| Kirjoittanut:
Kuntien yhä yleisemmät markkinavetoiset käytännöt ovat ristiriidassa sosiaalityön etiikan kanssa, sanoo tuusulalainen sosiaalityöntekijä Henna Lapinleimu. Hän tutkii parhaillaan uutta julkisjohtamista ja tuo esiin markkinoistumiseen liittyviä riskejä työntekijöiden omalla äänellä.
Tuotteistaminen, vaikuttavuus, kilpailutus, ulkoistaminen, ostopalvelusopimukset, palvelusetelit, tilaaja-tuottajamallit ja palvelumaksut – kuulostaako kuntien arkipäivältä?
Sitä se onkin, mutta näissä ilmiöissä uusi julkisjohtaminen -ajattelu eli New Public Management (NPM) on pujahtanut suomalaisten kuntien toimintamalleihin.
Henna Lapinleimu haluaa kyseenalaistaa itsestään selvänä pidetyn ajattelun. Hän tekee NPM:sta parhaillaan ammatillista lisensiaatintyötä Tampereen yliopistoon. Kohteina ovat sosiaalityöntekijöiden arkikokemukset siitä, miten markkinoistuminen näkyy lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä.
– Sosiaalityössä tarvitaan nyt vahvaa vastapuhetta talouden ja markkinoistumisen trendille ja sitä kannattavalle yhteiskunnalliselle ilmapiirille. Markkinat ja vallitseva ideologinen ilmapiiri eivät ota huomioon kaikkein hädänalaisimpien ihmisarvoa, Lapinleimu perustelee.
NPM Suomeen jo 1990-luvulla
New Public Management (NPM) eli uusi julkisjohtaminen pyrkii markkinaehtoisten käytäntöjen juurruttamiseen kaikkeen julkiseen toimintaan. Se sai jalansijaa jo 1980-luvulla Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa, missä törmättiin julkisen talouden rajallisiin resursseihin. Syntyi keskustelua tehokkuuden lisäämisestä palveluiden tuottamisessa.
Suomi sovelsi sitä 1990-luvulla johdonmukaisimmin Pohjoismaissa. Puitteet loi Harri Holkerin (kok.) hallituksen hallitun rakennemuutoksen ohjelma 1980-luvun lopussa.
– NPM:n myötä kunnat ovat hajauttaneet toimintojaan, lisänneet palveluyksiköiden autonomiaa sekä niiden välistä kilpailua. Yksiköitä on etäännytetty keskushallinnosta perustamalla liikelaitoksia ja yhtiöitä. Yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien toimintayksiköiden määrä on lisääntynyt tasaisesti: vuonna 2000 toimintayksiköitä oli 2 700, vuonna 2010 jo 4 350, Henna Lapinleimu havainnollistaa.
Kehitystä on pidetty väistämättömänä ja itsestään selvänä, mutta sen voi nähdä myös ideologisena valintana.
– Kyseessä on merkittävä muutos koko yhteiskunnan ideologisessa ilmapiirissä, sanoo Lapinleimu.
Sosiaalityöntekijän itsemääräämisoikeus murenee
Henna Lapinleimu on pitkän linjan lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Hän kokee tutkimuksensa aihepiirin tärkeäksi.
– Olen erittäin motivoitunut tekemään tätä tutkimusta.
Tuottavuusajattelun soveltumista sosiaalityöhön on tutkittu vähän. Lapinleimu aikoo tuoda esiin työntekijöiden arjesta nousevat kokemukset. Hän haluaa tehdä näkyväksi, millaisten ilmiöiden kera NPM on rantautunut lastensuojelun sosiaalityöhön ja mitä riskejä se tuo mukanaan.
– Vastapuheen tulisi nousta sosiaalityön vahvimmasta osaamisalueesta, eli ihmisten hädän ja ihmiselämän moninaisuuden ymmärryksestä, yksilöiden ja perheiden tarpeiden ymmärtämyksestä, ihmistyön eettisistä arvoista.
Lapinleimun mukaan sosiaalitoimessa NPM näkyy hyvinvointivastuun karsimisena ja vastuun siirtämisenä yksityiselle sektorille.
– Kunnat ostavat yksityiseltä sektorilta yli puolet ensi- ja turvakotipalveluista, mielenterveysongelmaisten ja ikääntyneiden asumispalveluista, lasten ja nuorten laitos- ja perhehoidosta sekä päihdehuollon laitoshoidosta ja asumispalveluista.
Suurimmaksi ongelmaksi on nähty uuden julkisjohtamisen valvova ja kontrolloiva suhtautuminen sosiaalityöhön.
– Ammatillisen autonomia ja harkintavalta ovat murentuneet.
Tilivelvollisuus ja etiikka törmäyskurssilla
Henna Lapinleimu puhuu tilivelvollisuudesta, joka verhotaan ”työn näkyväksi tekemiseksi” mm. tarkalla dokumentoinnilla toimenpiteistä ja tuloksista. Sosiaalityöntekijöiden on pystyttävä tuotteistamaan ja määrällistämään työnsä tulokset. Heidän on osoitettava työn tuloksellisuus ja tehokkuus.
