Heidi Layneen tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa lasten monikulttuurisen päiväkotiarjen kokemuksista. Kansainvälistä näkemystä aiheeseensa hän on ammentanut Singaporesta.
Vaikka monikulttuurisuus on jo arkea monissa päiväkodeissa, ongelmitta se ei kuitenkaan ole meille rantautunut. Esimerkiksi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Varhaiskasvatuksen laatu arjessa -selvityksen (2019) mukaan moninaisuuden huomioiminen on asia, jossa laatu ei kentällä toteudu.
Tähän Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori, FT Heidi Layne haluaa tuoda muutosta. Hän aikoo nyt tutkia, miten normaalius ja toiseus rakentuvat suomalaisen päiväkodin arjen puheissa ja toiminnassa.
Aihe on hänen mielestään tärkeä niin lasten ja perheiden kuin laajemminkin koko yhteiskunnan näkökulmasta.
– Päiväkoti on osa kunnan palveluita ja samalla suomalainen yhteiskunta pienoiskoossa, ja jos ajatellaan vaikkapa maahanmuuttoa, päiväkoti on tänne tulleille perheille usein ensimmäinen kokemus suomalaisesta yhteiskunnasta. Luottamus rakentuu pitkälti perheiden ja varhaiskasvatuksen opettajien yhteistyössä.
Heidi Layneelle monikulttuurisuus tarkoittaa kuitenkin paljon muutakin kuin pelkästään maahanmuuttoon liittyviä teemoja.
– Arjen monikulttuurisuus tarkoittaa jokapäiväistä vuorovaikutusta, ystävyyssuhteita ja toimintaa, jota muokkaa niin sanottu moninainen moninaisuus. Se taas johtuu muun muassa erilaisista perherakenteista, perheiden sosioekonomisesta asemasta ja lasten eritahtisuudesta oppimisen ja kehittymisen suhteen, hän sanoo.
Oppimateriaalien ja arjen tekojen vaikutus
Heidi Layne on sitä mieltä, että lapsuuden käsityksen onkin korkein aika muuttua. Hän on huomannut, että Suomessa päiväkodit ovat näihin päiviin asti olleet hyvin perinteisiä ja rakentuneet suomalaisen kulttuuriperinnön varaan.
– Ne tuntuvat nojaavan vahvasti keskiluokkaiseen kristilliseen valkoiseen käsitykseen hyvästä elämästä ja lapsuudesta, hän sanoo.
Esimerkiksi juhlapäiviä vietetään useimmiten ainoastaan suomalaisen kristillisen kalenterin mukaan.
Myös varhaiskasvatuksessa käytettäviä oppimateriaaleja ja kirjoja pitäisi hänen mukaansa arvioida kriittisesti. Hän mainitsee esimerkkinä lastenkirjan, jossa kerrotaan afrikkalaisesta lapsesta, joka muuttaa isänsä työn perässä Suomeen. Kirjassa on kuvia kylästä, josta perhe lähtee pohjoista kohti. Kuvissa villieläimet käyskentelevät kylän raitilla, ihmisillä ei ole kenkiä ja naiset on kuvattu hyvin heimokantaisiksi. Isä kertoo lapselleen, että kaikilla lapsilla Suomessa on siniset tai vihreät silmät ja vaaleat hiukset. Ja niin edelleen.
Layne painottaa, että aidosti monikulttuurinen oppimisympäristö tarkoittaa sitä, että lapsille kerrotaan tasapuolisesti erilaisista elämäntavoista, uskonnoista ja kulttuureista. Siksi esimerkiksi oppimateriaaleilla on suuri merkitys, arjen vuorovaikutuksen lisäksi.
– Sitä kautta muokkautuu käsitys hyvästä lapsuudesta ja lapsen tunne siitä, kuuluuko vai eikö kuulu tänne.
Heidi Layne puhuu tutkijan roolinsa lisäksi omiin kokemuksiinsa nojaten. Hän tutkii Singaporessa vähävaraisten lasten koulunkäyntiä National Institute of Educationin vierailevana tutkijana. Hän on myös elänyt Singaporessa ulkomaisen lapsiperheen elämää monikulttuurisessa ympäristössä.
– Singaporessa yhteiskunta on lähtökohtaisesti monikulttuurinen, ja yhteiskunnallinen kontrolli perustuu siellä etniseen ja uskonnolliseen harmoniaan. Esimerkiksi julkisia rasistisia kommentteja ei sallita ja kontrolli on tiukka. Pinnan alla kuitenkin kytee, hän kertoo.
