uutiset / 05.02.2014

Vuoden 2014 Arjen Turvaajat Hollolasta, Kannonkoskelta ja Vantaalta

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö on valinnut vuoden 2014 Arjen turvaajiksi nuorisopalvelujen johtaja Eija Aholan Vantaalta, rehtori Ilkka Ruokosen Hollolasta ja kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Pekka Termosen Kannonkoskelta. Arjen turvaaja –palkinnot jaettiin 5.2.2013 KAKS:n seminaarissa Helsingissä. Palkitut saivat 2500 euron arvoiset stipendit ja kuvanveistäjä Martti Peltokankaan suunnittelemat Arjen turvaaja –veistokset

Kunnat ja järjestöt esittivät vuoden 2014 palkittavia henkilöistä, joilla oli vähintään kymmenen vuoden työkokemus kuntien järjestämisvastuulla olevista tehtävistä koulutus-, sivistys-, kulttuuri-, nuoriso- ja vapaa-ajan työssä sekä poikkeuksellinen sitoutuminen ja omistautuminen työlle. Palkitut ovat:

  1. Nuorisopalveluiden johtaja Eija Ahola (Vantaa) on polkaissut liikkeelle Vantaan työpajatoiminnan. ”Ankkapartio” – toiminta on jo 20 vuoden ajan auttanut nuoria viikonloppuisin eri puolilla Vantaalta. Hänen aloitteestaan Vantaan nuorisotyön esimiehet päivystävät viikonloppuisin nuorisotyön tukena ja viranomaisten yhteistyötahona kaikessa esimiestoimintaa edellyttävässä neuvonnassa, konsultoinnissa ja kriisitilanteissa paikan päällä. Hän johtaa esimerkillään. Hän on ollut keskeinen vaikuttaja nuorisotyön kehittäjänä myös valtakunnallisesti.
  2. Rehtori Ilkka Ruokonen (Hollola) on voimakkaasti kehittänyt oppimisen tuenryhmän toimintaa. Hän on luonut rehtorina, ja toimiessaan väliaikaisesti opetuspäällikkönä, täysin uudenlaisen lähestymistavan rehtoreiden toimenkuvaan ensimmäisenä Suomessa. Ruokonen on laatinut opetustoimen ja varhaiskasvatuksen toimintamallin, jossa rehtorit ja varhaiskasvatuksen palvelupäälliköt vastaavat palvelualueensa ja useamman yksikön palveluista kokonaisuudessaan osallistuen myös koko toimialan valmistelutehtäviin.
  3. Kirjasto ja kulttuuritoimen johtaja Pekka Termosen (Kannonkoski) aloitteesta käynnistettiin kirjastojen välinen aineistokuljetus, joka kattaa jo lähes koko Keski-Suomen. Asiakkaat pystyvät saamaan kirjan tai levyn vaikkapa Joutsasta Pihtiputaalle maksutta. Palveluja on laajennettu liikuntavälineisiin ja digitointipalveluihin, hyvinvointitupaan, jossa voi mitata verenpaineensa. On rakennettu pieni elokuvateatteri. Termonen vastaa myös kunnan kulttuuripalveluiden järjestämisestä.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087

 

Jaa

 

#arjenturvaaja

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.