
Julkaisut
Säätiöllä on kolme julkaisusarjaa, joista osa on kuntien toimintaa tukevia tutkimuksia ja osa kirjoittajiensa kannanottoja tärkeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Julkaisusarjojen teokset ovat saatavilla avoimesti ja maksutta säätiön kotisivuilta. Lähitulevaisuudessa teoksia voi ostaa painettuna verkkokirjakaupasta.
Lisätietoja KAKSin julkaisuista ja julkaisuprosesseista: sami.borg@kaks.fi
Tietoa julkaisusarjoista
Säätiön julkaisusarjat poikkeavat toisistaan. Tutustu julkaisusarjojen yleiskuvauksiin.
Gallup-aineistot
KAKS on teettänyt yhteiskunnallisia mielipidemittauksia jo 1990-luvulta alkaen. Erillinen gallupsivusto kokoaa säätiön teettämien kansalaiskyselyjen aineistoja 2010-luvulta nykypäivään.
-
Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta – Lähtökohtia, suuntaviivoja, reunaehtoja
Sosiaalinen kestävyys on talouden ja ympäristön kestävyyden ohella kestävän kehityksen kolmas pilari. Kysymys kestävän yhteiskunnan ominaispiirteistä ja ehdoista on sosiaalisen ja poliittisen ajattelun oleellinen aihealue. Kyse on ennen kaikkea visiosta, joka näyttää suuntaa yhteiskunnalliselle toiminnalle. Yhteiskunnan sosiaalisen kestävyyden henkinen perusta – kulttuurinen eetos – luodaan kasvatuksella ja sen ulkoiset puitteet – institutionaaliset rakenteet – luodaan…
Julkaisu:
-
Koti sairaalana – Onnistuneen kotisairaalatoiminnan edellytykset
Kotisairaalassa sairaalatasoinen ja ympärivuorokautinen hoito viedään potilaan kotiin. Mitä toiminnassa pitää huomioida, kun sairaalan toimintakäytäntöjä ei voida sellaisenaan siirtää kotiympäristöön? Minkälaisia haasteita kotona toimiminen, teknologia ja yksintyöskentely asettavat kotisairaalatoiminalle? Tutkijat jalkautuivat hoitajien mukana potilaiden kotiin ja havainnoivat tapahtumia. He haastattelivat sekä potilaita ja omaisia että hoitajia ja lääkäreitä. Tässä raportissa kotisairaalatoimintaa tarkastellaan erityisesti palvelujärjestelmän ja…
Julkaisu:
-
2021/I
Mielipiteet hallituksesta ja oppositiosta, EU:n koronaelvytyspaketista, suhtautuminen tulevaisuuteen eri asioissa, kansalliset ylpeydenaiheet, asiat jotka harmittavat, suhtautuminen keinoihin julkisen talouden velkaantumisen hillitsemiseksi
Julkaisu:
-
Digitaaliset alustaekosysteemit ja kuntien elinvoima – Tapaustutkimus Japanista
Onko alustaekosysteemeistä hyötyä kunnille? Tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan, miten yksityisen sektorin ylläpitämillä digitaalisilla alustoilla kansalaiset, kunnat, paikalliset yritykset ja valtio osallistuvat aluekehittämiseen yli sektorirajojen. Tutkitun alustaekosysteemin toimintaperiaatteet koostuvat jaetusta päämäärästä, osallistavuudesta, digitaalisesta teknologiasta välittävänä rakenteena, suostuttelevasta ohjausvallasta ja vastavuoroisesta motiivirakenteesta. Japanin kotiseutulahjoitusjärjestelmä edustaa uudenlaista alusta-ajattelua ja järjestelmätason alustaekosysteemi-innovaatiota, joita voisi hyödyntää Suomen kuntien kehittämisessä.
Julkaisu:
-
Voidaanko rakennerahastoilla vaikuttaa? Kuntien näkökulma
Euroopan unionin rakennerahastot ovat tärkeä aluekehitysmekanismi kunnille ja maakunnille. Kunnilla on keskeinen rooli sekä rakennerahastohankkeiden toteuttajina että osarahoittajina. Kaikilla kunnilla ei ole kuitenkaan samanlaisia mahdollisuuksia ja resursseja suunnitella, toteuttaa ja hallinnoida rakennerahastohankkeita. Kuntien roolia rakennerahastotoiminnassa tulee tarkastella tulevaisuudessa entistä laaja-alaisemmin. Tutkimus osoittaa, että kuntien toiminnalla ja osallisuudella on suuri vaikutus hankkeiden alueellisen vaikuttavuuden sekä tavoitteellisen…
Julkaisu:
-
Maailma koronan jälkeen
Millainen on maailma koronan jälkeen? Miten ihmiskunnan käy? Miten arkemme, työ, tekeminen, vapaaaika, matkustaminen ja harrastukset muuttuvat? Miten eri pallon osat pärjäävät? Mitkä valtiot nousevat ja mitkä rämpivät haasteissaan? Muun muassa näihin kysymyksiin etsii vastauksia kirjailija, toimittaja Markus Leikola tässä Polemia-sarjan kirjassa ”Maailma koronan jälkeen”.
Julkaisu:
-
Kuulummeko yhteiskuntaan? Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista
Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret jäävät usein tiedon katveeseen. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa heidän elämästään ja kokemuksistaan yhteiskunnan palveluissa. Monen taustalla on kiusaamista, ja kotoa saatu tuki voi olla vähäistä. Monet kokevat yhteiskunnan avun riittämättömäksi. Palvelujärjestelmän vaikuttavuutta olisikin arvioitava nuoren elämänkaaren näkökulmasta, ei vain yksittäisen palvelun lyhyen aikavälin vaikutuksina. Tästä tutkimuksesta päättäjät voivat…
Julkaisu:
-
Kuntademokratia – valtuutettukysely 2020
Kuntademokratia on kansanvaltamme perusta. Edustava joukko kuntapäättäjiä, 1362 valtuutettua, arvioi tässä raportissa oman ja valtuustonsa työn onnistumista. Kevään 2021 kuntavaalien ja samalla kuntien tulevan työlistan asiat laitetaan tärkeysjärjestykseen. Valtuutetut ottavat kantaa myös uusimpaan sote-uudistukseen ja sen rahoitukseen. Lopuksi puntarissa on suomalaisen median uutisten luotettavuus.
Julkaisu:
-
2020/IV
Suhtautuminen ja toiminta tulevissa kuntavaaleissa, tärkeimmiksi koetut asiakysymykset, ehdokkaat ja ehdokasvalinta, puolueet ja puoluevalinta, vaalilupaukset, suhtautuminen eri tahojen talouspuheeseen ja ennusteisiin
Julkaisu:
-
Että joku näkee mut – omaishoitajan hyvinvointi ja tarpeet
Omaishoitajien hyvinvointi nousee tärkeäksi kysymykseksi, kun mietitään omaishoidon kehittämistä. Omaishoitotyö tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen. Omaishoitajien tuki on kuitenkin usein hajanaista ja epäselvää. Omaishoitajien kuormitustekijät näyttäytyvät moninaisina ja koko elämään vaikuttavina asioina. Tässä Oulun yliopiston tuotantotalouden työhyvinvointi ja tuottavuus -tutkimustiimin tutkimuksessa kuvataan omaishoitajien kokemia…
Julkaisu: