– Toivon että ihmiset oivaltaisivat jaetun johtamisen potentiaalin ja lähtisivät kehittämään yhteisöllistä kulttuuria. Sellainen ajattelu, että iso pomo päättää ja muut toteuttavat, on osaamisen haaskaamista. Kaikki organisaation viisaus ei asu johtajan päässä, Eeva-Liisa Tiihonen sanoo.
Väitöstutkimuksessaan Tiihonen haluaa nostaa esiin merkityksiä ja tulkintoja, joita koko päiväkodin väki jaetulle johtajuudelle antaa.
– Katson asioita sekä johtamisen että henkilöstön kannalta. En tarkastele pelkästään johtajan toimintaa, vaan kaikkien, sillä kasvatusyhteisössä toimintakäytäntöjä joudutaan aina tekemään yhdessä. Tästä näkökulmasta tutkimusta on tehty päivähoitomaailmassa vain vähän.
Tiihosen kiikari ei osoita lapsiin, vaan työyhteisöön.
– Talon kulttuuri vaikuttaa kuitenkin aivan suoraan lasten arkeen ja olemiseen yhteisössä.
Hyvällä johtamisella puolestaan on suora vaikutus ilmapiiriin, henkilöstön työhyvinvointiin ja sitä kautta varhaiskasvatuksen kehittämiseen.
Jaetun johtajuuden malli sopii Eeva-Liisa Tiihosen mielestä muihinkin kuntapalveluihin kuin päivähoitoon.
– Koulupuolella asiaa on jonkin verran tutkittukin, ja saatu hyviä tuloksia. Johtamista voi yhtä lailla jakaa vanhuspalveluissa, nuorisotoimessa, ylipäätään kaikissa kuntaorganisaatiossa, joissa kohdataan ja ollaan tekemisissä myös omaisten, vanhempien tai vastaavien ryhmien kanssa.
Johtajuus murroksessa
Kunnissa päiväkodin johtajuus ja samalla toimintakäytännöt ovat murroksessa. Ainakin isoissa kaupungeissa johtaja yleensä vastaa vähintään kahdesta eri osoitteessa toimivasta päiväkodista.
– Kun hän on toisessa, hän on poissa toisesta. Nyt selvitän, miten henkilöstö silloin hoitaa käytännön tilanteet. Perinteinen ylhäältä alas johtaminen ei enää toimi, vaan jokaisen pitäisi ottaa vastuuta ja osallistua oman toiminnan kehittämiseen, Eeva-Liisa Tiihonen toteaa.
Jaettu johtajuus edellyttää sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Muutoksen läpiviemiseen ja uudenlaisen ajattelun omaksumiseen on Tiihosen mielestä vain yksi väylä:
– Tarvitaan säännöllistä keskustelua niin päiväkodin toiminnasta, kehittämisestä kuin arjen ilonaiheista. Yksikössä pitää käydä yksilökohtaisia kehityskeskusteluja, mutta myös ryhmäkeskusteluja, joihin osallistuu koko työyhteisö.
Aiheena voi olla vaikka ”meidän talon johtamiskäytännöt, ja mitä se tarkoittaa johtajan ja henkilöstön kannalta.”
– Uuden toimintakauden kynnyksellä on hyvä hetki istua yhdessä alas, vaihtaa ajatuksia ja sopia esimerkiksi, miten tästä eteenpäin jaamme vastuita.
Kun periaatteet ovat selkeät ja ne on yhdessä sovittu, sitä joustavammin arki rullaa.
– Jos rakenteita ei määritellä tai saada toimimaan, silloin voi edessä olla isoja ongelmia, Tiihonen sanoo.
Nuori polvi haluaa vaikuttaa
Monissa organisaatioissa on perinteisesti mielletty, että johtaja johtaa, määrää ja hänen sanansa on laki.
Varhaiskasvatus ei tee poikkeusta.
– Ajatus on ymmärrettävä, koska tämä on meidän historiaamme. Nyt kentällä alkaa enenevästi olla uutta sukupolvea, joka haluaa, että asioista puhutaan yhdessä ja johtajuutta näin jaetaan, Eeva-Liisa Tiihonen sanoo.
Tiihosen mielestä johtajuus on pitkälle vuorovaikutusta, eritasoista ja eri suuntiin.
