Teet töitä kellon ympäri yksin, hartiat jumissa ja selkä kipuillen. Joskus saat palkkioksi mustelmia tai ainakin kolhuja sieluusi, sillä hoidettavallasi sattuu olemaan huono päivä. Mutta et voi kuin niellä harmituksesi, kolotuksesi ja väsymyksesi, ja jatkaa – ja jatkaa.
Loparit ei ole vaihtoehto. Joinakin päivinä rutistat aikataulustasi kolon soitellaksesi viranomaisille ja täytelläksesi anomuslomakkeita. Ehkä vain saadaksesi kuulla, ettet ole oikeutettu hakemiisi palveluihin, vaikka kollegasi viereisessä kunnassa onkin.
Tältä omaishoitajan arki voi pahimmillaan kuulostaa. Silti omaishoitajuutta ei luokitella työksi, vaan korkeintaan informaaliksi työksi, tai työtä muistuttavaksi toiminnaksi.
Nyt Oulun yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikön Omaishoitajien turvallisuus ja hyvinvointi -hanke tuo työn käsitteen tarkoituksellisesti mukaan omaishoitajakeskusteluun.
– Tarkastelemme omaishoitajuutta työn viitekehyksessä. Näin pystymme ehkä tuomaan paremmin epäkohtia esiin ja ainakin avaamaan uudenlaista keskustelua, sanoo hankkeen vastuullinen johtaja, dosentti Arto Reiman.
Omaishoitajuus koskettaa yhä useampaa
Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelman mukaan yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. Noin 60 000 heistä tekee ympärivuorokautisesti sitovaa ja vaativaa omaishoitotyötä.
Omaishoitotilanne mielletään usein ikäihmisiin, ja totta onkin, että tyypillisesti omaishoitaja on yli 65-vuotias nainen, joka hoitaa muistisairasta puolisoaan.
Monet hoidettavat ovat kuitenkin lapsia tai työikäisiä, ja omaishoitajatkin parhaassa työiässä. Merkittävä omaishoitajaryhmä on erityislasten vanhemmat.
Tulevaisuudessa, kun Suomi ikääntyy ja raihnaistuu, ja huoltosuhde heikentyy entisestään, omaishoidon merkitys tulee todennäköisesti vain kasvamaan.
– Sari Kehusmaan tutkimuksen mukaan ilman omaisten apua olisivat esimerkiksi ikääntyneiden hoidon menot Suomessa jo nyt vuosittain 2,8 miljardia euroa nykyistä suuremmat, toteaa Marja Keväjärvi, joka on toinen hankkeen tutkijoista ja Oulun seudun omaishoitajat ry:n puheenjohtaja.
Jos omaishoitoa ei olisi eikä sitä kehitettäisi millään tavalla, Suomen hyvinvointiyhteiskunta ei kestäisi sitä kuormaa, joka kohdistuu laitoshoitotarpeeseen.
Intressit yhdistyivät hankkeeksi
Koulutuskuntayhtymä OSAOlla opettajana toimiva Marja Keväjärvi on tehnyt pitkän uran aikuiskouluttajana sosiaali- ja terveysalalla. Hän on kouluttautunut myös työnohjaajaksi.
Muutama vuosi sitten aloittaessaan yhteistyön Oulun seudun omaishoitajayhdistyksen kanssa Keväjärvi alkoi kehittää mallia työnohjauksen viemiseksi omaishoitotyöhön.
– Minulla on työnohjausryhmissä paljon erityislasten vanhempia ja heidän viestinsä on selkeä: omaishoitajuus ei ole harrastus vaan työtä. Päädyin tutkimaan väitöskirjassani, millainen kokemus työnohjaus on omaishoitajille ollut.
Keväjärvellä on myös omakohtaista kokemusta omaishoitajuudesta, sillä hänen omat lapsensa sairastivat pieninä kroonisia sairauksia ja hän huolehtii myös omista iäkkäistä vanhemmistaan.
