uutiset / 10.07.2019

Kolmannes suomalaisista arvioi Rinteen hallituksen kyvyn hoitaa maan asioita hyväksi – opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja luottaa reilu neljännes

Suomalaisista reilu kolmannes (35 %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maan asioita on erittäin tai melko hyvä, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Noin neljännes (26 %) suhtautuu asiaan neutraalisti (ei hyvä eikä huono). Reilu neljännes (27 %) epäilee maan hallituksen kyvykkyyttä jo lähtötilanteessa.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Luottamus Rinteen hallitukseen on alkumetreillä jonkin verran vähäisempää (-6 %) kuin usko Sipilän hallitukseen oli vuonna 2015 hallituskauden alussa.

Hallitus-oppositio-asetelma heijastuu arvioissa maan hallituksen kyvykkyydestä. Selvä enemmistö hallituspuolueiden kannattajista (65 %) arvioi hallituksen kyvyn hyväksi. Alle kymmenesosa (8 %) on epäuskoinen. Oppositiopuolueiden kannattajista enemmistö (60 %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maan asioita on erittäin tai melko huono.

Puoluekannan mukaan vakuuttuneimpia hallituksen onnistumisesta ovat SDP:n tukijat (89 %). Vasemmistoliiton kannattajista neljä viidestä (78 %) luottaa hallituksen kykyihin ja vihreiden kannattajista kaksi kolmesta (64 %). Vain kaksi keskustan tukijaa viidestä (38 %) arvioi Rinteen hallituksen kyvyn hoitaa maan asioita hyväksi. Keskustan kannattajista viidesosa (21 %) on avoimen epäluuloisia.

Usko oppositioon on nyt hieman suurempaa kuin neljä vuotta aiemmin

Näkemykset opposition kyvystä tarjota vaihtoehtoja maan hallitukselle ovat käänteisiä arvioihin maan hallituksen kyvykkyydestä. Reilu neljännes (28 %) uskoo opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja erittäin tai melko hyväksi. Kolmannes on (32 %) epäilevällä kannalla. Neljä vuotta sitten opposition kykyyn luotti reilu viidennes (22 %).

Oppositiopuolueiden kannattajien enemmistö (59 %) luottaa opposition kykyyn tarjota vaihtoehtoja maan hallitukselle. Suurimman oppositiopuolueen, perussuomalaisten, kannattajista kaksi kolmesta (67 %) uskoo opposition kykyihin ja kokoomuksen kannattajista vähän yli puolet (55 %). Hallituspuolueiden kannattajat eivät ymmärrettävästi noteeraa oppositiota juuri miksikään. Keskustan kannattajien parissa ilmenee jonkin verran pelkoja, että oppositio saattaisi sittenkin onnistua.

Tutkimuksen toteutus. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 7.-13.6.2019. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 003. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087

#gallup #hallitus #kansalaistutkimus

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.