Enemmistö (51 %) väestöstä kannattaa sote-uudistuksen lykkäämistä tulevien eduskuntavaalien yli seuraavan hallituksen hoidettavaksi. Reilu neljännes (28 %) torjuu ajatuksen ja viidenneksellä ei ole näkemystä asiasta. Kaikkien puolueiden kannattajien keskuudessa on aiempaa enemmän niitä, jotka olisivat lykkäämässä sote-ratkaisua tuonnemmaksi. Valtaosa (66 %) oppositiopuolueiden kannattajista olisi siirtämässä sote-uudistuksen seuraavien eduskuntavaalien yli. Enemmistö (56 %) hallituspuolueiden kannattajista torjuu ajatuksen. Kolmannes (34 %) hallituspuolueiden tukijoista olisi lykkäämässä sote-uudistusta.
Väittämä, jonka mukaan eduskunnan tulee viedä nyt soteuudistus loppuun saakka, eikä vitkutella enempää jakaa kansan kahtia. Kaksi viidestä (41 %) on samaa mieltä väittämän kanssa ja samansuuruinen joukko (42 %) torjuu ehdotuksen. Epätietoisia on kuudesosan (17 %) verran. Tätä väittämää ei ole aiemmin testattu tutkimuksissa.
Hallituspuolueiden kannattajista selvä enemmistö (68 %) ilmoittaa, että vitkuttelu riittää. Oppositiopuolueiden tukijoiden enemmistö (57 %) torjuu väittämän. Neljä viidestä (82 %) keskustan kannattajasta haluaa nyt viedä soten maaliin. Kokoomuksen kannattajista selvä enemmistö (58 %) hyväksyy väittämän ja vain reilu neljännes (29 %) torjuu.
Koko tutkimusosio ja kuviot luettavissa tästä.
Tutkimuksen toteutus
KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 23.-28.3.2018. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1 028. Vastaajat edustavat maamme 18 – 79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400 570 087.
Omaan kelluvaan valuuttaan siirtyminen ratkaisee tämän epäyhtälön.