Toiseksi julkispalveluiden työntekijöitä tulee osallistaa heidän työtään koskevaan päätöksentekoon. Kuntiin ja hyvinvointialueille tulisi luoda yhteistoimintaryhmiä, joille annetaan autonomiaa työn organisoinnissa. Työntekijöillä tulisi myös olla edustus hyvinvointialueiden hallinnossa.
Monet palvelut, eritoten sosiaali- ja terveyspalvelut, ovat jo osin niin kriittisessä tilanteessa, että niiden menot tulevat kasvamaan joka tapauksessa: tämä tapahtuu joko hallitusti tai hallitsemattomasti. Mikäli ongelmiin ei nyt puututa, ajaudumme hallitsemattomaan kehitykseen, jossa palvelut kurjistuvat entisestään, emmekä enää voi puhua pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.
Julkisalojen palvelut kärsivät kuormittavista työoloista: henkilöstömäärän alimitoituksesta, kovasta kiireestä ja eettisestä kuormituksesta. Työehtoneuvotteluja käydään tilanteessa, jossa palveluiden rahoitusta ohjaa kulukuri ja jossa useiden ammattiryhmien palkat eivät mahdollista säällistä elämää. Työvoiman saatavuus julkispalveluihin on kuitenkin turvattava. Esimerkiksi lasten päivähoito, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastustoimi kaipaavat kipeästi lisää työvoimaa, eikä yhtäkään ammattilaista ole varaa menettää.
Suomessa useiden eri alojen matalimmat palkat ovat jääneet vertailumaista jälkeen, ja jopa kokoaikaisen työn ansioita joudutaan täydentämään sosiaaliturvalla. Naisenemmistöisten alojen vaikutusmahdollisuudet työn organisointiin ovat kehittyneet Suomessa heikosti. Johtamisajattelua ovat sen sijaan hallinneet määrälliset tuottavuustavoitteet, jotka eivät sovellu työvoimaintensiivisiin palveluihin.
Julkaisun pääset lukemaan täältä
(https://kaks.fi/julkaisut/julkisalojen-palkkaneuvottelut-maarittavat-koko-palvelujarjestelman-tulevaisuutta/)
Lisätietoja:
Tenure track -tutkija Satu Ojala, Tampereen yliopisto,
050 318 6176, satu.ojala@tuni.fi
Vanhempi yliopistonlehtori Markku Sippola, Helsingin yliopisto,
050 472 7748, markku.sippola@helsinki.fi
Yliopistotutkija Paul Jonker-Hoffrén, Tampereen yliopisto
