastuuseen. Hallitus- ja oppositiopuolueiden kannattajat suhtautuvat pitkälle samansuuntaisesti. Tosin kokoomuksen kannattajat ovat innokkaimpia siirtämään perusterveydenhuollon (62%) ja sosiaalihuollon (51%) maakunnille.

Vuonna 2012 toteutettiin vastaava tutkimus. Silloin maakunnan sijalla oli ”kuntien yhteistyö maakunnallisesti”. Tuolloin 22 tehtävästä 13 oli sellaisia, joissa kuntien maakunnallinen yhteistyö oli suosituin vaihtoehto. Nyt maakunta oli suosituin järjestäjä kuuden tehtävän osalta.

Kunnat ovat nykyisin vastuussa siitä, että kansalaiset saavat keskeiset palvelut. Järjestämisvastuun kantavat nykyisin yksittäiset kunnat tai kuntaa laajemmilla alueilla kuntayhtymät. Hallituksen suunnitelma on, että mm. sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta (313 kpl) maakuntien (18 kpl) järjestämisvastuulle.

Kansalaisilta kysyttiin 22 asian osalta, mikä alueellinen kokonaisuus (maakunta, yksittäinen kunta tai valtio) olisi sopivin järjestämään palvelut riippumatta siitä kuka tuottaa palvelut. Osa palveluista oli sellaisia, joissa järjestämisvastuu on nykyisin kunnilla, osa sellaisia, joissa vastuu on kuntayhtymillä.

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 3.-9.6 2016. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.035. Vastaajat edustavat maamme 18 – 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Antti Mykkänen, 0400-570087

Kyselytutkimuksen grafiikka luettavissa pdf-tiedostona:

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ kokonaisuus

 

#gallup #maakunta #palvelut

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.