Emilia Kujalan missiona on vähentää mielenterveyden ongelmiin liittyvää stigmaa ja antaa sanat sille, mitä moni kokee, mutta harva ottaa puheeksi.
Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Emilia Kujala on huomannut, että mielenterveyskeskustelussa toistuu yksi suuri harha: kun ihminen uupuu tai masentuu, syytä etsitään ensisijaisesti hänen omista valinnoistaan, ominaisuuksistaan tai selviytymiskeinoistaan, vaikka todellinen ongelma on usein myös ympäristössä ja yhteiskunnan rakenteissa.
– Ratkaisuiksi tarjotaan terapiaa, valmennuksia ja itsensä kehittämistä. Niitäkin toki tarvitaan, mutta voi käydä niinkin, että ne vain pahentavat tilannetta, Kujala toteaa.
Hän viittaa Työterveyslaitoksen toteuttaman Miten Suomi voi -tutkimuskoosteen laadulliseen osatutkimukseen, jossa ilmeni, että keskeisin uupumisen syy korkeasti koulutetuilla tietotyötä tekevillä ihmisillä oli paine kehittää itseään elämän kaikilla osa-alueilla.
TTL:n tutkimuksesta selvisi myös, että suomalaisten työhyvinvointi ei ole palannut pandemiaa edeltäneelle tasolle. Lisääntyvä epävarmuus oman työn tulevaisuudesta kuormittaa, ja nuorista aikuisista jopa kaksinkertainen määrä kärsii todennäköisestä työuupumuksesta verrattuna pandemiaa edeltävään aikaan.
Katse yksilöistä rakenteisiin
Mielenterveysongelmat ovat jo pitkään ohittaneet tuki- ja liikuntaelinvaivat poissaolojen syynä. Lisäksi tutkimusnäyttö vuosikymmenten ajalta puhuu Emilia Kujalan mukaan sen puolesta, että työuupumuksen merkittävin selittäjä on heikot työolot, ei heikot ihmiset tai näiden ominaisuudet, kuten vaikkapa perfektionismi.
Silti työelämässä jatkuu lyhytnäköinen toimintamalli, jossa yksilöt yritetään palauttaa työkuntoisiksi ilman, että itse työoloissa tapahtuisi muutoksia.
– Jos resursseja vähennetään, mutta tehtävät pysyvät samoina, vastuu kaatuu yksittäisten työntekijöiden päälle. Kun he uupuvat, heidät lähetetään terapiaan – mutta mikään ei rakenteissa muutu. Ja ihminen palaa töihin vain uupuakseen uudelleen.
Hän muistuttaa, että liian yksilökeskeinen lähestymistapa mielenterveyden ongelmiin ei aiheuta haittaa pelkästään yksittäisille ihmisille. – Kun ongelmia lähdetään ratkomaan vahvasti yksilötasolla, vaarana on, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu sivuutetaan.
Yksittäinen mielenterveysammattilainen on hänen mielestään melko kädetön ongelman juurisyiden äärellä. Hän perää nyt joukkovoimaa ja kertoo yrittäneensä herätellä päättäjiä, työyhteisöjä ja ammattiliittoja.
Herättelyssään hän käyttää apunaan metaforia. Hän kysyy, että jos työpaikalla on portaat, joissa joka neljäs ihminen kaatuu ja loukkaa itsensä, mitä tehdään? Tarkistetaanko, ovatko kaikki kaatuneet olleet humalassa, onko heillä osteoporoosi tai huono näkö tai olivatko he kenties vain huolimattomia? Vai tutkitaanko, voisiko portaat korjata turvallisemmiksi?
–Fyysiseen terveyteen liittyvissä kysymyksissä lähdemme luonnostaan etsimään ratkaisuja ympäristöstä, mutta psyykkisten ongelmien kohdalla osoitamme yksilöä.
Hän painottaa, että yhteiskunnan rakenteet ovat ihmisten tekemiä ja siksi niihin voi vaikuttaa.
– Jokaisella on vastuu, mutta sitä ei voi sysätä vain yksilöille. Jos haluamme kestävää työelämää ja vähemmän uupumusta, katse on suunnattava yksilöstä rakenteisiin ja aloitettava niiden korjaaminen
Emilia Kujala puhui Raikkaita suuntia -seminaarissa 2025 otsikolla Miten luodaan mielenterveydenkannalta kestävä hyvinvointiyhteiskunta?
