Yksi kymmenestä arvioi tinkivänsä tietoliikenneyhteyksistä, puhelinkuluista (10 %), terveydenhuollosta (10 %) ja hygieniasta (8 %). Vajaa kymmenesosa merkitsee reilua paria sataa tuhatta taloutta.
Vain noin neljännes (23 %) olettaa, että ei näillä näkymin tarvitse säästää mistään. Heitä on etenkin varakkaiden, koulutettujen, ylempien toimihenkilöiden, yrittäjien ja pääkaupunkiseudulla asuvien joukossa.
Talouden jäsenten lukumäärä on myös yhteydessä arvioihin säästökohteista. Yli kolmen hengen talouksissa selvä enemmistö (58 %) arvioi joutuvansa säästämään sähkön ja muun energian käyttöä. Yhden hengen taloudessa näin ajattelee reilu kaksi viidestä (43 %). Monen henkilön talouksissa ennakoidaan säästämistä myös monissa muissa menoissa.
Kolmannes pärjää hyvin ja reilu viidennes uskoo joutuvansa tinkimään monista tai lähes kaikista asioista
Kolmannes (34 %) suomalaisista uskoo taloutensa toimeentulon pärjäävän seuraavan 12 kuukauden aikana erinomaisesti tai hyvin, kaksi viidestä (41 %) kohtuullisesti ja reilu viidennes (22 %) uskoo joutuvansa tinkimään monista tai lähes kaikista asioista.
Koulutustausta, ammattiasema ja sosiaalinen hyväosaisuus selittävät eroja toimeentuloa koskevissa arvioissa. Matalasti koulutetuista reilu neljännes (29 %), työttömistä kaksi viidestä (42 %) ja pienituloisista lähes joka toinen (45 %) kokee joutuvansa seuraavan 12 kuukauden aikana tinkimään useimmista menoista.
Maaseutumaisissa kunnissa asuvat ovat keskimäärää vakuuttuneempia (33 %), että monista tai lähes kaikista ostoksista ja hankinnoista on tingittävä. Pääkaupunkiseudulla asuvista kaksi viidestä (41 %) uskoo, että tulee toimeen erinomaisesti tai hyvin eikä suurempia säästötarpeita ole.
Kokoomuksen tukijoista joka toinen (50 %) uskoo pärjäävänsä suhteellisen hyvin seuraavan 12 kuukauden aikana. Myös vihreiden tukijoiden parissa on keskimäärää enemmän niitä, jotka uskovat kuuluvansa hyvin toimeentulevien joukkoon (37 %). Perussuomalaisten kannattajista sen sijaan kolmannes (34 %) otaksuu, että monista tai lähes kaikista menoista on tingittävä.
Koko tutkimusosion pääset lukemaan täältä.
Tutkimuksen toteutus. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 1.–5.10.2022. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.010. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087.
Kommentit