Taloudellinen eriarvoisuus ongelmana
Singaporessa eriarvoisuus kouluissa kumpuaa Heidi Layneen mukaan ennen kaikkea jyrkästä taloudellisesta eriarvoisuudesta.
Hän kertoo, että koska varhaiskasvatuksen lähtökohta Singaporessa on yksityinen, jo koulun aloitusvaiheessa lapset ovat hyvin eri asemassa keskenään riippuen perheen taloudellisesta tilanteesta. Toisilla perheillä on ollut varaa laadukkaaseen esiopetukseen, kun taas toisilla ei ole ollut siihen mitään mahdollisuutta.
– Tuloerot vaikuttavat myös usein esimerkiksi siihen, ehtivätkö vanhemmat lukea lapsilleen tai voivatko lapset harrastaa. Vanhemmat kyllä haluaisivat lapsilleen parasta, mutta eivät siihen välttämättä kykene, hän sanoo.
– Toki myös kulttuuriset tekijät vaikuttavat ja esimerkiksi kielten väliset hierarkiat, joista ei puhuta. Niinpä muuta kuin englantia ja mandariinikiinaa osaavat jäävät usein Singaporessakin heikompaan asemaan. Jos ei osaa englantia tai mandariinikiinaa, työllistyminen voi olla vaikeampaa. Rakenteissa on paljon eriarvoisuutta.
Layneen vuonna 2018 alkanut kolmivuotinen tutkimus Singaporessa keskittyy keinoihin, joilla vähävaraisten perheiden esikouluikäisiä lapsia voitaisiin tukea heidän koulupoluillaan. Perheitä tuetaan taloudellisesti ja erilaisin oppimista edistävin tukitoimin, ja tutkimuksessa tarkastellaan lasten osallisuutta, hyvinvointia ja oppimistuloksia.
Tutkimus on saanut myös paikallisen median huomion ja siitä on kirjoitettu isoja sanomalehtiä myöten.
– Varhaiskasvatus on nyt Singaporessa isosti keskustelussa, samoin vähävaraisten perheiden koulupolun alku. Toivoisin samaa Suomessakin, hän sanoo.
Layneen mukaan Suomessa varhaiskasvatuksella on aina ollut vahvasti lapsilähtöinen funktio, mutta tutkimukset osoittavat, että erilaisia tarpeita ei tunnisteta riittävästi.
Singaporen valtio on Layneen mukaan nyt ottamassa isompaa roolia kaksivuotisessa esiopetuksessa. Maassa on alettu nähdä yksityistämisen haitat ja koulun aloitusta yritetään tasa-arvoistaa esimerkiksi sillä, että koulujen yhteyteen perustetaan ministeriöiden alaisia esikouluja.
Kenttätutkimus muuttui haastatteluiksi
Singaporessa ollessaan Heidi Layne oli oman tutkimuksensa ohella mukana tutkimuksessa, jossa pureuduttiin yläkouluikäisten nuorten monikulttuurisuushankkeeseen.
Tutkimuksesta ilmeni, että nuorten mielestä rasismi ja kiusaaminen alkavat jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Siksi myös rasismin vastaista työtä ja koulutusta pitäisi suunnata alakouluihin ja päiväkoteihin paljon nykyistä enemmän.
Layneen mielessä alkoi kyteä idea tutkimuksesta, jossa hän tarkastelisi varhaiskasvatuksen monikulttuurisuutta Suomessa menemällä kentälle eli helsinkiläisiin päiväkoteihin lasten pariin. Siellä hän tarkkailisi, kuinka lapset ystävyyssuhteitaan muodostaisivat.
Mutta sitten tuli pandemia ja suunnitelmat menivät uusiksi. Nyt Layne tutustuu varhaiskasvatuksen arkeen varhaiskasvatuksen- ja eskariopettajien kautta. Hänen suunnitelmanaan on saada opettajilta kuvia oppimisympäristöistä ja päästä juttelemaan opettajien kanssa siitä, miten monikulttuurinen arki heidän päiväkodeissaan ilmenee.
– Myöhemmin mukaan tutkimukseen tulevat ehkä myös lasten vanhemmat.
Hän aikoo myös tutkia valtakunnallisia varhaiskasvatussuunnitelmia ja sitä, miten moninaisuus välittyy paikallisiin opetussuunnitelmiin.
Tutkimus liittyy läheisesti Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämään varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelman teemaan vuosille 2020-2022. Ohjelman tarkoituksena on kaventaa ja ennaltaehkäistä sosioekonomisesta taustasta, maahanmuuttajataustasta tai sukupuolesta johtuvia oppimiseroja.
KAKS rahoittaa tutkimusta
Kommentit