Kunnallisalan kehittämissäätiö – KAKS on selvittänyt kansalaisten mielipiteitä siitä, miten oikeuden- tai epäoikeudenmukaisesti maan hallitus on päätöksissään ja toimissaan kohdellut heitä itseään. Kyselyn kysymys kuului seuraavasti: ”Jos arvioit maan hallituksen päätöksiä ja toimia oman itsesi kannalta, niin miten oikeudenmukaisesti tai epäoikeudenmukaisesti hallitus on kohdellut itseäsi?”
Joka kolmas vastaaja arvioi hallituksen kohdelleen häntä ainakin melko reilusti (36 %). Lähes samansuuruinen joukko kokee hallituksen toimet itselleen epäoikeudenmukaisiksi (32 %). Neljännes arvioi, että hallituksen toimet eivät ole olleet enempää itselle oikeudenmukaisia kuin epäoikeudenmukaisia (25 %)
Ammattiryhmä heijastuu vastauksissa. Ylemmät ja alemmat toimihenkilöt sekä yrittäjät ovat jokseenkin tyytyväisiä hallituksen toimiin. Työntekijät, työttömät ja myös SAK:n jäsenet kokevat hallituksen kohdelleen heitä jokseenkin kaltoin.
Miehillä ja naisilla on osaksi erilaisia näkemyksiä siitä, miten maan hallitus on kohdellut heitä. Miehistä enemmän kuin kaksi viidestä (43 %) on tyytyväisiä. Naisista vain reilu neljännes arvioi hallituksen toimineen reilulla tavalla vastaajan itsensä kannalta (27 %)
Opiskelijat, nuorimmat vastaajat (18–20-vuotiaat), pienituloiset, heikosti koulutetut ja työttömät arvioivat muita tuntuvasti yleisemmin, että heitä itseään on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Myös koulutustausta on yhteydessä näkemyksiin. Korkeasti koulutetuista ja akavalaisista lähes joka toinen on tyytyväinen hallituksen toimiin. Matalimmin koulutetuista näin ajattelee vain reilu neljännes.
Tutkimuksen toteutus
KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Verian (aiemmin Kantar Public). Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 18.–24.4.2025 eli pääosin ennen hallituksen puoliväliriihen valmistumista. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.042. Vastaajat edustavat maamme täysi-ikäistä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lue koko tutkimusosio täältä.
Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Sami Borg, KAKS, sami.borg@kaks.fi, p. 050-345 0811
Kommentit