Jo lähitulevaisuus kasvukaupunkien ulkopuolella näyttää lohduttomalta.
Loppusyksystä 2019 Tilastokeskus julkisti väestöennusteensa koskien lähimpiä vuosikymmeniä. Syntyvyys on jo nyt ennätysalhaista, ikääntyminen suurta ja sama kehitys näyttää jatkuvan. Väestön keskittyminen kasvukeskuksiin on kiihtynyt. Voittajia kovassa kisassa näyttävät olevan Helsinki, Tampere ja Turku kehyskuntineen.
Tilastokeskuksen laskelmien pohjalta oman selvityksensä julkisti tammikuussa 2020 Kuntaliitto yhdessä maakuntien liittojen kanssa.
Selvityksen laati Perlacon Oy, joka latoi pöytään ankeat lukemat sosiaali- ja terveydenhuollon tulevasta työvoimapulasta sekä kuntatalouden tilasta. Ellei työperäinen maahanmuutto pelasta sote-alaa, pääministeri Sanna Marinin hallituksen haluama hoitajamitoitus voi jäädä lyhytikäiseksi laiksi, jos sote-palveluiden järjestäjät eivät kykene sitä noudattamaan.
Toinen iso viesti oli se, että kuntien pitää kyetä sopeuttamaan palvelurakenteitaan. Lapsi-ikäluokkien pienentyessä varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta pitäisi löytyä sopeuttamisvaraa. Vain siten kuntatalouteen syntyisi väestöään menettävissä kunnissa pientä liikkumavaraa.
Tammikuun loppupuolella käynnistyi keskusteluista vaikein, koska se osuu omakohtaisesti niin moneen kansalaiseen. Useat mediat ovat päivästä toiseen uutisoineet asuntojen hintojen romahtamisesta Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen ulkopuolella. Kymenlaaksossa pudotus voi pahimmillaan olla jo 20 prosentin paikkeilla 2010-luvun huippuun verrattuna.
Syrjäalueilla osa omakoti-, rivitalo- ja kerrostaloasunnoista on jäämässä pelastuksen ulkopuolelle: pankit eivät enää luotota korjaustoimia, eivätkä välttämättä luotota asuntojen ostajaakaan.
Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola esitti kaksi vuotta sitten tammikuussa 2018 romutuspalkkiota muuttotappiopaikkakuntien ”halvaantuneen asuntokaupan elvyttämiseksi”.
– Ihmiset pääsisivät muuttamaan työn perässä. Palkkio auttaisi myös niitä, jotka paikkakunnalle jäävät, koska asuntomarkkinat tervehtyisivät. Voitaisiin päästä tasapainoon kysynnän ja tarjonnan suhteen. Taantuvalla paikkakunnalla voisi olla jonkinlainen tulevaisuus, Metsola sanoi Yle Uutisten haastattelussa 27. tammikuuta 2018.
Ehdotus on hätkähdyttävä – ja kertoo, miten tiukkaan tilanteeseen osalla alueista on ajauduttu.
Yle Uutisten haastattelussa alue- ja väestötutkija, VTT Timo Aro aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä suhtautui skeptisesti Metsolan ehdotukseen. Hän muistutti suomalaisten vahvasta kotipaikkaidentiteetistä. Moni ihminen ei herkästi muuta kotiseudultaan.
– Jos katsotaan asiaa vain asuntojen romutuspalkkion kannalta, niin kylmästi asuntomarkkinoiden ja alueitten arvonmuodostuksessa meillä on miljoona asuntoa väärässä paikassa.
Aro korosti Ylen haastattelussa, että juuri tämä kysymys edellyttäisi parlamentaarisen komitean asettamista.
Kukaan ei tunnu tietävän, mitä väestön ikääntymisestä, alhaisesta syntyvyydestä ja alueiden rajusta eriytymiskehityksestä kertovien tilastojen perusteella pitäisi tehdä. Odotetaanko siis, että aika ja markkinat ”hoitavat homman”?
Nyt moni vaikuttaja sanoo, että kiihtyvää kaupungistumiskehitystä vastaan on myöhäistä taistella.
Uutisotsikot kansalaisten omaisuuden arvon romahtamisesta ahdistavat monia.