Tutkija on erityisen huolissaan siitä, että käytänteet ovat ristiriidassa sosiaalityön ammattietiikan kanssa. Selontekovelvollisuus on asiakkaille riski, jos se ohittaa asiakkaan edun.
– Lastensuojelun sosiaalityössä palveluiden kilpailuttaminen voi tuottaa tilanteita, joissa lapsi ei välttämättä saa tarpeitaan vastaavaa sijaishuoltopaikkaa tai perhe jää vaille välttämättömiä avohuollon tukitoimia.
Lapinleimu kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan liikemaailmasta lainatut opit sovellettuina asiakastyössä kohdattaviin käytännöllisiin ja moraalisiin ongelmiin rapauttavat sosiaalityön arvopohjaa ja tuottavat huonoja käytäntöjä.
Kuntalaisille palveluista tulee viidakko, jossa kaikki palvelut tulevat eri luukulta. Palveluketjut eivät toimi – eniten tarvitsevat jäävät ilman.
McDonaldisaatio pilkkoo työn palasiksi
Brittiläisessä tutkimuksessa puhutaan sosiaalityön McDonaldisaatiosta, jossa tehtävät rakennetaan uudelleen ja pilkotaan pieniin ”tuotantoprosesseihin”. Henna Lapinleimun mielestä tämä on tapahtunut Suomessakin kuntien lastensuojelussa.
Asiakastapahtumista tehdään prosessikaavioita ja annetaan yhä yksityiskohtaisempia toimintaohjeita.
– Yleensä niitä tekevät konsultit ja kehittämistyöryhmät, jotka eivät tiedä tuon taivaallista sosiaalityön käytännöistä. Sosiaalityötä automatisoidaan ja standardoidaan. Automatisoituneiden tehtävien hoitamiseen ei tarvita yliopistokoulutuksen saanutta sosiaalityöntekijää.
– Yhdennetystä sosiaalityöstä on lähes poikkeuksetta siirrytty eriytettyyn malliin, jossa lastensuojelu on pilkottu ilmoitusten käsittelyyn, toimeentulotukeen, lastensuojelutarpeen selvityksiin, avohuollon lastensuojelutyöhön, sijaishuollon sosiaalityöhön ja jälkihuollon sosiaalityöhön.
– Sosiaalityö on pilkottu pieniksi prosesseiksi ja työtehtävät voivat olla tiukasti mallinnettuja. Työntekijät eivät välttämättä voi päättää toimenpiteistä tai tukitoimista, jotka he näkevät perheen kannalta välttämättöminä. Asiakasta siirretään palveluiden perässä prosessista toiseen ja luukulta toiselle työntekijöiden vaihtuessa. Kokonaisuuden näkeminen hämärtyy, eikä asiakkaan etu toteudu.
Toisen hätä on toisen leipä
Henna Lapinleimu näkee ongelmia myös työn tulosten määrällisessä mittaamisessa – esimerkiksi kuinka monta lastensuojelutarpeen selvitystä tehdään kuukausittain, kuinka monta avohuollon tukitoimipäätöstä on tehty, kuinka monta sijoitusta on ehkäisty.
– Sosiaalityön kaltaisessa ihmissuhdetyössä ei pystytä määrällisesti mittaamaan vaikuttavuutta yksilöiden ja perheiden elämän kannalta.
Lapinleimu arvelee, että on vain ajan kysymys, milloin tuloksellisuudesta aletaan tekemään kuntakohtaisia vertailuja. Kunnat, jotka eivät syystä tai toisesta pysty ”tulokselliseen” sosiaalityöhön, leimaantuvat huonoiksi.
Tutkijan mukaan myös tilaaja-tuottaja -malliin sisältyvä intressiristiriita vaarantaa laadukkaan sosiaalityön.
– Tilaajan eli kunnan intressi on saada asiakkaalle parasta mahdollista palvelua mahdollisimman halvalla. Palvelun tuottajan eli yrittäjän intressi on tuottaa mahdollisimman vähän palvelua mahdollisimman kalliilla. Ostopalvelut voivat johtaa kuntien oman palveluvalikoiman ja sisältöjen supistumiseen.
– Yrittäjien omat intressit ovat usein ristiriidassa sosiaalityön arvojen kanssa. Toisen ihmisen hätä on toisen ihmisen leipä. Palvelukokonaisuuksia ja asiakkuuksia saatetaan tarpeettomasti pitkittää tai tuoda esille asiakkaan tarpeita sitä silmällä pitäen, mitä yrittäjän omassa palveluvalikoimassa on tarjolla.
– Elämme maailmassa, jossa julkisen sektorin oheneminen ja suoranainen rapautuminen yhdistettynä taloudellisuuden ja tuottavuuden arvomaailmaan, ruokkii kasvavaa eriarvoisuutta. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat yhä kiihtyvällä tahdilla, Henna Lapinleimu kiteyttää.
Kommentit