Sivistystoimen ylitarkastaja Kari Lehtola: ”Kouluverkkoa ei ohjaa oikeasti kukaan”

Lehtolan mukaan suuruuden ekonomian ja keskittämisen kulttuurin kritiikitön ihannointi on hallinnut suomalaista päätöksentekoa 1990-luvulta lähtien. Koulutuspolitiikan kannalta tämän ajattelutavan merkittävimpiä vauhdittajia ovat olleet valtiovarainministeriö ja Kuntaliitto.

– Johtuen massiivisesta propagandasta ja voimasta on vain harva kuntapäättäjä tai viranomainen uskaltanut epäillä tämän ajattelutavan soveltuvuutta kaikkeen toimintaan. Samasta syystä johtuen ei meillä edelleenkään ole olemassa objektiivista tutkimus- ja seurantatietoa koululakkautussäästöistä. MUTUlla on menty 25 vuotta, ja sillä jatketaan, Lehtola toteaa.

Perustuslain mukainen linja jäämässä jalkoihin?

Kari Lehtola muistuttaa, että Suomen perustuslaki lähtee hajautetusta kaikkien alueiden elinkelpoisuutta edistävästä aluepolitiikasta.

– Perustuslaillinen linja on ollut jäämässä jalkoihin. Viisas koulutuspolitiikka keskittää suunnittelun, operoinnin ja ohjauksen, mutta hajauttaa itse palvelut alueiden ihmisille sopiviksi.

Lehtola katsoo, että tarkoituksenmukaisen koulu- ja oppilaitosverkon rakentamiselle tulee laatia nykyistä selkeämmät ja yksityiskohtaisemmat kriteerit.

– Kriteerit eivät voi olla pökkelömäisen kategorisia. Kriteerien pitää ottaa huomioon alueen ja väestön erityispiirteet. Esimerkiksi peruskoulun lakkauttamisperusteena ei voi olla – niin kuin nykyään monessa kunnassa on – joku paljas minimioppilasmääräluku tai perusopetusryhmien määrä.

– On eri asia jos kahdenkymmenen oppilaan koulu sijaitsee kymmenen kilometrin päässä kuntakeskuksesta ja toisesta koulusta, kuin että koulu sijaitsee viidenkymmenen kilometrin päässä.

Lakien soveltamisessa lapsen mentäviä aukkoja

Oikeusjärjestelmäämme sekä valtion että kuntien päätöksentekoa pitäisi Kari Lehtolan mukaan kehittää niin, että lasten oikeudet voitaisiin turvata nykyistä paremmin.

– Meillä on hyvä lainsäädäntö, mutta lakien noudattamisessa ja soveltamisessa on useissa kohdin ollut lapsen mentäviä aukkoja.
Lasten oikeuksia on lähestytty Suomessa lähes pelkästään hallinto-oikeudellisista lähtökohdista, jolloin lasten oikeudet ovat jääneet vaille lainvalvonnan ja tuomioistuinten suojaa.

Esimerkiksi koulun lakkautusta tai lomautusta koskevasta päätöksenteosta voi valittaa hallinto-oikeuteen.

– Lasten oikeudet ja edut jäävät kuntien päätöksenteossa usein huomiotta, koska kunnat tietävät, etteivät hallinto-oikeudet arvioi asiaperusteita vaan ainoastaan menettelyperusteita ja muotoseikkoja.

Lehtola sanoo, että tästä syystä räikeistäkään lapsen edun ja oikeuksien loukkaamisista nostetut valitukset eivät menesty Suomessa.

– Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan tuomioistuimen tutkimisvaltaa ei saa rajata vain muodolliseen lainmukaisuuden arviointiin. Lapsivaikutukset on arvioitava aina, kun valmistellaan päätöksiä, joilla voi olla vaikutuksia lapsiin.

– Myöskään poliittinen vastuu ei realisoidu päätöksenteossa, koska tuomioistuimet eivät tuomitse päättäjien juridista toimintalinjaa, eikä taloudellisen päätöksenteon pätevyyttä haluta selvittää seurantatutkimuksilla, Lehtola jatkaa.

Hän toteaa, että koulujen lakkautukset ja opettajien lomautukset loukkaavat oppilaiden sivistyksellisiä oikeuksia.

