Kuvat: Merja Ojala
Mikä on yhdyspinta? Se on toimintaa, jonka sote-uudistus teki näkyväksi, sanoo Vaasan yliopiston sosiaali- ja terveyshallintotieteen professori ja kirjan toimittaja Harri Jalonen. Rajapinnoistakin puhutaan paljon, mutta raja korostaa eroa, yhdyspinta yhteistyötä. Se on hyviä käytänteitä, tiedonkulkua ja johtamisen kohde. Ja sen olemassaolo korostuu, kun jokin ei toimi.
Kirja syntyi tarpeesta koota syvällistä ymmärrystä verkostossa työskentelystä, siinä tarvittavasta osaamisesta ja johtamisesta. Jalosen mukaan yhdyspinta tunnistetaan kunnissa vaihtelevasti.
– Se tunnistetaan siinä mielessä, että asiasta puhutaan niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla. On erilaisia yhdyspintoja tukevia foorumeita, mutta hankaluushan tulee siitä, että ollaan kahden toimijan välissä. Jos toiminta ei ole sellaista, että pystytään ratkaisemaan kansalaisten ongelmia, puhe ei ole muuttunut käytännöiksi.
Jalonen ohjaa mielellään puheen pois organisaatioiden rakenteista ja kehottaa analysoimaan niiden vuorovaikutusta.
– Meillä on eri puolilla Suomea samanlaisia rakenteita kunnissa ja hyvinvointialueilla. Toisissa yhdyspinta toimii, toisissa ei. Se johtuu siitä, miten ollaan tekemisissä. Toki on oltava realisti; rakenteet ovat tärkeitä, mutta kysymys on pitkälti tekemisen tavoista, Jalonen luonnehtii.
Kansalaisena kahden toimijan välissä
Kunnissa ja hyvinvointialueilla eletään yhä uudistuksen jälkeistä murrosta, jossa yhteistyön tapoja vasta kehitetään. Tutkijat selvittävät kirjassa muutoksen kulkua eri palveluissa. Yhtä reseptiä rypyttömään yhdyspintaan ei anneta vaan analysoidaan kehitettäviä tekijöitä.
Tavoitteena on systeeminen lähestymistapa. Sen voisi yksinkertaistaa kansalaislähtöisyydeksi, analyysiksi siitä, miten ihminen ja palvelu saadaan kohtaamaan tarpeeseen vastaavalla tavalla.
Kun yhdyspinta ja siten palvelukin toimivat huonosti, taustalta löytyvät usein epäselvät vastuut, yhteisten tavoitteiden puuttuminen ja pitkä aika palvelun aloittamisen ja sen näkyvien tulosten välillä. Tällaisia ovat monet ennaltaehkäisevät palvelut ja ikääntyvien hyvinvointia tukeva työ. Jalonen huomauttaa, että valtiovarainministeriön tiukka ohjaus ei helpota työtä, sillä kun alijäämät on katettava nopeasti, leikataan helposti niistä palveluista, joiden hyödyt näkyvät kaukana.
Yksi uudistuksessa vähälle huomiolle jäänyt ryhmä ovatkin kotona asuvat ikääntyvät, joiden palveluiden kehittämistä hyvinvointialueiden säästöt ovat haitanneet. Kirjassa iäkkäiden liikkumisen edistäminen nousee esimerkiksi yhdyspintatyöstä, jolle olisi määriteltävä selkeästi vastuutahot, pysyvät rakenteet ja resurssit.
– Jos palvelun pitäisi ehkäistä negatiivista asiaa tai vahvistaa positiivista, tulokset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. Tekemisestä tulee myös helposti monimutkaista ja hajanaista, jos hyödyn kuittaakin jokin muu taho.
Liikuntaneuvonta ylipäätään on kirjan mukaan heikosti toimivaa, koska sen tavoitteita ei aseteta yhdessä kuntien ja hyvinvointialueen kesken. Neuvonnan kehittämiseksi olisikin tärkeää ymmärtää nykyistä paremmin asioiden kytkeytymistä ja kuntien roolia liikuntapalveluissa.
– Liikuntaneuvonta on kuntien tehtävä, ja hyvin toteutettuna se näkyy hyvinvointialueiden kysynnässä. Siksi yhteinen tavoitteenasettelu on tärkeää, Jalonen toteaa.
