Suomen verkkolehdet kirjoittavat ruokajonoista miltei joka arkipäivä. Media käsittelee ruuanjakelua vähävaraisille pääasiassa jokapäiväisenä ja paikallisena ilmiönä. Uutisia kertyi vuoden aikana melkein 200 eli yksi juttu jokaisena arkipäivänä.
Huono-osaisin Suomi -hankkeen tutkija Maria Ohisalo suosittelee muillekin tutkijoille vastaavan mediaseurannan tekemistä ja julkaisemista.
Mediakeskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen on tuonut uuden ulottuvuuden tutkimukselle. Sen avulla tutkija pääsee jyvälle aiheensa laajoista yhteiskunnallisista vaikutuksista, syistä ja seurauksista, vaikka itse tutkimusongelmat pitää tiivistää selkeästi. Tässä tapauksessa mediaseuranta on auttanut tutkijoita seuraamaan ja ymmärtämään suomalaista köyhyyspoliittista diskurssia eli puhetapaa.
Tutkijat käyttivät sosiaalista mediaa sekä uutisoinnin seurannassa että keskusteluun osallistumisen välineenä. He keräsivät uutisia viime vuoden mittaan osittain oman Facebook-ryhmän avulla.
Tutkijat ovat lukeneet suurella mielenkiinnolla nettiuutisten kommentteja, joita lukijat ovat kirjoittaneet. Ryhmän jäsenet osallistuvat keskusteluun myös perinteisin keinoin luennoimalla ja kirjoittamalla puheenvuoroja.
Huono-osaisin Suomi -hanke julkaisi viime vuonna paikallisia raportteja, joista myös toimittajat olivat kiinnostuneita. Mediaseurannan avulla tutkijat ovat puolestaan lukeneet, mitä media heidän hankkeestaan kirjoittaa.
Poliitikot vaikenevat leipäjonoista
Uutisten sisällöstä Maria Ohisalo nostaa päällimmäiseksi havainnon, että niistä ei juuri löydy suomalaisten poliitikkojen kannanottoja aiheesta.
– Myös eduskunnan suuresta salista ruoka-apu vaikuttaa pysyneen poissa jo vuosia muutamia sivuhuomautuksia lukuun ottamatta. 1990-luvun laman aikana leipäjonot katukuvassa olivat kansallinen tragedia ja niistä puhuttiin ulkomaita myöten, Ohisalo muistuttaa.
Mediaseurannastakin käy ilmi, että vaikka ruoka-apu on hyvin yleistä – sitä jaetaan yli 200 kunnassa – sen toteuttajilla ei ole vakiintuneita käytäntöjä.
Ohisalo kehottaa miettimään, pitäisikö Suomeen perustaa valtakunnallinen koordinoiva taho Tanskan malliin. Siellä paikallinen sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi ruuanjakelua.
Suomessa kynnys siirtyä julkisen vallan järjestämään ruoka-apuun on kuitenkin korkealla. Perustuslain 19 pykälä takaa, että ”jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”
Ruokahävikki ja ruuanjakelu kohtaamassa
Euroopan talouskriisin myötä leipäjonoista ja ruuanjakelusta on tullut arkipäivää muuallakin. Mantereen eri kolkissa kehitetään toimintamalleja, joiden avulla kauppojen ruokahävikki ja vähävaraisten ruoka-apu kohtaavat toisensa.
Isot kauppaketjut ovat mukana social supermarket -yrityksissä. Britanniassa ne myyvät vähävaraisille viimeisen myyntipäivän ohittanutta ruokaa jopa 70 prosentin alennuksella. Ranskassa tällaisia myymälöitä on jo yli 800. Niitä on perustettu myös Itävaltaan, Belgiaan ja Hollantiin.
Euroopan talouskriisin pahiten kolhimassa maassa Kreikassa toimii social grocery -kauppoja, joista köyhät saavat ilmaista ruokaa. Mukana on ranskalaisperäinen monikansallinen Carrefour-kauppaketju sekä paikallinen sosiaalitoimi.
Ohisalo arvelee, että myös Euroopan unionin ruoka-apupolitiikka muuttuu pian uuden avustusjärjestelmän myötä. Lähitulevaisuudessa EU voi tukea sellaisia paikallisia verkostoja, jotka järjestävät ylijäämäruuan keruuta ja jakelua vähävaraisille. Tähän asti päälinja on ollut jakaa ruoka-apua EU:n maatalouden ylijäämistä, ns. interventiovarastoista.
Myös Huono-osaisin Suomi -hanke saattaa saada eurooppalaisen ulottuvuuden. Ateenassa tehdään ehkä samanlainen tutkimus ruoka-avun saajista, jolloin saadaan vertailukelpoista tietoa kolmen A:n Suomen ja talouskriisistä eniten kärsineen EU-maan köyhistä.
Huono-osaisin Suomi –hankkeen tutkijoiden koostama vuoden 2013 uutisten linkkilista löytyy täältä.
Maria osannee vastata tähän paremmin, mutta sen verran, että istun paraikaa Suomen sosiaalioikeudellisen seuran, KELAn ja THL:n seminaarissa, jossa parinkin tutkijan ja käytännön asiantuntijan puheenvuorossa tuli esille, ettei niissä jonoissa yleensä ”huvin” vuoksi seisota. Mistä lienevät ViljoK:n kuulemat tapaamismotiivit peräisin, onkohan otos hyvin pieni?
Osa kasvavista leipäjonoista on kynnyksen madaltumista. Tuttavapiirissäni on ihmisiä, jotka käyvät siellä, ”kun siellä tapaa ihmisiä” -motiivilla. Heillä on kohtullinen toimeentulo ja he jakavatkin sen ruuan pääosin tuttavilleen.
meillähän myydään seuraavana päivänä vanhaksi menevää ruokaa jo 50% alennuksella melkein ketjussa kuin ketjussa. Eikö tämä ole jo hyvä juttu? Onko kyse siis siitä, että jaetaan ilmaiseksi vanhentunut ruoka eli viimeisen käyttöpäivän saavuttaneet tuotteet? Voisin pistää pääni pantiksi, että jokainen kauppaketju on valmis osallistumaan noihin talkoisiin, jos laki antaa myöden.
Tuohan olisi selvää säästöä, kun ei tarvitse kierrättää.