Vuorovaikutusta lisäämällä pelastusalan autoritäärinen johtaminen voidaan jättää historiaan

Johtamisviestinnän näkökulmasta pelastusalaa lähestynyt pro gradu tarkastelee nimenomaan ihmisten välistä viestintää. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä pelastusalan keskijohdossa toimivaa esihenkilöä kolmelta eri hyvinvointialueen pelastuslaitokselta. 

Viestintä on paljon enemmän kuin tiedottamista, ja viestintä tuleekin nähdä kaiken alkuun panevana voimana, minkä avulla luodaan kaikki ihmissuhteet niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työpaikalla. Kun ihmiset vaihtavat viestejä – joko sanallisia tai sanattomia, syntyy vuorovaikutusta. Siten vuorovaikutus on osa viestintää.

Johtajuus rakentuu viestinnässä

Pelastustoimen palvelut ovat olennainen osa kuntalaisten perusturvallisuuden rakentumista, eikä tätä ole muuttanut järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille. Pelastustoimi myös tekee tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa, kuten muun muassa rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun kanssa. Se, miten pelastusalan ammattilaisia johdetaan, näkyy suoraan myös kuntalaisille ja kuntien eri toimijoille yhteistyön laatuna.

Usein sanotaan, että johtaminen on viestintää, mutta lauseen merkitystä ei välttämättä tule pohdittua sen tarkemmin. Viestintä ja vuorovaikutus eivät ole pelkästään esihenkilön työvälineitä, vaan johtajuus itsessään rakentuu vuorovaikutuksessa. Kun johtajuutta tarkastellaan tällä tavoin viestintätieteellisesti, voidaan puhua tosiasiallisesti johtamisen olevan viestintää.

Tällöin voidaan myös luopua siitä ajatuksesta, että johtaminen on yksilölähtöistä toimintaa, jossa johdettava on vain johtajan toimien kohteena. Viestinnässä rakentuva johtajuus on sosiaalisen vaikuttamisen prosessi, jolla esihenkilö voi muun muassa luoda motivaatiota tiimiinsä. Kun viestinnän perustavanlaatuinen merkitys johtamisessa ymmärretään, johtaja ja johdettava luovat merkitykset työlle yhdessä, eikä sijaa autoritääriselle johtamiselle ole.

Vuorovaikutus on tärkeää, mutta taitoja ei kehitetä

Tulosten perusteella vuorovaikutus johtamisessa nähdään merkityksellisenä etenkin tavoitteiden saavuttamisessa, luottamuksen rakentumisessa sekä työhyvinvointia edistettäessä. Vuorovaikutus on esihenkilöille tärkeää niin arjessa kuin haastavissa johtamistilanteissa, ja siinä korostuvat ihmisläheisyys, rehellisyys ja avoimuus. Johtajan vuorovaikutustaidot asettuvat tärkeään rooliin myös onnettomuuksien johtamisessa, eikä se ole pelkkää käskyttämistä. Vuorovaikutustaitojaan esihenkilöt kuitenkin kehittävät satunnaisesti tai eivät lainkaan, ja omaa vuorovaikutustaan vain harva reflektoi. Kirjallisuuden mukaan jokainen voi oppia vuorovaikutusta, minkä lähes kaikki esihenkilöt näkevät samoin. Osa kuitenkin näkee, että joillakuilla persoona voi tulla esteeksi vuorovaikutustaitoja kehitettäessä.

Vuorovaikutusta ei aina hyödynnetä tietoisesti eri johtamistilanteissa, vaan vuorovaikutus ikään kuin tapahtuu itsestään kaiken muun ohessa. Kuuntelemista johtamisessa pidetään esihenkilöiden käsityksissä poikkeuksetta tärkeänä, mutta kuuntelemisen taidot vaihtelevat eikä niitä kehitetä. Osa esihenkilöistä kokee riittämättömyyttä, jos johdettava esimerkiksi kaipaa tukea vaikeaan elämäntilanteeseensa. Tällöin juuri hyvät kuuntelemisen taidot antaisivat esihenkilölle kykyä auttaa, koska ihminen ei yleensä kaipaa neuvoja, vaan kuulluksi tulemista. Myös sanaton viestintä nähdään monen käsityksissä merkityksellisenä osana johtajan viestintää, mutta sen hyödyntäminen on epäselvää, eikä osa ole lainkaan mieltänyt sanatonta viestintää johtamiseen kuuluvaksi.

