uutiset / 16.06.2013

KUNTAJOHTAMISEN ARVOSANAKSI 7 ½ – haasteina markkinaohjaus, yhteistyö ja henkilöstöpolitiikka

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kuntajohtamisen kolme tärkeintä kehittämiskohdetta ovat markkinaohjauksen ja poliittisen ohjauksen tasapainottaminen, yhteistyö kunnan ja sen sidosryhmien välillä sekä henkilöstöpolitiikka. Tämä käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön teetättämästä tutkimuksesta. Kyselyyn vastasi 1728 valtuutettua ja kuntajohtajaa toukokuussa 2013. He arvioivat oman kuntansa johtamisen tilaa.

Tärkeimmät haasteet ovat kuntatalouden kiristyminen, toimintaympäristön ja sen muutosten hallinta, sekä sosiaali- ja terveysalan kasvava palvelutarve.

Valtuutetut ja kuntajohtajat antoivat 7 ½ yleisarvosanaksi kunnan johtamisesta. Myönteisimpiä olivat kuntajohtajat (8+) ja kriittisimpiä valtuutetut (7+). Valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat olivat välimaastossa (7 ½).

Myönteisimmin kunnan johtamisen tilan näki kunnalla töissä oleva, vähintään toisen kauden valtuutettu alle 6000 asukkaan kunnasta. Kriittisin puolestaan oli alle 30-vuotias opiskelija ja ensimmäisen kauden valtuutettu yli 30.000 asukkaan kaupungista.

Alueellisesti parhaat yleisarvosanat kunnan johtamisesta annettiin Pohjanmaalla (8), Satakunnassa (8-), Pohjois-Savossa (8-) ja Keski-Pohjanmaalla (8-). Huonoimpana tilanne nähtiin Kymenlaaksossa (7), Uudellamaalla (7+), ja Keski-Suomessa (7+). Katso myös tarkemmat maakunnittaiset tulokset tästä.

Kuntajohtamisen vahvuudet ovat tosiasiatieto päätöksenteon pohjana. Myös johtamisen riskit ja muutosvoimat on tunnistettu. Kunnan toiminnan kehittämisen painopistealueet ovat hyvin selvillä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen kuntien johtamisen tilaa toukokuussa 2013 ja sitä verrataan soveltuvin osin kevään 2005 ja 2009 vastaaviin tutkimuksiin.

Fennica Consulting Oy lähetti internet-kyselyn toukokuussa 2013 yhteensä 8328 valtuutetulle ja kuntajohtajalle. Vastaajia 1728 kaikista maakunnista (pl. Ahvenanmaa), joista kaupungin-/kunnanjohtajia vastaajista oli 110, valtuuston puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia oli 156 ja kunnan hallituksen puheenjohtajia tai varapuheenjohtajia 159. Vastausprosentti oli 21.

Maakunnat järjestyksessä
– valtuutettujen ja kuntajohtajien arvio kuntajohtamisen tilasta v. 2013

 

Jaa

 

#johtaminen #kuntajohtajat

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.