– En usko, että vanha suomalaisen sankarijohtajan eli yhden henkilön ylhäältä alas johtamisen malli enää toimii. Paras tulos saavutetaan vain henkilöstön sitoutumisen kautta.
Jaettu johtajuus kysyy myös alaistaitoja, eikä yhdessä tekeminen ja yhteiseksi tekeminen välttämättä ole helppoa. Muutos ei tapahdu hetkessä.
– Päiväkodeissa on ihmisiä, jotka haluavat osallistua ja vaikuttaa asioihin, tuoda omat ehdotuksensa ja ajatuksensa esiin. Etenkin nuoremmalle väelle tämä on täysin luontevaa. Toisaalta kentällä on porukkaa, joka aidosti kaipaa perinteistä johtamistyyliä. Työnteko tuntuu helpommalta, jos joku ilmoittaa, että nyt teet näin ja näin.
Asenteiden muokkaaminen edellyttää erityisesti johtajalta paljon. Hän tarvitsee hyviä vuorovaikutuksen ja viestinnän taitoja, pitkäjänteisyyttä ja kirkasta näkyä, mihin suuntaan halutaan mennä.
– Henkilöstöltä vaaditaan ymmärrystä ja valmiutta omien ajattelutapojen muuttamiseen, Tiihonen summaa.
Jaettu johtajuus ei poista johtajan vastuuta tai ota häneltä jotakin pois, mutta antaa henkilöstölle mahdollisuuden vaikuttaa.
– Ne jotka ovat lähteneet mukaan ja oivaltaneet, mistä on kyse, ovat lähes poikkeuksetta kokeneet asian hyväksi. He saavat käyttää omaa osaamispotentiaaliaan varhaiskasvatuksessa aivan eri tavalla kuin ennen.
Ensimmäisten innostujien esimerkki voi sytyttää hitaampia.
– Ihmisillä on monenlaisia tunteita ja kokemuksia. Myös pelko epäonnistumisesta voi olla esteenä uusien tapojen omaksumiselle. On helpompi ja turvallisempi tehdä niin kuin on aina tottunut, sen sijaan että oma työ joutuu tarkkailun alle ja yhteisesti arviotavaksi. Tällaiset huolet ovat kuitenkin turhia, koska muutoksen voi ottaa myös oppimiskokemuksena, Tiihonen kannustaa.
– Sellaisessa työyhteisössä, jossa on sopivasti vapautta ja vastuuta, on helppo toimia ja hengittää. Ihmisillä on paljon erilaista tietoa ja osaamista, ja on palkitsevaa, kun sitä saa jakaa. Tulee tunne, että olen tärkeä ja saan aidosti rakentaa yhteisöä.
Nykyisessä kireässä taloustilanteessa varhaiskasvatus ei välty kovilta leikkauksilta. Voisiko jaetulla johtajuudella helpottaa selviämistä tiukkoina aikoina?
– Raflaavaa on tietysti vastata myöntävästi, mutta kyllä minä oikeasti uskon, että sillä on vaikutusta. Mistä päätämme säästää? Mitä me voimme tehdä? Kun näitä kysymyksiä pohditaan yhdessä ja saadaan jokin yhteisöllinen linjaus, sillä on iso merkitys. Yhdessä tavoitellaan laadukasta toimintaa, jossa on yhdessä mietitty myös taloudellisuutta, Eeva-Liisa Tiihonen painottaa.
Lue aiheesta lisää Polemiikista 3/2015, joka ilmestyy torstaina 3. syyskuuta.
Hyvä, että tutkimuksen fokus on työyhteisössä. Varhaiskasvatuksen lähijohtamisen tutkimuksissa on perinteisesti tarkasteltu kasvatusyhteisöä. Jaetun johtajuuden tähän astisessa implementoinnissa on ollut puutteita mm. työturvallisuusjohtamisen epäselvässä vastuussa. Monen toimipisteen yksiköissä sitä ei voi sälyttää työntekijöille työturvallisuuslain mukaan, joka määrittelee työnantajan sijaisen. Työaikasuojelun näkökulmasta myös työaikajohtamista on jaettu epämääräisesti työntekijöille. Toivottavasti tutkija ei sivuuta näitä realiteetteja.