Mutta mitä muuta kunnat kasvualueiden ulkopuolella voisivat, kuin yrittää kehittää elinvoimaansa?
Keinoja on monenlaisia.
”Viime syksynä eurooppalainen media ryntäsi BBC:n perässä Puolangalle. Miten hienosti onkaan brändätty se, että kaikki on huonosti”, kirjoitti toimittaja Jouni K. Kemppainen Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen (2/2020) koskettavassa reportaasissa, joka käsitteli kainuulaisen pikkukunnan ahdinkoa ja kuntalaisten lämmintä itseironiaa sekä luovaa rohkeutta yrittää kääntää ahdinko valtiksi.
Helsingin Sanomien verkkosivuilla juttu oli otsikoitu suorasukaisesti: ”Ei kuoleva vaan kuollut – Kainuulaiskunnan äärimmäinen ankeus ihastuttaa ympäri maailmaa”.
Puolangan pessimistien kampanja valtaväylistä syrjään jääneen kunnan puolesta – toimittaja Kemppaisen kirjoittamana – tuntuu pakahduttavalla tavalla lukijan sydänalassa.
Onko käynnissä oleva kehitys vääjäämätöntä? Eikö politiikka mahda mitään?
– Että iso kuva kääntyisi, se vaatisi suuria ja monien vaalikausien aikana ketjuuntuvia poliittisia ratkaisuja, sanoo aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moisio Helsingin yliopistosta.
Professori Moisio arvioi, että nykyisenlaisen kehityksen kääntäminen – edes osittain – vaatisi valtakunnan politiikasta vastuullisilta pitkäjänteistä työtä ja eritoten uudenlaista investointipolitiikkaa.
– Se tarkoittaisi näiden maakuntien keskuskaupunkien ja pienten sekä keskisuurten keskusten vahvistamista sellaisten julkisten investointien avulla, jotka saavat yksityiset investoinnit liikkeelle. Mutta ongelmana on se, että yksikään poliittinen puolue ei näytä uskovan tällaiseen keinoon. Näyttää siltä, ettei edes keskusta ole 1990-luvun alusta lukien ollut yhtenäinen suhteessa tähän kysymykseen, Sami Moisio pohtii.
Suomalaisen alueellisesti hajautetun hyvinvointiyhteiskunnan taustalta löytyy tarina poliittisesta yhteisymmärryksestä ja tahdosta. Silloisessa punamullassa yhdistyi ajatus sosiaalisesta ja alueellisesta tasoittamisesta valtion vahvistamisen keskeisinä ulottuvuuksina.
– Aluerakenteemme kehittäminen perustui vahvaan liittoon keskustan ja sosiaalidemokraattien välillä. Tämä liitto kesti 40 vuotta. 1960-luvun alussa Sdp hyväksyi ajatuksen, että alueellinen tulojen tasoitus on investointi eikä tuhlausta, ja keskusta – tuolloin maalaisliitto – puolestaan hyväksyi, että sosiaalinen tulojen tasoitus on investointi eikä tuhlausta, Moisio kiteyttää.
1990-luvun alun murroksen jälkeen on ollut aikaisempaa tyypillisempää julistaa hajautettu aluerakenne tuhlaukseksi.
Nyt vanhan punamullan saavutuksia puretaan vauhdilla.
Keskustelu asuntojen arvon alenemisesta kasvukeskuksien ulkopuolella tuo Moision mukaan aluekehityksen ”ihmisten iholle” aivan konkreettisella tavalla.
Moisio epäilee, että politiikan nykyiset vaikuttajat eivät tunne hyvinvointivaltion rakennuskautta ja ajattelua sen taustalla.
Nyt pohdinnat sosiaalisesta ja alueellisesta tulojen tasoituksesta ovat vaihtuneet pohdintaan siitä, miten yksittäisten paikkakuntien menestys kertoo niiden kyvystä selvitä markkinataloudessa, puhutaan paikkojen omaehtoisesta kehityksestä ja kilpailukyvystä.
– Politiikassa tuntuu olevan vallalla sellainen näkemys, että markkinat ovat ”pilvi tuossa yläpuolellamme”, johon politiikalla ei voida vaikuttaa, Moisio tiivistää. Suomalaisten paikkakuntien menestys tai tappio on kuitenkin ollut voimakkaasti sidoksissa poliittisiin päätöksiin. Tämän esimerkiksi jokainen yliopistokaupungin johtaja ymmärtää.
