Olen koko työurani tutkinut muutoksia tai muutospyrkimyksiä ja välillä ollut tavalla tai toisella viemässä eteenpäin uusia toimintatapoja. Olen nähnyt karusti sen, miten vaikeaa on muuttaa totuttua ja tehdä ratkaisuja yhteiskunnallisesti monimutkaisissa kysymyksissä. Usein kuulen muuttumattomuuden perusteeksi sen, ettei tarjolla ole yksiselitteistä tietoa muutosten seurauksista.
Yhteiskunnalliset ongelmat ovat monimutkaisia, mutta väitän, että niiden ratkaisemattomuus ei johdu tiedon puutteesta. Dataa ja tutkimusta on enemmän kuin koskaan, mutta yksiselitteisiä tulkintoja tiedosta vähemmän. Vetoamme usein epävarmuuteen, kun emme uskalla tehdä asioita toisin.
Ratkaisuja on, jos uskallamme muuttaa ajatteluamme. Tämän lehden artikkeleissa on monia viisauksia, joista olen koonnut tähän muutamia.
Ensinnäkin meidän on siirryttävä suoritteiden ostamisesta vaikuttavuuden hankintaan. Esimerkiksi SIB-hankkeet osoittavat, että kun toimintatavan logiikka muutetaan ja maksetaan viulut vasta, kun toiminnasta syntyy tuloksia – parempaa koulunkäyntiä, nopeampaa työllistymistä ja raskaiden palveluiden tarpeen vähenemistä – syntyy myös uudenlaista tekemistä, kekseliäisyyttä ja vastuullisuutta. Oivalluksena on se, että monimutkaisissa haasteissa esimerkiksi perheet eivät kaipaa irrallisia palveluja, vaan kokonaisvaltaista, joustavaa ja pitkäkestoista tukea, jota voidaan muokata tarpeen mukaan.
Toiseksi, ennakoivaan ja ehkäisevään työhön panostaminen on viisasta. Varhainen tuki säästää sekä rahaa että inhimillistä kärsimystä. Tätä toitottavat kaikki, mutta niukkuuden jakamisen ajassa on ymmärrettävästi helpompi leikata ennakoivasta ja ehkäisevästä puolesta. Viisasta se ei ole.
Kolmanneksi, yhteiskunnan kestävä tulevaisuus edellyttää enemmän pitkän aikavälin perspektiiviä ja vähemmän tempoilua ja pikavoittoja. Lyhyet hankkeet ja vaalikausiajattelu eivät riitä. Kun vaikuttavuutta seurataan 10-12 vuoden aikajänteellä, nähdään tuloksia, joita ei synny kahden vuoden projektirahoituksella.
Neljänneksi, hallinnollinen uudistaminen on aina vasta alku. Mikään ei muutu, jos tyydymme siihen, että rakenne ratkaisee. Ei ratkaise. Rakenne luo puitteet ihmisten väliselle toiminnalle, mutta vasta tekemisen muutos ratkaisee. Nyt tarvittaisiin ajattelua, jossa valtio, hyvinvointialueet ja kunnat yhdessä ratkaisisivat pulmia vaikuttavuusajatteluun nojaten ja tuloksia yhdessä hankkien.
Politiikkakysymykset, joiden kanssa yhteiskunnassamme painitaan, ovat niin tiukasti yhteen kietoutuneita ja kompleksisia, ettei niiden erillisillä ratkaisuyrityksillä saavuteta tuloksia. Silti tätä yritetään erilaisten lokeroituneiden hallinnollisten siilojen kautta ja erillislakeja säätäen. Parempi tapa olisi ilmiöihin liittyvän kompleksisuuden ymmärtäminen sekä pulmien luonteen huomioiva ja tietoon perustuva johtaminen.
Tutkittu tieto antaa vinkkejä suunnista. Tulevaisuus on silti sumea. Uudet tekemisen tavat syntyvät vasta, jos uskallamme epävarmuudesta huolimatta kulkea niitä kohti.
