kuva: Merja Ojala
Tampereen yliopiston professori Juho Saari ei pehmennä viestiään. Hänen mukaansa Suomi elää sosiaali- ja terveyspolitiikan murroskautta, jonka seurauksia kukaan ei vielä kunnolla hahmota. Hyvinvointivaltion muutoksen tutkimuksen ohella tarvitaan tutkittua tilannekuvaa siitä, missä kaikkein heikoimmassa asemassa olevat nyt ovat.
Hänen johtamassaan Vaurauden varjossa -tutkimushankkeessa analysoidaan ruoka-avun asiakkaiden sosiaalista asemaa 2020-luvun puolivälin Suomessa. Aineisto kerättiin yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa, ja sitä kertyi noin 1200 vastausta eri puolilta maata. Lisäksi osana laajempaa tutkimuskokonaisuutta kerätään tietoa muun muassa matalan kynnyksen paikoista, ylivelkaantuneista sekä diakonian asiakkaista.
Kaikkiaan määrällisiä tietoja on keväällä 2026 noin 4900 heikossa asemassa olevalta ja aineiston keräys jatkuu syksyyn 2026 saakka. Kokonaisuutta täydentävät rekisteritiedot, elinolokyselyt ja mielipidetiedustelut.
– Sosiaali- ja terveyspoliittinen tutkimus, joka on tehty ennen vuotta 2024, on tällä hetkellä lähinnä historiallista, Saari sanoo.
– Käsityksemme hyvinvointivaltiosta, eriarvoisuudesta ja huono-osaisuudesta muuttuu nyt voimakkaasti. Mutta emme vielä tiedä, mihin tämä asettuu.
Murroksen keskellä
Juho Saari listaa viime vuosien ”kolhut”: pandemia, elinkustannuskriisi, sosiaaliturvan leikkaukset ja työttömyyden pitkittyminen. Samalla toimeentulotukiasiakkuus on kasvanut.
KAKSin rahoittama tutkimus kysyy suoraan: miten ruoka-avun varassa olevat ihmiset pärjäävät tämän kaiken keskellä?
Aineistossa mitataan elämänlaatua, terveyttä, taloudellista niukkuutta, sosiaalista asemaa, yksinäisyyttä, häpeää, luottamusta ja psykofyysistä kuormitusta. Lisäksi selvitetään, missä määrin ruoka-apuun hakeutuminen johtuu sosiaaliturvan leikkauksista, elämänkolhuista, työttömyyden pitkittymisestä tai perherakenteiden muutoksista.
– Keskeinen haaste on, että mitä pidempään ihmiset valuvat huono-osaisten ryhmään, sitä korkeampi on kynnys päästä pois, Saari sanoo.
– Nyt ajatellaan, että ihmisiä voidaan kannustaa tai sanktioilla ohjata. Samalla on kuitenkin suljettu pois polkuja takaisin.
Hän painottaa, että ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan pääsyä on vaikeutettu ja useita riskienhallinnan rajapintoja on kiristetty. Leikkaukset ajoittuivat talouden laskukauteen, ja se on yhdistelmä, jonka yhteisvaikutus voi olla ongelmallinen: ajoituksen suhteen hallituksella ei ollut vaihtoehtoja.
Elämää välitilassa
Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti työikäisiä, jotka eivät istu perinteisiin kategorioihin.
– Meillä on yhä enemmän ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisessa välitilassa. He eivät ole riittävän työkykyisiä, mutta eivät myöskään työkyvyttömiä. He ovat jonkin verran sairaita, mutta eivät niin sairaita, että pääsisivät eläkkeelle. Opiskelu on kesken, asuminen epävarmaa, ulosotto päällä.
Ruoka-avun asiakaskunta on samalla muuttunut. Aiemmin kävijät olivat useimmiten työttömiä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olevia yksineläjiä. Nyt mukana on aiempaa enemmän eläkeläisiä, maahanmuuttajia ja lapsiperheitä.
– On muodostunut oma maailmansa, joka on aika suuren etäisyyden päässä hyvinvoivasta väestöstä, Saari kuvaa.
Mitä tämä merkitsee kunnille?
Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen huono-osaisimpien asema on kuntien ja hyvinvointialueiden jaettua vastuuta. Kunnat vastaavat asumisesta, työllistämistoimista ja kuntouttavasta työtoiminnasta, hyvinvointialueet sosiaalihuollosta.
Vaurauden varjossa -tutkimushanke valottaa, miten palvelujärjestelmä toimii niiden kohdalla, jotka jäävät rekisterien katveeseen. Kunnille tutkimus tarjoaa tietoa siitä, millainen joukko palvelujen yhdyspinnassa tosiasiallisesti liikkuu ja millaisia kustannuksia pitkittynyt välitila voi synnyttää.
– Politiikka vastaa lopulta kysymykseen siitä, miten kohtelemme kaikkein heikoimpia. Kuntien kannalta kysymys kuuluu, miten hyvinvointialueiden ja kuntien yhdyspinnassa olevat ihmiset voivat.
Saaren mukaan ruoka-apu on institutionalisoitunut nopeasti. Sen ympärille on syntynyt logistiikkakeskuksia, rahoitus on vakiintunut ja toiminta on ammattimaistunut. Samalla jaettavan ruoan saatavuus on heikentynyt, kun kaupan hävikkilogistiikka on tehostunut.
Ruoka-avun asiakasmäärien kasvu ei hänen mukaansa johdu pelkästään taloudellisesta niukkuudesta. Myös sosiaalinen hyväksyttävyys on muuttunut.
– Jonot ovat vakinaistuneet ja normalisoituneet. Se on osa arjen strategiaa.
Suomeen on myös syntynyt uudenlaisia, osallistavia ruoka-avun muotoja. Esimerkiksi Kotkassa toimivassa Kohtaamisten keittiössä ylijäämäruuasta valmistetaan yhteisöllisesti aterioita sen sijaan, että ihmiset jonottaisivat ruokakasseja.
Tässä ollaan nyt
Laaja tutkimuskokonaisuus tuottaa useita raportteja, kirjoja ja väitöskirjoja. Ruoka-apua koskeva raportti julkaistaan helmikuussa 2027.
– Olemme murroksen ytimessä. Kolmen–neljän vuoden kuluttua tiedämme, mihin suuntaan Suomi asettui. Mutta jos emme nyt mittaa lähtötilannetta, emme tiedä myöskään, mitä tapahtui.
Viesti kuntapäättäjille on selkeä: jos ryhmä kasvaa ja työmarkkinoille palaaminen ei ole lyhyellä aikavälillä realistista, ongelmaa ei ratkaista pelkillä kannustimilla.
– Kun ihmiset putoavat riittävän kauas, paluu ei tapahdu käskemällä.
Helmikuussa 2027 tiedetään enemmän. Sen jälkeen tietämättömyyteen ei voi enää vedota. ∙