– Kuitenkin oppilaiden näkökulmasta katsottuna elinkelpoisten koulujen lakkauttaminen loukkaa pahemmin heidän sivistyksellisiä oikeuksiaan kuin opettajien lomautukset.

Lasten lähipalvelut heikkenevät

Kari Lehtola sanoo, että koulujen lakkautukset ovat vuosittain heikentäneet pysyvästi noin 3 000 pienen peruskoululaisen elinolosuhteita.

– Monin paikoin lasten päivittäisestä lähipalvelusta on tullut saavutettavuudeltaan heikompaa kuin kenenkään aikuisen aluepalvelu.

Lehtola väittää, että hyvinvointiyhteiskuntaamme jäytää kumuloituvasti kasvavien SOTE-kustannusten syöpä, joka leviää ja imee kuiviin tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta elintärkeitä palveluita.

– Yhteiskuntamme on kurjuuden kierteessä. Sote-palveluiden normiviidakko on pystyttävä purkamaan ja on priorisoitava kaikki hyvinvointipalvelut uudelleen. Päättäjät tietävät tämän, mutta potilaan pelastavaan kirurgiseen leikkaukseen ei löydy rohkeutta eikä riittävää konsensusta. Meillä on liikaa poliittisten pikavoittojen kyttääjiä.

Kari Lehtola painottaa, että kaikessa lasta ja koulua koskevassa päätöksenteossa tulisi aina tehdä lapsivaikutusarvio, selvittää kaikki mahdolliset heijastus- ja kustannusvaikutukset myös muihin toimialoihin, arvioida koulun muuta merkitystä ja hyötyä alueen lapsille, aikuisille ja vanhuksille. Näin voidaan määrittää koulun elinkelpoisuus sekä tosiasialliset kustannusvaikutukset.

– Monet kunnat ovat määrittäneet koulunlakkauttamislinjakseen kategorisen linjan niin, että koulussa pitää olla joku tietty perusopetusryhmämäärä, yleensä minimissään kolme perusopetusryhmää.

Yhdysluokista virheellisiä käsityksiä

Kunnat syyllistyvät Kari Lehtolan mukaan pedagogiseen asiantuntemattomuuteen perustellessaan pienempien koulujen lakkauttamista sillä, että vuosiluokka-pedagogiikka olisi laadukkaampaa kuin yhdysluokka-pedagogiikka.

– Yhdysluokka-pedagogiikkaa on tutkittu Suomessa paljon ja siitä on olemassa useita tuoreitakin väitöskirjoja. Kansallisten ja kansainvälisten tutkimustietojen mukaan yhdysluokka-pedagogiikka on opetuksellisesti vähintään yhtä laadukasta kuin vuosiluokka-pedagogiikkakin. Yhdysluokka-pedagogiikalla saavutetaan paremmat tulokset sosiaalisten taitojen ja yhteisöllisyyden edistämisessä.

Mielenkiintoinen kansainvälinen ilmiö on Lehtolan mielestä se, että yhdysluokka-pedagogiikkaa otetaan yhä enenevässä määrin käyttöön myös suurissa kaupungeissa sen tarjoamien pedagogisten hyötyjen vuoksi.

– Valitettavasti pedagogisen moniarvoisuuden tärkeyttä ei ole Suomen opettajankoulutuksessa enää ymmärretty. Yhdysluokka-pedagogiikkaa ei opeteta enää kuin muutamassa opettajankoulutuslaitoksessa.

Lehtola pahoittelee, että yhdysluokka-pedagogiikan merkittävin osaamiskeskus, Kajaanin opettajankoulutuslaitos, lakkautettiin vuonna 2011.

– Suomessa on ymmärrettävä pedagogisen diversiteetin turvaamisen tärkeys opettajankoulutuksessa. Suomalaisen opetuksen etu ja voima on aikaisemmin ollut juuri siinä, että opetuksessa on pystytty huomioimaan alueelliset erityispiirteet ja tarpeet. Se, mikä on parasta toisaalla, ei välttämättä ole sitä jossain muualla.

Mikä rooli uudella oppimisteknologialla ja tietoverkoilla voi olla kouluverkoston karsinnassa ja/tai kehittämisessä?

