Kirjava joukko kampanjointiin osallistuvia tahoja on julkisuusvaatimusten ulottumattomissa. Esimerkiksi puolueiden kunnallisjärjestöt käyttivät vuoden 2012 vaaleihin yli 10 miljoonaa euroa, joka jää pääosin piiloon. Kuntavaalien rahoituksesta tiedetään muutenkin jopa entistä vähemmän lakiuudistusten jälkeen.
Puolueiden ja ehdokkaiden lisäksi julkisuusvaje liittyy ns. kolmansiin osapuoliin. Esimerkiksi poliittiset nuoriso- ja sivistysjärjestöt panostavat huomattavia summia vaalityöhön. Lisäksi erilaisia säätiöitä tai taustayhdistyksiä käytetään vaalirahan kanavina. Yksittäisillä organisaatioilla kyse on jopa sadoista tuhansista euroista. Näitä väljemmin valvottuja tahoja käytetään myös julkisuusvaatimusten ja lahjotusrajoitusten väistämiseksi.
Oma lukunsa liittyy etujärjestöjen vaalityöhön. Osin niiden antama tuki tulee näkyviin puolueiden ja ehdokkaiden vaalirahailmoituksissa. Sen lisäksi ne käyttävät eri tavoin organisaatioitaan, verkostojaan, tietotaitoaan ja voimavarojaan kampanjoiden taustalla. Toimia on aivan ilmeisesti nivottu yhteen eri puolueiden tavoitteiden kanssa. Panostus kohoaa tasolle, johon kaikki puolueetkaan eivät yllä, mutta jää monin osin varjoon.
Kansanedustajien keskibudjetit olivat viime vaaleissa 38.000 ja europarlamentaarikoilla vastaavat menot 74.000 euroa. Kampanjakulut ovat paisuneet 2000-luvulla, mutta kasvu on taittunut vuosikymmenen vaihteessa.
Vaalirahaa kootaan aiempaa tasaisemmin eri lähteistä. Esimerkiksi yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä saatu tuki on samaa tasoa, vaikka aiemmin ne edustivat ääripäitä. Hienoisia muutoksia on myös kulupuolella. Modernit ja ammattimaiset vaalityön muodot näkyvät vaihtelevasti vaalibudjeteissa. Ne eivät ole kuitenkaan syrjäyttäneet perinteisiä keinoja vaan enemmänkin laajentaneet ja eriyttäneet kampanjoinnin muotoja.
Lisätietoja: VTT Tomi Venho, tomven [at] luukku.com
