Pienikin vastoinkäyminen voi mullistaa pienituloisen arjen, kun talous menee sekaisin. Vähimmäisetuuksiin liittyy aina ennakoimattomuutta, koska toimeentulotuen tai työmarkkinatuen päätös voi viipyä. Ennakoimattomuus vähentää uskoa tulevaisuuteen.
Pitkään jatkunut niukkuus ja syvä toivottomuus kuuluu ihmisten tarinoissa kaipuuna tuonpuoleiseen. Kuolemasta puhutaan paljon. Unet ja mielikuvitusmaailmojen luominen on keino selviytyä. Selviytymisestä kertoo se, että puhe ja odotukset siirtyvät tämänpuoleiseen. Aletaan odottamaan pientä lomaa tai tapaamista ystävän kanssa.
Hyvinvointia lisäävät säännölliset, vaikka pienetkin, kuukausitulot ja se, että saa panostaa yhteiseen hyvään ja osallistua yhteiskuntaan. Hyviksi töiksi koettiin sellaiset, joissa sai vaikuttaa työn sisältöön, pystyi käyttämään osaamistaan ja koki olevansa hyödyksi. Rahan lisäksi tärkeä palkkio oli, että sai kiitosta tekemisestään muilta yhteiskunnan jäseniltä.
Tällaisen työn oli saanut luotua itselleen esimerkiksi kuntouttavassa työssä oleva nainen, joka sai kuunnella asumisyksikön miesten huolia samalla kuin siivosi heidän kotejaan. Ihmiset saivat sisältöä elämäänsä myös vapaaehtoistyöstä, yhteiskunnallisesta toiminnasta ja vertaisten kohtaamisesta ja auttamisesta.
Tutkimukseen osallistui yli 150 pääosin keski-ikäistä tai ikääntynyttä suomalaista köyhää, jotka kertoivat tarinansa vuonna 2006 ja uudelleen vuonna 2012. Sen tekivät Anna-Maria Isola, Elina Turunen, Sakari Hänninen, Jouko Karjalainen ja Heikki Hiilamo.
Lisätietoja:
Anna-Maria Isola,anna-maria.isola@helsinki.fi, p. 0400 808 165
Heikki Hiilamo,heikki.hiilamo@helsinki.fi, p. 029 414 0381
Kommentit