Alustatalouden mekanismein toimiva kotiseutulahjoitusjärjestelmä on tuonut Japanissa taloudellisia resursseja ja innovaatioita alueiden kehittämiseen.
Alustatalous on hivuttautunut osaksi arkeamme monelta suunnalta. Tilaamme erilaisten alustapalvelujen kautta niin majoitukset, kuljetukset kuin noutoruuat. Vapaa-aikaamme vietämme pitkälti sosiaalisessa mediassa tai sisältöpalvelujen äärellä. Hakukoneista on tullut ajattelumme väline ja muistimme jatke.
– Markkina-arvolla mitattuna maailman suurimpien yritysten listan kärkisijoista kamppailevat alustatalousyritykset, eivät suinkaan perinteiset teollisuusyritykset, toteaa Toni Ryynänen, vanhempi tutkija Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.
Alustatalous muuttaa liiketoimintaa ja sen myötä myös maailmaa, siitä ei ole epäilystä.
Julkisella sektorilla digitaaliset alustaratkaisut ovat sen sijaan vielä harvinaisia, ainakin jos huomioon ei oteta analogisten palveluiden tukemista digitaalisilla alustoilla, kuten vaikkapa verottajan palveluita netissä.
Voisiko modernin alustatalouden mahdollisuuksista löytyä ratkaisuja myös autioituvien kylien ja syrjäseutujen ahdinkoon?
Tähän kysymykseen pureudutaan Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusraportissa ”Digitaalisten alustaekosysteemien toimintaperiaatteet ja kuntien elinvoima – tapaustutkimus Japanista”, jonka takana ovat Toni Ryynäsen lisäksi tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläinen ja tutkija Ryo Umeda.
Tutkimuksen ytimessä on japanilainen, jo vuonna 2008 käynnistetty kotiseutulahjoitusjärjestelmä (furusato noozei), jossa ihmiset voivat digitaalisten alustojen kautta tehdä rahalahjoituksia asuinkuntansa ulkopuoliselle kunnalle tai maakunnalle.
Vaikuttavia summia
Japanin kotiseutulahjoituskokeilu toimii niin, että lahjoittajat voivat valita paitsi lahjoituksensa kohdekunnan, myös sen, mihin käyttökohteeseen he haluavat kunnissa lahjoitusvaransa suunnata.
Siten he voivat vaikuttaa suoraan valitsemiensa kuntien kehittämiseen. Lahjoitusvaroilla on muun muassa kunnostettu historiallista linnaa, kehitetty päivähoitopalveluja, tarjottu äitiyspakkauksia, pidetty yllä maan pohjoisinta juna-asemaa, ylläpidetty kirsikkapuita ja autettu maanjäristyksen uhreja.
Pienen omavastuun ylittävältä osin lahjoitussumman voi vähentää tuloverotuksessa, joten myös valtio osallistuu järjestelmän toimintaan.
Lahjoittajat saavat halutessaan valita vastalahjoja, jotka ovat paikallisesti tuotettuja tuotteita, yleensä lahjaesineitä, elintarvikkeita tai palveluja. Näin myös paikalliset yritykset hyötyvät järjestelmästä paitsi taloudellisesti, myös saamalla näkyvyyttä.
Mistään nappikaupasta ei ole kyse.
Vain viisi Japanin 1 741:stä kunnasta ei ole järjestelmässä mukana. Lahjoituksia tehtiin vuonna 2018 noin neljän miljardin euron arvosta. Tilastojen mukaan yksittäisiä lahjoittajia oli vuonna 2018 noin neljä miljoonaa eli noin 6,8 prosenttia veronmaksajista, ja he lahjoittivat keskimäärin 168 euroa.
– Todellisuudessa järjestelmään osallistuvien kansalaisten määrä on suurempi. Sen voi arvioida olevan jopa kuusi miljoonaa, eli noin 10 prosenttia veronmaksajista. Kaikki eivät todennäköisesti viitsi hakea verovähennystä, mikä näkyy virallisissa tilastoissa, Toni Ryynänen kertoo.
Lahjoitukset ovat osoittautuneet osalle kunnista merkittäväksi piristysruiskeeksi kuntatalouteen, etenkin pienempien kuntien kohdalla. Esimerkiksi vuonna 2017 Kamishihoron kunnan kunnallisverot olivat 6,2 miljoonaa euroa ja kotiseutulahjoitusten tulot 14 miljoonaa euroa.
Poliittinen lähtökohta
Järjestelmän kehitys asettuu osaksi laajempaa yhteiskunnallisten uudistusten kokonaisuutta, jonka poliittisena voimana on toiminut Japanin Liberaalidemokraattinen puolue (LDP) ja sen keulahahmo Shinzo Abe.
2000-luvun alkupuolella Japanissa puhuttivat pitkälti samat teemat kuin Suomessa: huolena oli alueellinen eriytyminen ja pienten kuntien elinvoiman hiipuminen.
– Kokeilun taustalla on lähtökohtaisesti poliittinen tahtotila. Japanissa haluttiin kokeilla jotain uutta alueiden kehittämiseksi, ja Shinzo Abe valtaan noustuaan päätti toteuttaa kokeilun. Tulkintamme mukaan he eivät vielä silloin juurikaan tienneet, mihin suuntaan kokeilu lähtisi kehittymään, Torsti Hyyryläinen kertoo.