Sami Moision mukaa Suomessa tunnetaan heikosti aluekysymyksiin keskittyvää poliittisen talouden tutkimusta, esimerkiksi regulaatioteoriaan liittyviä havaintoja.
Mitä tutkimus sitten paljastaa aluerakenteen poliittis-taloudellisesta olemuksesta?
– Lähtökohta on, että poliittinen sääntely leimaa aina markkinataloutta. Uusliberalisaatiota koskeva tutkimus on korostanut, että kolmenkymmenen viime vuoden aikainen kehitys liittyy myös siihen, että politiikka yhä useammin mielletään jollakin tavalla alisteiseksi markkinoille. Että politiikan keskeisin tehtävä on vain luoda markkinatalouden toimintaedellytyksiä ja turvata yhteiskuntarauha. Pelkään, että nyt politiikassa on mukana paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunne mitään muuta poliittisen ajattelun muotoa, professori sanoo.
Moision mukaan aluekehityksen suunnan muutos vaatisi ensin isoa poliittista debattia siitä, miksi nykykehitys on jonkin poliittisen tahon mielestä haitallista, ja sen jälkeen monien poliittisten puolueiden pitäisi löytää edes hatara yksituumaisuus nykyisen kehityksen haitallisuudesta. Tällaisen käänteen synnystä Moisio ei näe mitään merkkejä. Moisio arvioi, että kaikista vakavimmassa tilanteessa alkavat olla maakuntien kakkoskeskukset, jotka kärsivät suoranaisesta investointivajeesta. Forssan, Varkauden ja Heinolan kaltaisten seutukaupunkien tulevaisuus ei kuulu poliitikkojen keskusteluissa.
– Jos tämä jo 25 vuotta jatkunut kehitys jatkuu edelleen, mikään ei pelasta edes keskisuuria keskuksia. Poliittinen uskallus investoida julkisia varoja kasvualueiden ulkopuolelle hupenee kaiken aikaa, professori summaa.
Sami Moisio ehdottaa kansallisen tason poliittisille päättäjille kenttäretkeä Savonlinnaan.
– Kannattaisi mennä katsomaan, kuinka monella tavalla Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lakkauttaminen vaikuttaa kaupungissa; kuinka vaikutukset kertautuvat eri tahoilla.
Kasvualueiden ulkopuolella on kuitenkin jonkinlaista toivoa. ”Jokerina” voisi toimia ilmastonmuutos. Juuri nyt kukaan ei tiedä muutoksen nopeutta ja laajuutta tai sitäkään, kuinka haavoittuvia kasvukaupungit ovat keskitettyine järjestelmineen.
Sami Moisio ei lähde arvailemaan ilmastonmuutoksen merkitystä kasvaville ja taantuville alueille suuntaan tai toiseen. Professori sanoo kuitenkin, että ilman merkittäviä poliittisia päätöksiä kehitys jatkuu nykyisenlaisena. Markkinat eivät tässäkään yksin kestävää suuntaa määrää, vaan yksityisten ja julkisten toimijoiden päätökset yhdessä tuottavat uudenlaista Suomea, jota leimaa toisten kaupunkien menestys ja toisten näivettyminen. Jälkimmäisissä rakennetun ympäristön vaihtoarvo laskee kaiken aikaa.
Elleivät valtakunnan poliitikot ota vastuuta tilanteesta, edessä on vapaata pudotusta. Tämä tiedetään myös länsirannikolla, jolla menee muuhun Suomeen verrattuna hyvin.
Uudessakaupungissa on opittu elämään taantumien ja kasvun aallokoissa. Täällä on nähty sekin, miten markkinat heiluttavat kuntia ja kokonaisia alueita. Autotehdas Valmet Automotive on Suomen suurin teollisuuslaitos. Se on nopeassa ajassa työllistänyt useamman tuhat uutta työntekijää. Kaikkiaan tehtaalla on noin 4 500 työntekijää.
Uusikaupunki seisoo pitkälti yhden tukijalkansa varassa ja autotehdas on kaupungille samalla tavalla tärkeä kuin Nokian tehdas oli aikoinaan Salolle.
