
Medialle
KAKS välittää medialle ajankohtaisimmat tiedotteet, tutkimukset ja puheenvuorot kunnista. Olemme läsnä siellä, missä kuntien, alueiden ja julkisen sektorin tulevaisuudesta keskustellaan. Tältä sivulta löydät lisätietoa asiantuntijoiden tavoittamisesta, gallupeista ja mediatiedotteistamme.
Kuinka voimme olla avuksi?
Kunnallisalan kehittämissäätiön viestinnän tavoitteena on tarjota kuntakentän ja päätöksenteon kannalta merkityksellistä tutkittua tietoa, näkökulmia ja keskustelunavauksia.
Löydä sopiva asiantuntija
Etsitkö haastateltavaa, joka tuo juttuusi tutkittua tietoa, laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa tai kuntakentän ymmärrystä? Voit etsiä sopivaa asiantuntijan KAKSin tutkimus- ja asiantuntijaverkostosta selaamalla myönnettyjä apurahoja ja rahoittamiamme hankkeita. Voit olla yhteydessä myös Jenni Airaksiseen tai Sami Borgiin, niin autamme sinua eteenpäin ja yhdistämme oikean henkilön oikeaan aiheeseen.
Gallupaineistot ja ajankohtaiset uutiset
Kunnallisalan kehittämissäätiö on monitoroinut 1990-luvulta alkaen suomalaisten mielipiteitä politiikasta ja kunta-asioista. Toiminnan ytimessä ovat kuntailmapuntarit, joilla on seurattu kolmesta neljään kertaa vuodessa kansalaisten suhtautumista ajankohtaisiin asioihin kyselyaineistoin. KAKS jakaa kunkin kyselyn tulokset useisiin tiedotteisiin, joihin liittyy yleensä erillinen tutkimusosio tulosten laajempaa esittelyä varten. Kaikki jo julkaistut gallupaineistot löydät omalta gallup-sivultamme ja niitä koskevat uutiset löytyvät Ajankohtaista-sivultamme.
Mediatiedotteet
KAKS välittää medialle ajankohtaisimmat tiedotteet, tutkimukset ja puheenvuorot kunnista. Voit tilata mediatiedotteemme epressi.com-sivuston kautta.


