Nyt puhutaan siis ilmastonmuutoksesta – aiheesta, jossa rintamalinjat alkavat olla jo Suomessakin vahvasti näkyvissä. Vaikka puheita ilmastonmuutoksen vaikutuksista pitäisi ”huuhaana”, vanha maailma ei kuitenkaan uuden tiedon valossa palaa enää ennalleen. Juha Kuisma haluaa teoksellaan herättää myös kuntavaikuttajat toimintaan ilmastonmuutoksen torjunnan puolesta.
Juha Kuisma kiteyttää kirjassaan, että edessä on ekologisia katastrofeja, pakolaisaaltoja, rajat kiinni -tilanteita, selkkauksia sekä taistelua luonnonvaroista.
Kaikkea sitä, mistä katastrofielokuvat rakentuvat.
Viimeaikainen keskustelu ilmastonmuutoksesta ei näytä vakuuttaneen Kuismaa siitä, että keskustelun mittasuhteet olisivat kaikilla osapuolilla kohdallaan.
– Ilmastonmuutosta ei torjuta sillä, että lihansyönnistä luovutaan, autot vaihdetaan sähköautoihin ja metsistä tehdään hiilinieluja, Kuisma luettelee.
Hänen mukaansa valtiollisella tasolla tarvitaan järjestelmävertailuja: esimerkiksi sähköautojärjestelmän vertaamista biokaasuautojärjestelmään.
Kuluttajan hiilijalanjälkien vertailussa Juha Kuisman mukaan unohtuu, että betonin, asfaltin ja katuvalojen kaupunkirakenteella on oma hiilijalanjälkensä. Aivan samoin myös yhteiskunnallisilla palveluilla on hiilijalanjälkensä. Kuisma muistuttaa, että kumpaakaan ei kuitenkaan lasketa kuluttajan hiilijalanjälkeen.
Juha Kuisma korostaa, että jopa hiilineutraalina pidetyn digitalisaation maailmanlaajuinen hiilijalanjälki on kaksi kertaa suurempi kuin globaalin lentoliikenteen hiilijalanjälki yhteensä.
Kuisman mukaan merkittävä ongelma on, että kaupunkirakenne ei ole resilientti. Se ei siis sido hiiltä eikä itse tuota uusiutuvaa energiaa. Vastaavasti kaupungistuvassa yhteiskunnassa aluepoliittiseksi ongelmaksi koettu maaseutu on ilmastokriisin toteutuessa vetovoimainen asuinpaikka ja kaiken lisäksi uusien ratkaisujen tuottaja.
Juha Kuisma näkee kunnilla merkittävän roolin ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kunnissa kuitenkin tarvitaan uutta ajattelua muun muassa kaavoitukseen.
– Kunnilla on oltava operatiivinen vapaus toteuttaa kunkin kunnan olosuhteisiin sopivaa ilmasto- ja resilienssipolitiikkaa. Rakenne on sitä kestävämpi, mitä enemmän asutus on osa uusiutuvia energiajärjestelmiä, Kuisma toteaa.
Keskeinen ongelma on tässä: kaikesta maailman käyttämästä energiasta yli 80 prosenttia on fossiilista.
– Vaikka kymmenen fiksuinta valtiota – Suomi mukaan lukien – tekee kaiken tarpeellisen ilmastomuutoksen torjumiseksi, tulee ilmastonmuutos etenemään yli tavoitteeksi asetetun 1,5 asteen tason. Ratkaiseva muutos pitäisi tehdä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se ei tule nykytietoisuudella onnistumaan, Kuisma tiivistää kirjassaan.
Siksi ilmastonmuutoksen toteutuessa Suomessa tarvitaan ennalta rakennettua kriisinkestokykyä.
– Perinteinen varautumistoiminta ei riitä. Kunnat tarvitsevat ilmastopolitiikan oheen paikallisen joustokyvyn rakenteita, kriisinkestävyyttä ja uusiutuvilla luonnonvaroilla elämistä, Juha Kuisma toteaa.
Mitä tämä sitten tarkoittaa?
Kuntien on Juha Kuisman mukaan hyvä varautua seuraaviin tulevaisuuden vaihtoehtoihin: vallitsevaan vapaaseen maailmankauppaan, supistuvaan talouteen ilmastonmuutoksen oloissa, pelkästään kansalliseen tuotantoon perustuvaan talouteen – ja vuosia kestävään pakotettuun rajat kiinni -tilanteeseen.