Kaupunginjohtaja Atso Vainio ei elättele harhakuvia kehityksen suunnan ja ison kuvan kääntymisestä. Hänen mukaansa nyt puhaltavat kovat tuulet.
– Tarkoitan kaupungistumista, sehän on globaali ilmiö, joka koskettaa myös Suomea. Muuttoliikkeen suunta tuskin enää kääntyy toiseksi, Vainio avaa keskustelun.
Toinen kova muutostekijä Suomessa on alhainen syntyvyys. Se näkyy myös noin 15 500 asukkaan kaupungissa.
– Aiemmin Uudessakaupungissa syntyi vuosittain noin 150 vauvaa, nykyään keskimäärin sata, mutta viime vuonna vain 87. Tämä kehitys haastaa kaikki kunnat, Vainio toteaa.
Jotakin kehityksen suunnasta kertoo myös se, että Uudenkaupungin väestöstä maahanmuuttajataustaisia on neljä prosenttia, mutta vauvoista kolmannes syntyy näihin perheisiin.
Uusikaupunki on suomalaisille näyteikkuna siitä, mitä työperäinen maahanmuutto voi tarkoittaa.
– Noin viisi vuotta sitten autotehtaalla puhuttiin 15 – 20 eri kieltä, tänään eri kansallisuuksia työskentelee tehtaalla noin 70 – 80.
Atso Vainio tietää, että Uudellakaupungilla on mahdollisuuksia pysyä maailman kovavauhtisessa muutoksessa mukana.
– Sisämaan pienillä kunnilla on vaikeampaa. Vaikka olisi kuinka pätevää porukkaa kunnanvirastolla ja luottamushenkilöinä, mutta jos ei ole pelimerkkejä, vaikeaa on hakea kasvua.
Helmikuun alussa Vainio antoi Kauppalehdelle (KL 3.2.2020) haastattelun, jossa hän vastuutti valtakunnan poliitikkoja toimimaan elinvoiman ja työllisyyden puolesta. Hän peräsi näkemystä ja poliittista johtajuutta päätöksentekoon.
Vainio myös muistutti, että teollinen Suomi sijaitsee seutukaupungeissa, joissa asuu melkein miljoona suomalaista.
Seutukaupunkien verkostoon kuuluu 56 kaupunkia, jotka eivät ole maakuntakeskuksia, mutta toimivat talousalueensa vetureina. Näissä kaupungeissa toimii noin 61 500 yritystä.
Uudenkaupungin lisäksi seutukaupunkeja ovat esimerkiksi Forssa, Hamina, Iisalmi, Jämsä, Kemi, Kristiinankaupunki, Lohja, Raahe, Rauma ja Savonlinna.
Se, mitä tällaisille kaupungeille tapahtuu, ei ole yhdentekevää.
Nyt Vainio jatkaa siitä, mihin Kauppalehden haastattelussa jäi.
– Tuskin on vahinko, että puolueet välttävät ottamasta kantaa tähän asiaan, koska kaupungistumiskysymys on kuuma ja vaikea aihe. Jos ajatellaan tilannetta ennen eduskuntavaaleja, niin eihän silloin käyty minkäänlaista keskustelua siitä, mitä mieltä puolueet ovat kaupungistumisesta ja alueiden jakautumisesta, Vainio muistuttaa.
Atso Vainio pohtii myös median roolia ja vastuuta.
– Olen kysynyt monelta toimittajalta, miksi puolueet päästetään liian helpolla eikä vaadita vastauksia siihen kysymykseen, mitä poliitikot aikovat tehdä.
Vainio kysyy, johtuuko valtamedioiden välinpitämättömyys siitä, että niiden toimittajat asuvat itse suurissa kaupungeissa.
– Kun nyt jälkikäteen luetaan hallitusohjelmaa, niin siellähän nostetaan esiin vain muutama megatrendi, joista yksi on kaupungistuminen. Ennen vaaleja siitä ei kuitenkaan puhuttu, vaikka se on Suomen tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimmistä strategisista kysymyksistä.
Vainio harmittelee poliittisen vastuun välttelyä.
