Kansalaisosallisuuden lupaus? Kohti osallistavan hyvinvointivaltion paradigmaa -julkaisun keskeinen kysymys on, lunastetaanko osallisuudelle annettu lupaus vai jääkö se poliittiseksi ja hallinnolliseksi retoriikaksi.
Kirjassa osallisuutta tarkastellaan hyvinvointivaltion paradigman muutoksena, ei yksittäisinä osallistamismenetelminä. Osallistava hyvinvointivaltio merkitsee siirtymää malliin, jossa kansalaiset eivät ole vain palvelujen kohteita tai kuultavia, vaan toimijoita, tiedon tuottajia ja vaikuttajia. Tämä muutos konkretisoituu erityisesti kunnissa ja hyvinvointialueilla, joissa osallisuus kytkeytyy päätöksentekoon, palveluihin ja työelämään. Käsitteellisesti kirja jäsentyy kolmen osallisuuden muodon varaan: asukasosallisuuden, asiakasosallisuuden ja työelämäosallisuuden.
Asukasosallisuuden osalta keskeinen havainto on, että osallistumiskanavia on runsaasti, mutta niiden vaikuttavuus on usein heikko. Kuuleminen ei vahvista demokratiaa, jos asukkaiden näkemykset eivät vaikuta valmisteluun, priorisointeihin ja resurssien kohdentamiseen. Kun asukasosallisuus jää edustuksellisen päätöksenteon rinnakkaiseksi prosessiksi, se tuottaa helposti kokemuksen kuulluksi tulemisesta ilman seurauksia ja heikentää luottamusta paikalliseen päätöksentekoon.
Asiakasosallisuus tuo esiin hyvinvointipalvelujen sisäiset valtasuhteet. Vaikka asiakkaiden kokemustieto tunnustetaan periaatteissa, käytännössä institutionaalinen asiantuntijatieto määrittää usein osallisuuden rajat. Asiakasosallisuus jää helposti muodolliseksi, jos se rajoittuu palautteeseen tai kuulemiseen ilman vaikutusta palvelujen sisältöihin. Erityisen ongelmallista tämä on silloin, kun osallisuus kytkeytyy velvoittavaan aktiivisuuteen, jossa asiakkaalta edellytetään osallistumista, mutta todellinen päätösvalta säilyy järjestelmällä.
Työelämäosallisuuden ja osallistavan työkykypolitiikan osalta kirja haastaa yksilökeskeisen ajattelun. Työkykyä ei ymmärretä ensisijaisesti yksilön ominaisuutena tai velvollisuutena sopeutua työmarkkinoille, vaan yhteiskunnallisena ja institutionaalisena vastuuna. Kunnilla, hyvinvointialueilla ja työllisyyspalveluilla on keskeinen rooli sellaisten palvelujen, työpolkujen ja rakenteiden rakentamisessa, jotka mahdollistavat erilaisten ihmisten kestävän osallistumisen työelämään. Työelämäosallisuus ei tällöin ole vain keino nostaa työllisyysastetta, vaan osa kansalaisosallisuuden perusoikeutta.
Kirjan johtopäätös on, että nämä kolme osallisuuden muotoa muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Jos asukasosallisuus ei vaikuta päätöksiin, asiakasosallisuus jää muodolliseksi ja työelämäosallisuus rakentuu velvoittavuuden varaan, kansalaisosallisuuden lupaus murenee. Osallistava hyvinvointivaltio ei synny lisäämällä osallistumisen määrää, vaan vahvistamalla sen laatua ja vaikuttavuutta.
Päättäjille viesti on selkeä, että osallisuutta ei tule käsitellä erillisenä kehittämisteemana, vaan kuntien ja hyvinvointialueiden ydintoimintona. Kunnissa ja hyvinvointialueilla tämä edellyttää siirtymää kuulevasta hallinnosta vaikuttavaan osallisuuteen, jossa asukkaiden näkemykset ohjaavat päätöksentekoa, asiakkaiden kokemustieto muokkaa palveluja ja työelämäosallisuutta edistetään julkisena vastuuna. Osallistavan hyvinvointivaltion vahvistaminen edellyttää järjestelmällistä siirtymää osallisuuspuheesta rakenteelliseen toimeenpanoon, jossa asukasosallisuus, asiakasosallisuus ja työelämäosallisuus ymmärretään yhtenä kokonaisuutena. Kunnissa ja hyvinvointialueilla osallisuus on määriteltävä ydintoiminnoksi, joka kytkeytyy strategiseen ohjaukseen, talousarvioihin ja palvelurakenteiden uudistamiseen siten, että osallistuminen vaikuttaa aidosti päätösten valmisteluun ja lopputuloksiin. Tämä edellyttää vaikuttavia osallisuusrakenteita, joissa asukkaiden näkemykset ohjaavat priorisointeja, asiakkaiden kokemustieto muokkaa palveluja ja työelämäosallisuutta edistetään julkisena vastuuna työelämän ja palvelujärjestelmän mukauttamisen kautta.
Osallisuuden edellytykset on turvattava erityisesti niille ryhmille, joiden osallistumisen lähtökohdat ovat heikot, ja osallisuuden vaikuttavuutta on arvioitava sen perusteella, muuttuvatko päätökset, palvelukäytännöt ja työelämäosallisuuden rakenteet. Vain näin kansalaisosallisuuden lupaus voi realisoitua demokraattisesti kestävänä ja sosiaalisesti oikeudenmukaisena hyvinvointivaltion toimintaperiaatteena. Kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta kansalaisosallisuus on keskeinen solidaarisuuden perusta, sillä sen kautta erilaiset asukkaat, asiakkaat ja työelämään osallistuvat ihmiset tunnustetaan tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja liitetään osaksi yhteistä moraalista ja poliittista yhteisöä, jonka varaan hyvinvointivaltio rakentuu.
Lue aihetta käsittelevä julkaisu: täältä
Kirjoittaja
Jari Lindh
YTT, dosentti
Yliopistonlehtori
Kommentit