| Taataanko rakennemyllerryksessä pelastuspalvelujen tosiasiallinen saatavuus ja laatu? Varmistetaanko riittävät resurssit, joilla yllättävät ja vakavat kriisitilanteet pystytään hoitamaan? Tunnistetaanko uudenlaiset turvallisuusuhat, joihin on syytä varautua? Muun muassa nämä ovat tuhannen taalan kysymyksiä.
Valtiotieteiden maisteri Roosa Paakkola vetää Turun ammattikorkeakoulussa turvallisuusjohtamisen tutkimusryhmää. Parhaillaan hän toimii projektipäällikkönä tutkimushankkeessa, joka selvittää pelastustoimen kriittisiä menestystekijöitä. Tarkoitus on löytää konkreettisia ratkaisumalleja, jotta asiat sujuisivat mallikkaasti myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Aiemmin Paakkola on katsonut alaa hiukan eri vinkkelistä, sillä hänen koulutustaustansa liittyy kansainväliseen poliisiyhteistyöhön. Kokonaisturvallisuuteen vaikuttavat osaltaan muun muassa tulli ja rajavartiolaitos. Turun AMKin hankkeessa keskiössä ovat pelastustoimi ja ensihoito. Samalla tarkastellaan kolmannen sektorin ja jopa yksityisten yritysten roolia. Jääkö pieni jalkoihin? Turvallisuusalan uudistuksissa on jo pari vuosikymmentä keskitytty yhä suurempiin yksiköihin. Suuntausta on perusteltu tehokkuuden lisäämisellä ja säästöillä. Trendi jatkuu, kun pelastuspalvelujen järjestäminen on siirtymässä maakunnille vuoden 2019 alussa. Niin ikään päätöksenteko siirtyy yhä etäämmäs kuntalaisesta. Nykyään alueellinen palvelutasopäätös tehdään pelastuslaitoksen ja kunnan yhteistyönä. Jatkossa yhteistyöalueen maakunnat tekevät alueensa järjestämisvastuussa olevan maakunnan kanssa yhteistyösopimuksen nelivuotiskaudeksi kerrallaan. Suomen kunnalliset pelastuslaitokset, sopimuspalokunnat ja näihin liittyvät ensihoitopalvelut ovat historiansa suurimman murroksen edessä. Hallituksen 600-sivuisessa sote-esityksessä pelastustointa käsitellään varsin niukasti. Sopimuspalokunnat kattavat yli 80 prosenttia maasta, mutta niitä ei mainita ollenkaan. Ei siis ihme, jos pelastusalan pitkän linjan tuntijaa ja tutkijaa Hannu Rantasta aavistuksen huolestuttaa. – Sote-hankkeessa on kyse isoista rahoista, sosiaali- ja terveystoimi on kooltaan mammutti. Pienenä osa-alueena pelastuspuoli uhkaa jäädä marginaaliin, sen ajatellaan menevän jotenkin siinä sivussa. Periaatteessa monet asiat liittyvät kuitenkin pelastustoimeen, tietää Rantanen, jonka oma tutkimusalue on liittynyt informaatiotekniikkaan ja yhteiskunnan suuronnettomuuksiin varautumiseen. Kuopion Pelastusopistossa kymmenkunta vuotta tutkimusjohtajana |
Uudenlaisia onnettomuuksia
Tutkimusryhmä tunnistaa riskin, että suuressa ponnistuksessa pelastustoimen keskittäminen maakuntiin saatetaan nähdä lähinnä hallinnollisena sivu-
juonteena.
Erityisasiantuntija Hannu Rantanen uskoo, että tulipalot ja muut perusasiat kyllä hoituvat vastakin, mutta kun paljon muuttuu ja paljon tulee uutta, riittääkö silloin oikeasti resursseja myös reuna-alueille, ja tunnetaanko tarpeeksi esimerkiksi uudenlaisia uhkakuvia.
Vara on viisautta: uhkiin täytyisi varautua ennalta sen sijaan, että reagoidaan vasta, kun ollaan lähestulkoon ylipääsemättömissä ongelmissa.
– Pelastustoimen pitäisi pysyä ajan hermolla, koko ajan kehittyä ja kehittää osaamistaan, Rantanen tähdentää.
Tutkimuksen alkuhaastatteluissa on noussut esiin muuan tekijä, josta kaikki asiantuntijat ovat olleet jokseenkin yksimielisiä. Polarisaatio ja eriarvoistuminen on jotenkin otettava huomioon.
– Tulevaisuutta ajatellen syrjäytymisen lisääntyminen on selvä uhkakuva. Välttämättä vielä ei täysin pystytä edes ennakoimaan, mitä se mahdollisesti tulee aiheuttamaan, Roosa Paakkola sanoo.
Hannu Rantanen ottaa toiseksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen.
– Jo nyt on koettu kovia talvimyrskyjä, ja on aika selvää, että erilaisia onnettomuustyyppejä ilmaantuu. Todennäköisesti pidemmällä aikavälillä Suomessa joudutaan ponnistelemaan aivan uudenlaisten, useammin esiintyvien ja dramaattisempien asioiden parissa kuin tähän asti. Silloin ei riitä, että palokunta tulee paikalle. Kriisitilanteissa koko yhteiskunta pitää mobilisoida.