Kun Keväjärvi tutustui yliopistolla diplomi-insinööri Maria Lindholmiin, joka tekee väitöskirjaansa työturvallisuudesta, alkoi itää ajatus yhteisestä omaishoitajuuteen keskittyvästä tutkimushankkeesta, jossa työturvallisuus- ja työhyvinvointinäkökulmat yhdistyisivät.
– Pureudumme hankkeessamme omaishoitajien hyvinvointi- ja turvallisuushaasteisiin ja etsimme keinoja ja toimenpiteitä, joilla esille tulevia haasteita voidaan pyrkiä ratkaisemaan, Lindholm sanoo.
Hypoteesina on, että kun omaishoitajien hyvinvointia ja turvallisuutta parannetaan, vähenee omaishoitajien oma tarve turvautua terveydenhoito- ja kriisipalveluihin sekä omaishoidettavien mahdollinen siirtyminen laitoshoitoon.
– Omaishoitajuuteen pätevät tuottavuuden osalta samat lainalaisuudet kuin muuhunkin työhön. Jos omaishoitaja ei voi hyvin tai kohtaa tapaturmia hoitotehtävässään, koituu siitä kustannuksia yksilötasolta kuntatasolle saakka. Lindholm jatkaa.
Moninaiset ongelmat
Omaishoitajien turvallisuus ja hyvinvointi -tutkimushankkeessa on nyt edetty vaiheeseen, jossa aineisto on kerätty ja sitä on analysoitu ongelmien kartoittamiseksi. Laadullista aineistoa Maria Lindholm ja Marja Keväjärvi keräsivät muun muassa haastattelemalla erityislasten omaishoitajia ja omaishoidon parissa jollain tavalla toimivia asiantuntijoita. Haastateltavia oli yhteensä noin sata.
Aineisto paljasti fyysisen haittakuormituksen todellisuuden. Tuki- ja liikuntaelinvaivoista yleisimpiä ovat selkä- ja niskakivut. Puolet tutkimukseen osallistuneista kertoi kärsivänsä niistä.
Myös tapaturmat ovat yleisiä ja niitä sattuu, kun väsymys saa kompastelemaan tai hoidettava aiheuttaa vammoja joko ymmärtämättömyyttään tai tunnekuohuissa.
Pienet luunmurtumatkaan eivät ole harvinaisia, Lindholm toteaa.
Psykososiaalista haittakuormitusta omaishoitajilla aiheuttavat etenkin ongelmat elämänhallinnassa. Omaa aikaa ei ole, perhesuhteita ja muuta elämää on vaikea saada tasapainoon omaishoidon kanssa, eikä jaksamista riitä enää itsestä huolehtimiseen. Myös ongelmat oman identiteetin kanssa ovat yleisiä.
– Ihan jo sekin, ettei ihminen tiedä, onko hän työelämään kuuluva vai työtön, saattaa tuntua vaikealta. Siihen liittyy usein kokemus arvostuksen ja yhteisöllisyyden puutteesta, puhumattakaan taloudellisista vaikeuksista. Myöskään oma perhe tai lähisuku eivät aina ymmärrä tilannetta, vaan omaishoitajat voivat joutua ottamaan vastaan epäasiallista kohtelua, Keväjärvi sanoo.
– Lisätaakkana on usein parisuhdeongelmat. Suuri osa haastatelluistamme oli hajonneita perheitä. Toki osalla oli hyvä parisuhde, joka antoi voimaa arkeen.
Byrokratia kuormittaa
Lähes kaikkia omaishoitajia yhdistävä taakka on palvelujen saamisen vaikeus. Hakemuksia on täytettävä jatkuvasti ja päätöksiä joutuu odottamaan kauan. Osa kokee, että asiantuntijat ja viranomaiset eivät ole riittävän perillä lainsäädännöstä. Sen seurauksena he saavat vääriä ohjeita ja joutuvat olemaan jatkuvasti tarkkoina, että oikeudet toteutuisivat.