– Nuorimmaisten oppilaiden ollessa kyseessä, oppilaat vuosiluokilla 0 – 4, ei opetusteknologia voi korvata mihinkään asti fyysistä koulurakennusta ja oppimisympäristöä. Sen jälkeen asteittain kylläkin, mutta digitaalinen oppimisympäristö ei voi milloinkaan korvata kokonaan fyysisiä opetustiloja perusasteen ja toisen asteen opiskelussa. Tämä on mahdollista ainoastaan aikuisopiskelijoiden kohdalla.

Lehtola harmittelee, että epä-älylliset hokemat ovat muodostuneet jopa mantroiksi päätöksenteossa.

– Koulutusajattelussa on vaikea keksiä älyllisesti laiskempaa ja eettisesti hämäävämpää hokemaa, kuin tämä kunnissa usein kuultu ”me säästämme seinissä ja panostamme opetuksen laatuun”. Demokratiaenemmistö on purkanut juuri ne seinät, jotka ovat olleet kauimpana korvaavista seinistä ja joilla on ollut suurin vaikutus lasten hyvinvoinnin ja opetuksen laatuun.

Kouluverkkosuunnitteluun systeeminen muutos

Kari Lehtola korostaa, että Suomen kouluverkkosuunnitteluun tarvitaan systeeminen muutos.

– Ajopuukouluverkkosuunnittelusta on siirryttävä viisaaseen kouluverkkosuunnitteluun. Suomessa on oltu hämmästyttävän sivistymättömiä ja ymmärtämättömiä kattavan ja elinkelpoisen kouluverkon rakentumisen suhteen. On kuviteltu sen rakentuvan ikään kuin itsekseen.

Lehtola sanoo, että jos 320 rakentajaa rakentaa taloa kukin itsenäisesti tahollaan, voi olla varma, että rakennuksesta tulee susi.

– Rakennukselle tarvitaan yhteinen suunnitelma, ohjaus ja valvonta. Maamme perusasteen ja koko toisen asteen koulutuksen kouluverkkoa ei kokonaisuutena ole ohjannut kukaan eikä mikään.

Ylitarkastaja summaa, että koulutuksen riittävää alueellisen ja määrällisen saavutettavuuden turvaamista ei ole määritelty kenenkään tehtäväksi.

– Ei sittenkään, vaikka sinänsä tätä turvaamistavoitetta on pidetty valtiollisesti kovin tärkeänä. Sivistysvaltion koko kasvatus-koulutuksellinen perusta on ollut tässä suhteessa tuuliajolla.

Alueet eriarvoistuvat – syntymässä koulutuksellisia tyhjiöitä

Alueiden koulutuksellinen eriarvoistuminen on Kari Lehtolan mukaan kiihtynyt hallitsemattomasti, ja maahan on syntymässä koulutuksellisia tyhjiöitä.

– Tavoiteltaessa yhdenvertaisuutta ja tasalaatuisuutta oltiin aikoinaan viisaasti sitä mieltä, että Suomen koulujärjestelmä piti rakentaa valtio-omistajuuden pohjalta. Säätiöiden, kirkkojen ja uusien perustettujen kauppaloiden kehittämä kansakoululaitos oli ajautumassa alusta lähtien voimakkaasti erilaistumisen suuntaan.

Lehtola muistuttaa, että suurelta osin J.V. Snellmanin ansiona voidaan pitää, että Suomessa valtiovalta otti vahvan ohjauksellisen otteen koululaitoksen kehittämisestä.

– Tähän asti Suomen PISA-menestystä onkin eniten selittänyt koulujen ja alueiden tasalaatuisuus, mutta juuri tasalaatuisuus on nyt lähtenyt murenemaan.

Tätä samaa vahvaa valtion ohjausta tarvittaisiin Kari Lehtolan mielestä kipeästi nykyäänkin.

– Kuntaliiton väite, että ”kyllä kunnat pystyvät itse parhaiten koulutuksen järjestämään” ei pidä paikkaansa. Elinvoimaisen ja kustannustehokkaan kouluverkon iso kuva on mahdollista toteuttaa vain valtion ja kuntien visionäärisellä yhteistyöllä.