Pelastustoimen tehtävä on koordinoida, että kaikki osaavat voimat saadaan liikkeelle.
Roosa Paakkola viittaa kansainväliseen keskustelunaiheeseen, yhteiskunnallisen resilienssin kasvattamiseen. Se tarkoittaa kykyä selviytyä ennakoimattomista häiriöistä ja uhkista.
– Tutkimuksemme fokus on puhtaasti kansallinen, mutta globaalit uhat ja trendit on huomioitava.
Yksi iso asia on digitalisaatio tietojärjestelmineen. Se vaatii resursseja ja pitkäjänteistä kehittämistyötä. Miten kaikki toteutetaan niin, etteivät kansalaiset joudu kärsimään?
Kuntalaisten ääni kuuluviin
Monissa pelastusalan tutkimuksissa asioita on katsottu organisaatioiden ja viranomaisten kannalta, kansalaisnäkökulma on jäänyt vähemmälle.
– Kuntalaisia on pidetty kuin passiivisina kulkijoina. Miten palvelut heille näkyvät, ja näkyvätkö ne joka paikassa samalla tavalla, se on kuitenkin aika oleellista, Hannu Rantanen sanoo.
Turun tutkijaryhmä haluaa kuulla myös asukkaiden ajatuksia, koska sitä kautta tulevat kriteerit ja vaatimukset.
– On haastavaa selvittää, mitä kuntalaiset oikeasti miettivät, ja miten kaikkien näkemykset saadaan mukaan, Rantanen myöntää.
Nämä metodologiset kysymykset ovat vielä mietinnässä. Yksi mahdollisuus on hyödyntää kansalaisraateja tai kuntalaisfoorumeita. Sen sijaan suora kysely netissä voi antaa vääristyneen kuvan, koska esimerkiksi syrjäytyneet tuskin lähtevät aktiivisesti kertomaan mielipiteitään.
Päivänselvää lienee, etteivät ensihoitotilanteet syrjäseuduilla ole samanlaisia kuin isoissa kaupungeissa.
– Emme yritäkään miettiä, miten ne saisi yhteismitallisiksi. Sen sijaan haluamme tietää, millaiset asiat eri puolilla Suomea nousevat esiin. Yritämme löytää ratkaisumalleja, emme tasapäistää palveluita.
Kansalaisnäkökulmaa on tarkoitus hakea käyttämällä ahkerasti niin facebookia kuin twitteriä.
– Siinä vaiheessa, kun meillä on jo joitakin tutkimustuloksia, kampanjoimme ja kerromme niistä somessa. Sosiaalisessa mediassa voi myös kerätä tietoa, Paakkola sanoo.
Tutkimuksen aikana Suomessa ehdittäneen kokea myrskyjä, joista kansalaiset luultavasti tviittaavat. Twitter voi olla tutkijoille hyödyllinen tietokanava.
– Kenties käymme jollakin metodilla tietomassaa läpi, seuraamme ja seulomme, millaiset tutkimuksen kannalta relevantit asiat, kysymykset tai teemat siellä nousevat pinnalle, Rantanen miettii.
Paakkolan mielestä Turun AMKissa kehitettyä suomenkielistä sovellusta voi niin ikään käyttää hyväksi.
– Sentimenttianalyysillä pystymme määrittelemään, onko somekeskustelu jostakin aiheesta positiivista, negatiivista vai neutraalia.
Alku aina hankalaa?
Kymmenkunta vuotta sitten Suomessa siirryttiin alueelliseen pelastusjärjestelmään. Sen jälkeen nämä kysymykset eivät enää kuuluneet kunnassa kenellekään. Hannu Rantanen viittaa Nokian vesikriisiin, jonka onnettomuustutkijalautakuntaan hän itse kuului.
– Yhtäkkiä kunnan viranhaltijat joutuivat kriisitilanteeseen, jossa olisi pitänyt olla varautumisen osaamista, eikä sitä ollut. Melko pitkään siinä palloteltiin, ja kesti aikansa ennen kuin pelastuslaitos tuli avuksi. Uudistuksia tehtäessä on monia asioita, joita ei välttämättä huomata ja joihin ei ymmärretä satsata.
Tutkijat vasta etsivät pelastuspalvelujen kriittisiä kohtia, mutta jotakin Hannu Rantanen uskaltaa jo ennustaa.
– Kun aluepelastuslaitoksista ja kunnasta siirrytään maakuntiin, edessä on valtavasti ohjelmointityötä. Veikkaan, että näemme aika lailla samantyyppisiä ongelmia, joita ilmeni kun asiointi siirrettiin kunnasta Kelaan. Muutoksen kuviteltiin hoituvan pienillä resursseilla, mutta ei se niin mennyt. Vuosien varrella erinäisiä uudistuksia on perusteltu tuottavuuden paranemisella. Alussa se kuitenkin yleensä romahtaa, ja sen yli täytyy päästä. Ei pidä odottaa liikaa tai kuvitella, kuinka kaikki heti menee huomattavasti paremmin kuin ennen.
Kommentit