| Kirjoittanut:
”Mitä se tommosia kyselee? Mitä tälle oikein kuuluisi tehdä? Epäilläänkö meitä jostakin?” Viranomaiselle saapuva tietopyyntö aiheuttaa edelleen paljon hämmennystä.
Jyväskylän yliopiston tutkijat Heikki Kuutti ja Aleksi Koski selvittävät nyt kuntaviranomaisen käytäntöjä.
– Keskitymme siihen, millaisia vaikeuksia vastaamisessa on ollut ja mistä ne ovat johtuneet. Emme esitä ratkaisuja tai suosituksia, vaan toivomme keskustelun heräävän kunnissa. Tulosten perusteella jokainen voi miettiä, mitä ongelmille on tehtävissä, selittää tutkijatohtori Kuutti.
Tietopyyntöongelmat kunnallishallinnossa -tutkimushankkeen verkkosivustolle www.tietopyyntoongelmat.net lisätään tietoa pitkin matkaa. Tuloksia julkaistaan netissä sitä mukaa, kun niitä valmistuu.
Villi tilanne
Filosofian tohtori Heikki Kuutti ihmettelee, miksi julkisuuslaki velvoitteineen on yhä monille viranomaisille vieras, vaikka sen nykyinenkin versio on ollut voimassa vuodesta 1999.
Ongelmia on aiheuttanut esimerkiksi se, että lakia tulkitaan aina tilannekohtaisesti ja tietopyyntöön vastaamisessa huomioitavia seikkoja voi olla paljon.
Jyväskylän yliopiston aiemmassa tutkimuksessa lähetettiin eri tahoille testimielessä tietopyyntöjä.
– Saimme hurjia vastauksia. Osa ei reagoinut ollenkaan, osa vastasi, että tietoa ei anneta, jotkut antoivat liikaakin aineistoja. Tilanne oli täysin villi. Näimme, että pyyntö aiheuttaa usein hämmennystä, eikä viranomaisilla ole systeemiä, miten tietoa käytännössä luovutetaan. Sen sijaan ruvetaan kyselemään, mikä tämä oikein on, onko jokin ongelma, kuka tässä vahtii, epäilläänkö meitä jostakin, Kuutti kertoo reaktioista.
Hän korostaa, etteivät kansalaiset ole poliiseja eivätkä pyynnöillään tutki rikoksia, he haluavat vain tietää.
Salaista ja julkista
Lähes joka tietopyynnössä toistuu salassapitoon liittyvä ongelma.
Samassa asiakirjassa voi olla sekaisin sekä julkista että salassa pidettävää tietoa. Silloin vastataan herkästi, ettei aineistoa voi antaa, koska se sisältää salaista tietoa.
– Mutta eihän se ole mikään selitys! Laki edellyttää, että salassa pidettävä tieto poistetaan ja julkinen osa on luovutettava. Viranomaisen pitää itse tehdä karsinta. Lisäksi pyytäjälle pitää perustella, millaista poistettu tieto luonteeltaan on ja miksei sitä voi antaa, Heikki Kuutti sanoo.
Nihkeyteen on usein inhimillinen syy: Jos viranomainen luovuttaa salassa pidettävää tietoa, siitä voi aiheutua isoja ongelmia. Jos taas ei luovuta julkista tietoa, se ei ole rikos, vaan kyse on tulkinnasta.
Viranomainen pelaa varman päälle ja voi saada oikeuskäsittelyjen kautta jopa pari vuotta lisäaikaa vastaamiseen.
Hallinto-oikeudesta tai korkeimmasta hallinto-oikeudesta tulee aikanaan ratkaisu, jonka jälkeen vasta tieto mahdollisesti on luovutettava.
Monia oikeuden linjanvetoja on olemassa, mutta niitä ei välttämättä tunneta – tai ainakaan uusia tapauksia ei tulkita niiden pohjalta.
Sama vetkuttelu toistuu vuodesta toiseen samantyyppisten aineistojen kohdalla.
– Vaikka oikeuden päätöksellä on aiemmin todettu, että tietoa saa luovuttaa, silti sitä pelätään, Kuutti sanoo.