– Usein sanotaan, että eihän tälle kehitykselle mahda mitään. Mutta eihän valtakunnan politiikassa ole edes päätetty, mitä me haluamme. Kansalaiset eivät tiedä, mitä mieltä poliittiset puolueet kaupungistumisesta ovat tai mikä on Suomen aluepoliittinen tavoitetila. Sanotaan se nyt sitten tässä, että Suomen poliittisen johdon pitää ottaa kantaa siihen, mitä alueiden tulevaisuuden kannalta halutaan. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, miten paljon asioihin kyetään vaikuttamaan jos halutaan vaikuttaa, Vainio korostaa.
Atso Vainio tietää, että megatrendejä vastaan on lähes mahdotonta käydä. Kaupungistumiskehitys ei hänen mukaansa saa kuitenkaan tarkoittaa sitä, että kaverit jätettäisiin oman onnensa nojaan.
– Poliittista johtajuutta pitäisi löytyä nyt linjaamaan, miten erilaisia seutuja ja alueita halutaan kehittää.
Atso Vainio vaatii alueista käytävään keskusteluun selvää sisältöä ja konkreettisia tavoitteita.
Hän sanoo, että on alkanut näyttää jopa siltä, että puolueilla ei olisi aikomustakaan tehdä tälle asialle mitään.
– Puuttuu uskallus tunnustaa tosiasiat. Kaikkein tärkein ”pointti” on se, että jos Oy Suomi Ab haluaa vaikuttaa kehitykseen, ja jos kaupungistuminen on hyvä asia, sitä pitää silloin vauhdittaa. Mutta mikäli halutaankin jotakin muuta, suunnan muuttaminen on aina vaikeampaa, mitä pidemmälle nykyinen kehitys etenee, Vainio kiteyttää viestinsä politiikan vaikuttajille.
Olosuhteet muuttuvat, kun matkataan noin 370 kilometriä Uudestakaupungista itään. Kouvolan kaupunginjohtajan Marita Toikan puheesta kuuluu, että rakennemuutosten kourimassa Kymenlaaksossa elinvoimapolitiikka tarkoittaa jokapäiväistä kovaa työtä.
Kouvola on 82 000 asukkaallaan Suomen 11. suurin kaupunki. Vuonna 2009 toteutetussa kuntaliitoksessa yhdistyi peräti kuusi kuntaa: Anjalankoski, Elimäki, Jaala, Kouvola, Kuusankoski ja Valkeala.
Liitos toteutui finanssikriisin runnoessa Eurooppaa uuteen asentoon. Käytännössä Kouvola on tehnyt sopeuttamistoimia liitoksesta lähtien tähän päivään.
Marita Toikka on johtanut kaupunkia vuodesta 2017.
– Jos verotulot käyttää viisaasti, tämän kokoinen kaupunki pystyy kehittämään toimintaympäristöään, Toikka sanoo.
Marita Toikan johdolla on lähdetty uudistamaan palvelurakenteita väestöennusteiden suuntaisesti. Päätökset on saatu jo peruskoulun alakoulujen kouluverkosta: nykyisten 34 koulun sijaan kouluja jää 18. Neljästä lukiosta siirrytään kahden lukion malliin vuonna 2021.
Toikan mukaan kouluverkon sopeuttaminen tuo pelkästään henkilöstösäästöjä 8 miljoonaa euroa ja paremmat eväät hoitaa koulutustehtävää, kun rahaa käytetään opetukseen, ei seiniin.
Uutiset asuntojen hintojen romahtamisesta tai Kymenlaaksoa koskevista heikoista väestöennusteista kaupunginjohtaja ottaa rauhallisesti. Elinvoiman lisäämiseksi tehdään kaikki se, mikä itse voidaan.
Nyt Kouvolassa kehitetään laajaa ja kunnianhimoista raide- ja tieliikenteen logistiikkaterminaalialuetta, jonka ykköstavoitteena on palvella yrityksiä Venäjän suuntaan, mutta myös Kiinaan.
– Uusia yrityksiä on tullut tasaisesti ja jokaisesta onnistumisesta – pienestäkin ilonpisarasta – saa uutta virtaa työhön, kaupunginjohtaja tunnustaa.
