Pohjois-Savo / 20.12.2013

Kuopio etsii säästöjä ja parempaa palvelua hybridiammatteista

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

| Kirjoittanut:

Markku Juusola | Kuva: Kuopion kaupunki

Kuopiossa uskotaan, että kunta-ammatteja yhdistämällä voi syntyä parempaa palvelua ja säästöjä. Laajassa Takuulla-hankekokonaisuudessa viedään mm. taidepedagogiikkaa sosiaalisektorille. Hyötyjä pitäisi kertyä monesta purosta. Vuonna 2020 Itä-Suomen sote-alan ongelmia ratkoo verkostomainen Hyvinvointivoimala.

Jos veikkaa, että tuttuja ammatteja yhdistelevät toimenkuvat lisääntyvät kunnissa lähivuosina, ei voi mennä kovin paljon pieleen. Moniammattilliset työntekijät ja hybridit toimenkuvat saattavat olla kullanarvoisia varsinkin kasvavien sosiaali- ja terveysmenojen piinaamissa kunnissa.

Kuopiossa kehitetään sosiaali-, terveys-, opetus-, ja kulttuurialojen osaamista yhdistäviä hybridiammatteja Takuulla-hankkeissa. Tarkoitus on muokata toimintamalleja, joita voidaan soveltaa muuallakin.

Mallit eivät jää pölyttymään arkistokaappeihin, sillä kaupunki on sitoutunut niihin vahvasti, ja ne on jo kirjattu kaupungin strategiaan. Kulttuurialan osaamista voidaan siirtää esimerkiksi vanhusten palveluihin, työterveyshuoltoon ja sairaalaympäristöön.

– Malli hyödyntää jo töissä olevia työntekijöitä, painottaa projektijohtaja Eeva Mäkinen.

– Kyse on pitkälti henkilöstön täydennyskoulutuksesta, jossa lähtökohtana on kuntien henkilöstön kulttuurisen osaamisen ja harrastuneisuuden hyödyntäminen.

Esimerkiksi musiikki- ja tanssipedagogit menevät kouluihin, päiväkoteihin tai sairaaloihin, ja vievät osaamistaan niiden henkilökunnalle. He pyrkivät sytyttämään henkilöstössä kipinän taidekasvatuksen hyödyntämiseen.

Taiteeseen perustavilla menetelmillä on tunnetusti paljon annettavaa sairauksien ennaltaehkäisyssä, kuntoutuksessa ja työhyvinvoinnissa. Tuloksena saattaa olla erilaisia hybridiammatteja, esimerkiksi kulttuurisia hoiva-avustajia.

Pitkällä tähtäimellä malli voi luoda uusia työpaikkoja taiteilijoille ja kulttuuriyrittäjille ja toisaalta helpottaa sosiaali- ja terveysalan työvoimapulaa. Erikoissairaanhoidon säästöt kuuluvat positiivisten vaikutusten listalle.

– Työnkuvia voisi muokata joustavasti. Jos kuvataidetta harrastanut lähihoitaja ei pysty tekemään kokopäiväisesti raskasta nostelutyötä, niin työkuvaa kevennettäisiin sisällyttämällä siihen esimerkiksi kuvataideryhmien ohjaamista, miettii Mäkinen.

Pilotteja elämänkaaren nivelvaiheisiin

Pilottikohteina ovat toistaiseksi olleet neuvola, päiväkodit, koulut, sairaala, Savon ammatti- ja aikuisopiston valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus sekä yhdistykset. Pilotit kestävät muutamasta kuukaudesta lukuvuoteen. Konservatorion opettajat suunnittelevat ja toteuttavat pilotit yhteistyössä vastaanottavan työyhteisön työntekijöiden ja esimiesten kanssa työaikana.

Yliopistosairaalan (KYS) Lasten ja nuorten klinikalla musiikkipedagogi, sairaalan psykologit ja lastenhoitajat tekevät Musapajoissa yhteistyötä lapsipotilaiden kanssa.

– Sairaala on hankkinut myös soittimia, jotka ovat lasten, nuorten ja vanhempien käytössä myös Musapajojen välillä. Toiminta tuo piristystä lapsille uusia työkaluja sekä musiikkipedagogille että sairaalan psykologille ja lastentarhanopettajalle, kuvailee Mäkinen.

Päiväkodeissa konservatorion musiikkipedagogi ”kylvetti” 4-6-vuotiaita musiikkikerhoissa 30 kertaa talven mittaan. Vakituiset päiväkotiopettajat olivat mukana ja saivat oppia musiikkipedagogiikassa.

– Vastaavalla tavalla myös taidealan osaaja oppii päivähoidon henkilöstöltä, Mäkinen muistuttaa.

Kuopion kaupungin ja Kuopion konservatorion toteuttamassa yhteistyössä ovat mukana lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS), Savon ammatti- ja aikuisopisto (SAKKY), Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Ensikotiyhdistys ry ja Kuopion Setlementti Puijola ry.

Vuoteen 2020 mennessä pitäisi syntyä monialainen Itä-Suomen hyvinvointiosaamiskeskus nimeltään Hyvinvointivoimala – ei uusia seiniä, vaan verkosto, joka kokoaa osaamista ja ratkoo eteen tulevia pulmia. Tavoitteena on luoda tarvetta kulttuurisille hyvinvointipalveluille ja uudenlaista liiketoimintaa.

Lisää Takuulla-hankkeista:
http://www.kuopionkonservatorio.fi/takuulla-hanke

 

Jaa

 

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.