Aluksi toiminta lähtikin liikkeelle hiljakseen. Vasta vuonna 2012, kun mukaan tulivat alustayritykset, kotiseutulahjoitusjärjestelmässä siirryttiin uuteen, vauhdikkaampaan vaiheeseen. Lahjoitusten kanavoimista varten perustetut verkkosivut saavuttivat laajemmin kansalaiset ja lahjoittaminen helpottui.
Tällä hetkellä mukana on kolmisenkymmentä erilaista ja eri kokoista alustayritystä.
Hyyryläisen mukaan Japanin kotiseutulahjoitusjärjestelmän erilaisia toimijoita yhdistävä alustaekosysteemi vaikuttaa syntyneen osin sattumanvaraisesti ja osin markkinamekanismin jouduttamana, ei yksin valtion tai muiden julkishallinnon ohjausmekanismien päätöksillä.
Kunnat avainasemassa
Kunnat ovat monella tavalla tärkeitä kotiseutulahjoituskokeilun kannalta, sillä lahjoitukset osoitetaan niille, ja ne voivat päättää itsenäisesti, millaisiin hankkeisiin ne lahjoitusvaroja keräävät ja millaisia vastalahjoja ne tarjoavat.
Kunnat ovat siis Japanin kotiseutulahjoitusjärjestelmän paikallisia ”käyttöliittymiä”.
– Kunnilla on Japanissa laaja itsemääräämisoikeus koskien lahjoituskohteita, joskin päätökset lahjoituskohteista ja vastalahjojen tarjoajista tehdään hyvin erilaisin menettelyin eri kunnissa, Toni Ryynänen kertoo.
– Ideaan kuuluu se, että valtion ohjaus on mahdollisimman vähäistä. Ei mennä yksityiskohtiin säätelemään, mitä ja miten kuntien pitäisi tehdä. Pointtina on toimia innovatiivisesti ja katsoa, mitä syntyy, jatkaa Torsti Hyyryläinen.
Debattiakin järjestelmän ympärillä on riittänyt. Kriittiseen keskusteluun on Hyyryläisen mukaan Japanissa noussut esimerkiksi se, voivatko kunnat käyttää lahjoituksia toimintoihin, jotka kuuluvat lain mukaan kuntien järjestettäviksi.
– Rajanveto tässä kysymyksessä on vaikeaa, mutta Japanissa kunnat käyttävät lahjoitusvaroja pääasiassa tarjotakseen erityispalveluita, esimerkiksi lisätäkseen päivähoitopalveluihin jotain ekstraa, mikä puolestaan lisää kunnan vetovoimaa.
Myös verovähennysten periaatteisiin suhtaudutaan varauksin, ja keskustelua on herättänyt sekin, onko vastalahjoja tarjoavien paikallisten yritysten valinta riittävän läpinäkyvää, tai miten käy kuntien itsemääräämisoikeudelle, jos kuntien ulkopuolella asuvat kansalaiset voivat vaikuttaa kuntien kehittämiseen.
Torsti Hyyryläinen näkee järjestelmän hyödyt kuitenkin suurempina kuin mahdolliset ongelmakohdat.
– Erityisen hieno piirre kotiseutulahjoituskokeilussa on se, että kunnat joutuvat ajattelemaan innovatiivisesti ja miettimään tarkemmin strategiaansa esimerkiksi sen suhteen, millaisia yrityksiä ne haluavat nostaa esiin ja mitä paikallinen erityisyys voisi olla.
Toimisiko Suomessakin?
Kotiseutulahjoitusjärjestelmän kopioiminen Suomen kunta- ja aluekehittämisen kenttään ei tutkimusraportin tekijöiden mukaan ole järkevää eikä mahdollista.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan kuitenkin arvioida, millä ehdoin kotiseutulahjoitusjärjestelmän kaltaisen alustaekosysteemin toimintaperiaatteita voisi soveltaa Suomessa. Ja siihen tutkimusraportin tekijät kannustavat voimakkaasti.
– Alustanäkökulma voisi tuoda uutta ajattelua siihen, miten alustatalouden kehittäminen ja kuntien uudenlainen elinkeinopoliittinen rooli nähdään systeemitasolla, Torsti Hyyryläinen sanoo.
Hän peräänkuuluttaa valtiovallan ja julkisen sektorin vastuuta uudenlaisten ratkaisujen löytämiseksi digitaalisen vyöryn edessä.
– Kuntia ei pitäisi jättää yksin pohtimaan ratkaisuja alustatalouden tuomiin muutoksiin. Kuntia olisi tuettava kansallisin ratkaisuin sekä pohdittava yhdessä, mitä uusia toimintamalleja voitaisiin ottaa käyttöön, jotta kunnat voisivat hyödyntää digitalisaatiota mahdollisimman rakentavalla tavalla, hän toteaa.
5 alustaekosysteemin toimintaperiaatetta
1) yhteisesti jaettu päämäärä
2) järjestelmän osallistavuus ja ennakoiva toiminta
3) digitaalisuus yhteistoimintaa välittävänä rakenteena
4) suostutteleva ohjausvalta
5) toimijoiden vastavuoroisuutta korostava motiivirakenne.
Tutkimus toteutettiin KAKSin rahoittamassa Digitaalisen alustatalouden toimintaperiaatteet ja kuntien elinvoimapolitiikka (DATE) -hankkeessa.
Juttu julkaistaan 1/2021 Polemiikissa 25.2.2021.
Kommentit