Marita Toikka sanoo Kouvolan olevan paljon mainettaan parempi kaupunki, jossa on mahdollista elää hyvää arkea. Palvelut ovat kaupungin keskustassa lähekkäin, vehreät omakotialueet alkavat melkein kaupungintalon nurkan takaa, lenkkipolut ja liikunta-alueet löytyvät muutaman sadan metrin päästä ydinkeskustasta. Junalla pendelöinti Helsinkiin on vaivatonta.
Toikan äänenpainoista kuuluu lähinnä huoli siitä, että liian moni hyvän arjen kaupunki ja kunta leimataan parhaillaan lähes asuinkelvottomaksi.
Mutta Kouvolassa ei antauduta toivottomuuden valtaan.
– Kaupungistuminen on mega-trendi. Kouvola on asukasmääränsä puolesta kunnollisen kokoinen kaupunki, jossa ihmisillä on mahdollisuus asua niin halutessaan keskustassa ja nauttia hyvistä palveluista, Toikka sanoo ja paljastaa tekevänsä niin itsekin. Lapsiperheen äitinä hän kiittää arjen vaivattomuutta kaupungissa, jossa lasten ja omatkin harrastukset löytyvät lähes poikkeuksetta ”naapurikortteleista”.
Entä onko Kuopion takana vielä elämää? Pohjois-Savossa – tai tarkemminkin Ylä-Savossa – pienellä noin 3 600 asukkaan Vieremän kunnalla on taskussaan taikasana, joka tunnetaan maailmalla: Ponsse.
Yritys on maailman johtavia metsäkonevalmistajia. Se työllistää 650 työntekijää ja on synnyttänyt ympärilleen metalliteollisuuden keskittymän.
Mutta on Vieremällä toinenkin valtti: maito. Sitä vieremäläisiltä maitotiloilta tuotetaan vuodessa 37 miljoonaa litraa.
Kunnanjohtaja Mika Suomalainen tiedostaa johtavansa pientä suurta kuntaa. Hän myöntää, että Vieremän kokoluokan kunnanjohtajana hänen osansa ei ole lainkaan kurjimmasta päästä.
Suomalainen muistuttaa, että kunnia Ponssen saavutuksista kuuluu nyt jo edesmenneelle yhtiön perustajalle Einari Vidgrénille ja hänen perillisilleen.
– Kunnalla on ollut onni siinä, että yrittäjillä on ollut rohkeutta, Suomalainen sanoo.
Vieremän kunta, koulutuskuntayhtymä ja yritykset ovat tehneet yhteistyötä vuosien ajan, jotta yrityksille riittäisi koulutettua työvoimaa. Kasvaa ei voi ilman osaavaa työvoimaa.
Ponssen johdolla metalliteollisuuden klusteri tuo työtä, verotuloja ja ennen kaikkea elämänuskoa siihen, että kuntaan uskaltaa rakentaa kotinsa ja perustaa perheen. Esimerkiksi Vieremän työpaikkaomavaraisuus on vuoden 2017 tilastojen mukaan 135 prosenttia. Se tarkoittaa, että naapurikunnistakin ajetaan töihin Vieremälle.
Mika Suomalainen muistuttaa alueiden Suomen ”lainalaisuuksista”. Tonttimaa on kallista kasvukaupungeissa. Vieremän kaltaiset kunnat voisivat tarjota teollisuusyrityksille edullisia yritystontteja ja -ympäristöjä.
Kunnanjohtaja toivoo, että kunnilla olisi mahdollisuus saada työpaikkoja tuovien yritysten infrainvestointeihin vaikkapa 20 – 30 prosentin investointituki. Nyt kuntalaki ja valtiontukisäännökset rajaavat tällaista toimintaa, vaikka Ylä-Savon kaltaisilla alueilla työpaikkoja ja elinvoimaa saataisiin vahvistettua juuri näin. Tilanne ei ole ongelma rannikolla ja eteläisessä Suomessa, jossa on kiinteistösijoittajia, mutta harvempaan asutuilla alueilla kuntien on pakko ottaa voimakkaampi elinvoimarooli, jota valtio pystyisi helposti tukemaan.
Mika Suomalainen ei silti suostu maaseutu-kaupunki-vastakainasetteluun. Metropolialueen menestyminen on hänen mukaansa tärkeää koko Suomelle. Kuopion menestyminen on tärkeää koko Pohjois-Savolle – ja naapurikaupunki Iisalmen menestyminen on tärkeää Ylä-Savon jokaiselle kunnalle.