Kun peräti 80 prosenttia kaikesta maailman käyttämästä energiasta on fossiilista ja maailmantalouden koko infrastruktuuri investointeina sidottu tätä järjestystä palvelemaan, Kuisman mukaan on realismia arvioida, että ilmasto tulee lämpenemään enemmän kuin 1,5 astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
Hänen mukaansa tällä hetkellä vallitsevilla sopimuksilla ja sitoumuksilla päädyttäisiin yli kolmen asteen globaaliin keskilämpötilan nousuun.
– Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi kuuden asteen lämpenemistä. Ilmasto ei olisikaan nykyistä Pohjois-Saksaa vastaava, vaan jopa Pohjois-Italiaa muistuttava. Mikäli näin todella tapahtuu, Suomen ekosysteemi muuttuu tavalla, jota on vaikea ennakoida, Kuisma kirjoittaa.
Juha Kuisman mukaan kolmas vaikuttava megarealiteetti on maailman öljyvarojen hupeneminen. Öljyhuippu on jo ohitettu, ja lähestymme öljyntuotantokäyrän jyrkästi alenevaa faasia.
– Tästä näkymästä huolimatta Suomen on tehtävä viisaasti kaikki se, jolla Suomi omalta osaltaan pääsee hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Tämä on aivan mahdollista, jos etenemme yhteiskuntana oikeita valintapolkuja ja investoimme oikeisiin rakenteisiin.
Juha Kuisman mukaan tarvitsemme kunnissakin kolmea politiikkaa:
1. Jo käynnistetty ja yhteiskunnallisella tasolla sovittu ilmaston muutosta torjuva ilmastopolitiikka jatkuu, ja sitä jatketaan uusin muodoin esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja teknologiapolitiikassa. Tämä johtaa kiertotalouden kautta bioteknologiaan ja nykyistä laajemmin ymmärrettyyn biotalouteen.
2. Sen rinnalle nostetaan resilienssipolitiikka, joka ottaa huomioon, että vaikka teemme parhaamme, ilmastonmuutos toteutuu. Toteutuviin riskeihin varaudutaan. Resilienssi tarkoittaa kriisinkestävyyttä, kestokykyä, joustokykyä, palautumiskykyä, uusiutumis- kykyä. Se tarkoittaa, että iskun kohdatessaan järjestelmä pystyy nopeasti palautumaan uuteen tasapainotilaan. Energiasyistä resilienssipolitiikkaa toteutetaan nimenomaan paikallistasolla ja otaksua voi, että kunnat tulevat olemaan siinä keskeisiä operatiivisia tekijöitä, kuten oli vuoden 1974 energiakriisinkin aikana.
3. Samaan aikaan näiden kahden politiikkalinjan kanssa käynnistetään tietoinen siirtymävaiheen politiikka eli transitiopolitiikka. Fossiilisesta non-fossiiliseen sivilisaatioon siirtymistä voi verrata talon remontointiin. Remontoija asuu itse koko ajan talossa, jota uusii ja korjaa.
Juha Kuisman mukaan tosiasiassa olemme jo transitiossa, mutta sitä ei vielä vain tunnisteta.
– Transitio tarkoittaa mentaalisella tasolla, että yhteiskunta siirtyy realismista toiseen. Tosiasiat ja reunaehdot vaihtuvat. Tämä myös tarkoittaa, että transition henkisiksi rakentajiksi tarvitaan käytännössä kaikki yhteiskunnalliset toimijat yliopistoja ja puolueita myöten. Asia on niin tärkeä, että se ei mitenkään voi olla esimerkiksi Sitran tai Suomen ilmastopaneelin yksinoikeus, Kuisma korostaa.
Juha Kuisma: Paikallinen ilmastopolitiikka, Polemia-sarja nro 114, Pole-Kuntatieto Oy, Keuruu 2019
Vihdoinkin fiksu kirjoitus, ongelma on että viranomaiset ja poliitikot eivät kerro samaa yhtenäistä sanomaa ja heillä ei todellakaan ole valmista tiekarttaa vaihtoehtoineen olemassa. Nuorille tulisi antaa vakuuttava kuva siitä miten tuleviin muutoksiin valmistaudutaan.
Valtion päämiehen rooli ja vastuu olisi tässä nyt johdattaa kansakunta valmiuteen.