Pelastusalan johtamisessa edelleen autoritäärisyyttä

Pelastusala on nähty pitkään puolisotilaallisena ja hierarkkisena. Käsitysten perusteella pelastusala ei tunnu pääsevän irti autoritäärisestä historiastaan, mikä nähdään taakkana, kun juurtuneet käsitykset ohjaavat myös johtajaksi kasvamista. Nykyään autoritäärisyys näkyy pelastusalan johtamisessa vuorovaikutuksen vähyytenä ja olemattomana palautekulttuurina. 

Pelastusalalta puuttuu tämän tutkielman perusteella yhtenäinen johtamiskulttuuri. Johtajuuden ei nähdä rakentuvan minkään yhtenäisen mallin mukaan, vaan muun muassa henkilön omaehtoisen lisäkouluttautumisen ja persoonan pohjalta. Ongelmana nähdään myös ajoittainen johtajuuden puuttuminen etenkin pelastusryhmänjohtajien keskuudessa eikä työnantajan roolia kyetä aina ottamaan. Pelastusalan tutkintokoulutusten ei nähdä antavan tarpeeksi taitoja ihmisten johtamiseen, ja opetussisällöt vuorovaikutustaidoista puuttuvat, ja itse opiskelu pelastusalalla sisältää armeijamaisia piirteitä, mikä osaltaan pitää yllä pelastusalan puolisotilaallisuutta.

Pelastusalan johtamisen ajatellaan kuitenkin myös kehittyneen viime vuosina, mutta tulosten perusteella tämä kehitys ei ole ollut hallittua eikä aina tietoistakaan. Kehittymistä on tapahtunut lähinnä ulkoisten tekijöiden kautta, kun alalle on esimerkiksi tullut uusia sukupolvia pelastajaksi sekä muiden alojen ammattilaisia eri asiantuntijatehtäviin.

Vain työkalut kehittyneet

Pelastusalalla voidaan nähdä olevan jännite eri johtamistyylien välillä. Onnettomuutta johdettaessa saatetaan tarvita lyhyitä ja autoritäärisiä käskyjä, kun ei ole aikaa vuorovaikutukselle, mutta heti sen jälkeen esihenkilön on kyettävä muokkaamaan johtamistyyliään, jotta hän voi esimerkiksi kuuntelemista hyödyntämällä huomioida pelastajien henkisen tuen tarpeen. Monet pelastusalan johtajat toimivat esihenkilöinä myös sellaisille asiantuntijoille, jotka eivät ole pelastusalan koulutuksen saaneita eivätkä osallistu onnettomuustehtäville. Etenkään asiantuntijoita ei voi motivoida käskyillä, vaan vuorovaikutuksella, jossa kuunteleminen asettuu yhdeksi keskeisimmäksi tekijäksi.

Tulokset osoittavat, että pelastusalan johtamisessa on kehittämistarvetta edelleen. Erityinen huomio tulisi asettaa esihenkilöiden vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Jo lähtökohta johtajuuden rakentumisesta vuorovaikutuksessa asettaa vuorovaikutustaidot oleelliseksi tekijäksi, mutta myös kyky vaihtaa johtamistyyliä kytkeytyy vahvasti osaavaan vuorovaikutukseen. Esihenkilöiden käsityksissä pelastusalan ei nähdä olevan mahdollista kehittyä lainkaan, jos alalle ei saada lisää vuorovaikutusosaamista, joka puolestaan mahdollistaisi avoimen keskustelun uusille ideoille. Kehitystä pelastusalalla koetaan tapahtuneen enemmän välineissä ja teknisissä ratkaisuissa kuin johtamisessa ja toimintatavoissa.