Vieremältä kertyy matkaa Iisalmeen 26 kilometriä – mutta lukiolaisten ei tarvitse ainakaan vielä kulkea matkaa päivittäin. Kokoaan suurempi pikkukunta on pitänyt kiinni omasta lukiostaan.
Vuosittain Ponssen ja muiden yritysten ansiosta kunnassa käy 3 000 – 4 000 vierailijaa Suomesta ja maailmalta. Ponssen nimi kantaa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan asti.
Mika Suomalainen harmittelee, että käynnissä olevasta ”alueiden alasajon” keskustelusta on unohtunut elämänlaatu ja yhteisöllisyys, jota Vieremän kaltaiset maaseutumaiset kunnat ja pikkukaupungitkin tarjoavat.
Mutta miten tässä näin kävi, että keskustelu kasvukeskuksien ulkopuolisen Suomen väestötappioista kääntyi lööppiuutisiksi kansalaisten asunto-omistuksien arvojen romahtamisesta käsiin vasta nyt, vaikka kehityksen suunnasta on puhuttu vuosien ajan?
Näillä uutisilla voi olla myös poliittisia seuraamuksia. Kun mediassa keskustellaan jo Seinäjoen, Lahden ja Lappeenrannan asuntojen hintojen romahduksesta, valtapuolueiden poliitikkojen on syytä olla hereillä. Kaikissa keskikokoisissa maakuntakeskuksissa valtaa pitävät – varioiden – kokoomus, Sdp ja keskusta.
Jos kansalaisten pelko alkaa kuulua jo niiltäkin kaupunkiseuduilta, joissa valtapuolueiden kannatus on vahvaa, kuulemmeko vielä keskustelua aluepoliitikasta ja alueiden Suomesta?
Alue- ja väestötutkija Timo Aro sanoo ison kuvan maakuntakeskusten ja kakkoskaupunkien tilanteesta jääneen ensin finanssikriisin peittoon.
– Ajateltiin ehkä, että asuntojen hintakehitys suurimpien kaupunkien ulkopuolella on poikkeama, joka korjaantuu finanssikriisin jälkeen. Nyt näyttää siltä, että niin ei välttämättä tapahdu, Aro toteaa.
Hän kertoo havahtuneensa vuoden 2015 tilastojen edessä: silloin Suomessa ensi kertaa syntyi vähemmän kansalaisia kuin kuoli.
Aro muistuttaa, että asuntojen arvo nousee esille asuntomarkkinoilla. Mutta sille ihmiselle, joka aikoo asua ja nauttia elämänlaadusta pikkukaupungissa tai maaseudulla, kysymys asunnon arvosta ei ole ajankohtainen. Laatu voi ratkaista.
Vaikka väestö suuntaa edelleen kasvukeskuksiin, Aron mukaan on alueita ja kuntia, jotka ovat luoneet vahvuuksia omasta toimintaympäristöstään.
KAKSin Polemia-sarjassa julkaistiin loppuvuodesta 2019 tietokirjailija Juha Kuisman teos ”Paikallinen ilmastopolitiikka”. Kuisma paneutui ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin megaluokan haasteisiin. Ratkaisumalleissa kasvukaupunkien ulkopuolinen Suomi nousi merkittävään rooliin. Hajautetut järjestelmät, biotalous, ruokatuotanto ja metsä – josta Suomi on ammentanut vaurautensa – voivat olla vielä nykyistä suuremmassa arvossa.
Mutta kukaan ei tiedä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa metropolien, muiden kaupunkien sekä maaseutu-alueiden elämisen puitteisiin. Yhdestä asiasta suomalaiset lienevät kuitenkin samaa mieltä: haluamme syödä kotimaista ruokaa. Vielä toistaiseksi se kasvaa maaseudulla ja siellä asuvat tarvitsevat hekin palveluja.
Timo Aro myöntää, että ilmastonmuutos on se mahdollinen ”jokeri”, jonka vaikutuksia alueiden tulevaisuuteen emme tunne.
Sen edessä myös megatrendit ja markkinat ovat vielä toistaiseksi sumussa.
Kommentit