– Eräs tutkimukseemme osallistunut omaishoitaja kertoi, että hän olisi tarvinnut alle 5-vuotiaalta kehitysvammaiselta lapseltaan valtakirjan voidakseen käyttää palveluseteleitä, Maria Lindholm kertoo.
– Ylimääräinen byrokratia vie voimia ja turhauttaa.
Omaishoidon tukihakemuksia tilastoidaan harvakseltaan. Viimeinen kattava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemä selvitys on Marja Keväjärven mukaan vuodelta 2012. Siitä selviää, että noin 20 prosenttia omaishoidon tuen hakemuksista hylätään.
Jos tuen hakija ei saa palvelua, hän voi valittaa asiasta hallinto-oikeuteen. On kuitenkin kysymysmerkki, kuinka moni jaksaa lähteä valitusta tekemään. Oman mausteensa byrokratiasoppaan tuo se, että kuntien käytännöt vaihtelevat suuresti.
– Omaishoitotuen myöntämisedellytykset vaihtelevat, sillä kunnat päättävät niistä eri kriteereillä. Alimpiin hoitopalkkoihin liittyen eroja ei ole paljon, mutta kun summat ylittävät 400 euroa kuukaudessa, on suuria eroja sen suhteen, kenelle tukea myönnetään ja kenelle ei, Keväjärvi sanoo.
Tutkijat ovat seuranneet huolissaan keskustelua omaishoidon siirtämisestä maakuntatasolle osana sote-uudistusta. Omaishoitotukilakiin ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa muutosta eivätkä perhehoiva ja omaishoito ole nykyisessä hallitusohjelmassa samalla tavalla esillä kuin viime kaudella.
– Toisaalta, vaikka ei tulisikaan lakimuutoksia, kunnat pystyvät halutessaan tekemään omaishoitajien kannalta suotuisia päätöksiä myös olemassa olevien lakien mukaan, Keväjärvi ja Lindholm muistuttavat.
Ratkaisujakin löytyy
Seuraavaksi hankkeessa keskitytään ratkaisujen työstämiseen. Ratkaisuja on haettu keskustelufoorumeilla ja työpajoissa, joita järjestettiin hankkeen piirissä omaishoitajille ja järjestöjen edustajille. Työpajoissa nousi esiin laaja kirjo eri näkökulmia lähtien omaishoitajan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukemisesta taloudellisen tilanteen helpottamiseen.
Erityisen tärkeäksi ja konkreettiseksi kysymykseksi myös ratkaisuja kartoitettaessa nousi tutkijoiden mukaan palvelujen saanti. He kertovat esimerkin omaishoitajasta, joka oli joutunut lopulta tekemään lastensuojeluilmoituksen itsestään saadakseen palveluja.
– Emme ole vielä ehtineet laskea kustannusvaikutuksia siitä, paljonko esimerkiksi valituskierteeseen joutuminen maksaa. Joka tapauksessa ennakointi olisi varmasti järkevämpää, Maria Lindholm sanoo.
Hankkeen aikana on tarkoitus vielä selvittää eri toimenpiteiden kustannustehokkuutta ja laskea omaishoitoon liittyviä skenaarioita, kustannuksia ja säästöjä.
– Kustannusten ja hyötypotentiaalin arviointi auttaa kuntaa valitsemaan sopivia toimenpiteitä tukeakseen omaishoitajien hyvinvointia ja turvallisuutta. Lindholm painottaa.
Neljä näkökulmaa omaishoitajien hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseen
- Palvelujärjestelmän kehittäminen
- Omaishoitajien osaamisen kehittäminen ergonomisesta näkökulmasta
- Ohjauksellinen osaaminen kuntapuolella, esimerkiksi kuntien tarjoama työnohjaus
- Psykososiaalinen tuki
Kommentit