Sama hajanaisuuden ongelma näkyy mielenterveystyössä. Hoito toteutetaan hyvinvointialueilla, mutta mielen tasapainoon vaikuttaa asumisympäristöstä ja harrastuksista lähtien moninainen kirjo palveluita. Hoitoon pääsy taas näkyy työllisyydessä ja siten kuntien budjetissa.
– Jos palvelun pitäisi ehkäistä negatiivista asiaa tai vahvistaa positiivista, tulokset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua. Tekemisestä tulee myös helposti monimutkaista ja hajanaista, jos hyödyn kuittaakin jokin muu taho. Siksi puhumme kirjassa systeemisestä lähestymistavasta. Suppeasti lähestyessä ei nähdä kokonaisuutta ja ratkaisut ovat puutteellisia, Jalonen painottaa.
Oppilashuollon opit
Kun katsotaan, mitä hyvin toteutuneessa oppilashuollossa on yhdyspinnoista opittu, kirjassa summataan, että työ perustuu monialaiseen yhteistyöhön, johon liittyy väistämättä jännitteitä. Siksi pelkät suunnitelmat ja velvoitteet eivät riitä sujuvaan yhteistyöhön, vaan tarvitaan aidosti monialaista suunnittelua, yhteiset tavoitteet ja arvopohja sekä selkeää ohjeistusta.
Jalonen toteaa, että yhdyspinta edellyttää aina moniammatillista työtä. Siihen tullaan eri taustoilla ja ammattietiikalla ja siksi arjen yhteistyö voi olla jännitteistä.
– Mutta onko jännite aina paha asia, vai voisiko se toimia pontimena? Jos jännitteen syyt pystytään tekemään näkyviksi, ymmärretään, miksi osapuoli toimii tavallaan ja löydetään ratkaisuja, tasapuolisuutta. Näkyväksi tekeminen voi olla iso osa kohtaamista.
Helppoa oppilashuollon hyvän tilanteen saavuttaminen ei ole ollut. Aiemmin järjestämistavat vaihtelivat ja aiheuttivat eroja palvelun laadussa ja saatavuudessa. Yhteistyön rakentaminen vei aikaa, mutta sen myötä kokonaisuus tarkentui. Kirjassa painotetaan, että valtioneuvoston linjaus vastuun säilymisestä hyvinvointialueilla toi ennustettavuutta ja rauhaa kehittämiselle.
Onko hyvässä yhdyspintatyössä lopulta yksinkertaisesti kysymys luottamuksesta?
– Luottamus on hieman taianomainen käsite. Kaikki tietävät sen tärkeyden, mutta mistä se syntyy, on hankalampi kysymys. Luottamus edistää kanssakäymistä ja tiedonjakoa, mutta luottamus kasvaa kanssakäymisestä. Kumpi siis tulee ensin? Jalonen pohtii.
Yhteistyöhön tarvitaan jatkuvuutta
Kirjan johtopäätöksissä todetaan, että suunta on oikea, mutta matka on kesken. Tutkijat listaavat keskeiset pullonkaulat, jotka hankaavat kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä. Niihin kuuluvat vastuun hajautumisen ja ammatillisten erojen ohella tietoperustan sirpaleisuus, yhteistyön henkilösidonnaisuus ja rinnakkaiset yhteistyörakenteet.
– Yhdyspinnat on otettava riittävän vakavasti ja nähtävä kansalaisten palvelutarpeet. Se vaatii johtamiselta paljon. Työtä tehdään yhteisten tavoitteiden kautta, eikä samanlaista määräysvaltaa kuin organisaatioiden sisällä ole. Yhdyspinta ei voi kuitenkaan perustua vain henkilösuhteisiin vaan sillä täytyy olla organisatorista jatkuvuutta, Jalonen painottaa.
Tutkijoiden työ on tehty ja kirja on kaikkien julkisen sektorin kehittäjien käytettävissä. Harri Jalosen mukaan kirjan tieto sopii niin kasvukeskuksiin kuin syrjään, sinnekin missä sote-uudistus näyttäytyy palveluiden heikkenemisenä ja kaikkoamisena eikä niinkään kehittämisen areenana.
– Jos positiivisesti ajatellaan, kirja on hyödyllisimmillään juuri näissä kunnissa. On kyse tietoisesta yhteistyöstä, johon tarvitaan tavoitteet näkeviä ihmisiä, ei massiivisia rakenteita. Ja hyvinvointialueen näkökulmastakin on etu, että palvelut toimivat myös syrjässä, ei vain ydinalueilla, muistuttaa Harri Jalonen.∙