Kaikki tietoa kyselevät eivät lähde valitusprosessiin. Moni tyytyy saamaansa vastaukseen salassa pidettävästä aineistosta.
Kun viranomainen perustelee kunnolla ratkaisunsa, tietopyytäjä ei jää aprikoimaan, onko se nyt näin vai eikö se ole niin.
Hallinto-oikeus on antanut viranomaisille huomautuksia, kun nämä eivät ole perustelleet kielteistä luovutuspäätöstään. Tämä on selkeä ongelma, joka pitää kunnissakin pystyä ratkaisemaan.
– Tietopyytäjä saa jäädä tyytymättömäksi siihen, ettei saa tiettyä tietoa, mutta hänen täytyy ymmärtää, miksei sitä saa. Jos tilanne jää epäselväksi, se on omiaan herättämään epäilyjä salailusta tai pimittämisestä ja heikentämään luottamusta viranomaista kohtaan, Heikki Kuutti sanoo.
Oikeusasteiden ratkaisut eivät paljasta, mitä kunnassa on tietopyynnölle tehty.
– Ne kertovat vain, millä perusteella päätös on tehty, mutta ei sitä, millaista keskustelua kenties on käyty ja miten tietopyyntö on pyörinyt kunnan sisällä. Kiinnitämme erityisesti huomiota työmäärää ja hankaluuksia suhteettomasti kasvattaviin seikkoihin. Tietopyyntöihin vastaaminen on tärkeää, mutta ne eivät saa kuormittaa viranomaisia liikaa.
Jokamiehestä ”journalisti”
Tietopyyntö ei enää tarkoita perinteistä postin mukana kulkevaa kirjettä, jossa lähettäjä pyytää kunnalta paperilla vastausta.
Digiympäristö ja sosiaalinen media ovat muuttaneet koko toimintakulttuuria.
Nykyään verkossa on sivustoja, joilla julkaistaan tietopyyntöjä ja niihin saatuja vastauksia. Siellä julkisuuteen tulevat myös tapaukset, joissa pyyntöihin on jätetty vastaamatta. Kun kansalainen julkistaa lähettämänsä pyynnön ja saamansa vastauksen, kyse ei ole pelkästään yksittäisen ihmisen asiasta tai henkilökohtaisesta mielenkiinnosta.
– Journalistit ovat aina kertoneet eteenpäin saamiaan tietoja, mutta nyt kuka tahansa voi julkaista niitä netissä, Heikki Kuutti muistuttaa.
Asia joka ensin kiinnostaa yhtä ihmistä, leviää salamana ennakoimattomalle joukolle. Ihmiset kommentoivat ja esittävät facebookissa ja twitterissä myös viranomaisille suunnattuja kysymyksiä.
Tavallaan nekin ovat eräänlaisia tietopyyntöjä. Jos kunnanjohtaja, tekninen johtaja tai kulttuurijohtaja vastaa sosiaalisessa mediassa kunnan puolesta, millainen on hänen vastuunsa?
Heikki Kuutin mielestä hän toimii virkavastuulla, ja sillä on vaikutusta, esiintyykö viranomaisena, virkamiehenä vai yksityishenkilönä.
– Lain tarkoittamasta virallisesti tietopyynnöstä ei ole kyse. Mikään ei tietenkään estä ottamasta kantaa kuntalaisen kysymykseen, jos asiantuntijana tietää siihen vastauksen. Tällaisiin pitäisikin reagoida, vaikka laki ei sitä edellytä. Kunnilla ei kuitenkaan ole velvoitetta seurata keskusteluja somessa ja puuttua niihin. Tosin siitä voisi olla paljonkin hyötyä, Heikki Kuutti miettii.
Keskustelut ovat jo paljolti somessa, tulevaisuudessa eteen voi tulla muutakin.
Tietopyyntöongelmat kunnallishallinnossa -tutkimuksessa sosiaalisen median erityiskysymyksiin ei paneuduta, koska tiiviisti rajattu hanke kestää vain vuoden loppuun.
Lue julkisuuslaista ja tietopyynnöistä lisää Polemiikissa 2/2015, joka ilmestyi 4. kesäkuuta.
Kommentit